Pitkät jutut
- Tietoja
- Julkaistu: 11.06.2007
- Kategoria: Pitkät jutut
Suomen Rauhanturvaajaliiton valtakunnalliset kesäpäivät vietettiin Yyterin sannoilla 8. – 10.6. Vastuullisena järjestävänä oli liiton paikallisyhdistys Satakunnan Sinibaretit ry. Kesäpäivät polkaistiin virallisesti käyntiin kylpylähotellin edustalla pidetyllä lipunnostolla, jossa alkupuheenvuoroja käytti tietysti Satakunnan Sinibarettien puheenjohtaja Veli-Matti Männistö ja Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Heikki Holma. Kenttähartaus oli tällä kertaa erittäin harras. Samaan aikaan Sippolassa laskettiin maan lepoon Afganistanissa kaatunut rauhanturvaaja Petri Immonen. Hänen ja muiden tehtävissä kaatuneiden muistoa kunnioitettiin minuutin hiljaisuudella.
Satakuntalaiset olivat tehneet töitä kesäpäivien eteen jo vuoden päivät. Lauantaina paikalla oli mm. Satakunnan sotilasoittokunta viihdyttämässä osallistujia. Lisäksi paikalle oli saapunut EUBG:n näyttelyosasto kalustoineen. Varsinkin Sisu XA-203, eli tuttavallisemmin Pasi, kiinnosti eritoten. Perinteisemmästä esityksestä taasen vastasi Asehistoriallinen seura. Muita kiinnostuksen kohteita olivat hotellin aulassa pyörinyt rauhanturvatoiminnan esittelyvideot ja erityisen houkutteleva oli Yyterin rannalla sijainnut telttasauna, Camp Yyteri.
Alikersantti Jaakko Kulju turvaamassa kesäpäivien järjestelyitä.
Liiton kesäpäivät järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea ja nyt paikalle saapui reilusti yli sata rauhanturvatehtävissä ollutta miestä ja naista. Kaikkiaan Suomesta on yli 50:n vuoden aikana lähtenyt n. 32 000 sotilasta eri kriisipesäkkeihin ja Rauhanturvaajaliitossa heistä on 6500. Järjestäytymisaste on siis sangen korkea verrattuna muihin maanpuolustusjärjestöihin.
Artikkelit
HOWtiset
- Soikkeli valittiin liiton hallitukseen
- Libanonista ammuttu raketteja Israeliin - suomalaiset jatkavat tehtäviään normaalisti
- Suomalaiset palasivat kotiin MINUSMA-operaatiosta
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen