Pitkät jutut
- Tietoja
- Julkaistu: 20.03.2007
- Kategoria: Pitkät jutut
Rauhanturvaajaliitto piti tänä keväänä sääntömääräisen kokouksensa Seinäjoella. Itse kokouksessa yhdistyksen äänivaltaa ylläpiti viralliset edustajat Hannu Käsnänen ja Sami Seppänen. Kevätkokous käsitteli tilit ja toimintakertomuksen sukkelasti ne hyväksyen. Lisäksi asialistalla oli mm. Hölkkärinkin jäsenen, Vesa Yrjölän, kutsumisen liiton kunniajäseneksi. Asialistaa edeten kokous hyväksyi myös uuden toimintatapaohjeen, jonka mukaan hallitusehdokkaat pitää tuoda julki kaksi kuukautta ennen syyskokousta.
Itse kokous eteni sangen sukkelasti läpin noin puolessatoista tunnissa.
Seinäjoen iltajuhlassa juhlapuhui hiljan Kosovosta palannut komentaja evl. Jukka Tuononen. Puheessaan Tuononen painotti nimenomaan nettitiedottamisen helppoutta ja vaarallisuutta. Yksittäisen rauhanturvaajan ylläpitämä blogi voi olla vaaraksi operaatiolle ja hälle itselleen ellei ajatus ole täysillä mukana. Illan aikana palkittiin myös ansioituneita yhdistyksiä ja yksittäisiä jäseniä. HOWRY:stä liiton hopeisen ansiomerkin pokkasivat Lasse Hanhirova ja Sami Seppänen. HOWRY:n myöntämän palkinnon, Messi-kellon, mukaansa sai Suur-Savon Sinibaretit ry.
Artikkelit
HOWtiset
- Soikkeli valittiin liiton hallitukseen
- Libanonista ammuttu raketteja Israeliin - suomalaiset jatkavat tehtäviään normaalisti
- Suomalaiset palasivat kotiin MINUSMA-operaatiosta
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen