Entisen YK-KoulK:n ja nykyisen PVKVK:n eli tuttavallisemmin Fincentin ylpeilyn aihe, mallipose Camp President, sai taas olla miljöönä kun reservin rauhanturvaajat viettivät perinteistä rauhanturvaajan päivän leppoisaa olostelua Niinisalossa. Aluksi lauantaiaamua varjosti harmaat pilvet, mutta perillä aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Samaten osallistujia mietitytti itse posen tulevaisuus, koska tiedämme Fincentin toimintojen siirtymisen piakkoin Tuusulaan ja Säkylään.
Aluksi tapahtuman vetäjä, kankaanpääläinen rauhanturvaaja, Matti Lappalainen keräsi porukan kokoon pitäen pienen briefingin viikonlopun tapahtumista. Puhuttelun aloitimme hiljaisella hetkellä Afganistanissa kaatuneen rt-veljemme Petri Immosen muistoa kunnioittaen.
Majoittumisen jälkeen suuntasimme järjestäjien laatimalle supaherrasmieskilpailuradalle yksin ja ryhminä. Kartta kourassa tallustelimme muutamia kilometrejä Hämeenkankaalla yrittäen vastata rasteilla olleisiin, aika visaisiinkin, kysymyksiin.
Missä olen nyt? Rasti piti paikantaa kartan avulla ja koordinaatit piirtää vastauslomakkeeseen. Tehtävän kimpussa ovat Mika Sinisalo (vas), Tom Streng ja Kimmo Väisänen.
Radasta suoriutumisen jälkeen oli saunakin jo kuumana ja saunan patio suorastaan imi osallistujat päivää paistattelemaan. Olihan viikonlopun operatiivisin osuus onnellisesti takanapäin. Samalla kuvut ravittiin erittäin maukkaalla kanalihakeitolla ynnä muilla lisukkeilla.
Iltaa jatkettiin pihvien ja makkaroiden tiristessä grillissä, keskustelun volyymin noustessa mutta aina niin hyvässä järjestyksessä ja seurassa. Varsinkin Camp Presidentin tuleva kohtalo oli puheenaiheena ja siihen aiheeseen lohtua toikin alustavat suunnitelmat ettei pose joutuisikaan jyrän alle. Puolustusvoimat näet tullee käyttämään Pressan fasiliteetteja hyödykseen vastakin.
Joka tapauksessa ensi vuonna samaan aikaan samaisin rt-meiningein tapaamme Niinisalossa. Silloin luvassa on paljon tapahtumia ja erityistä extraa.