skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

 

Eversti Vesa Kangasmäki, 46, määrättiin Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen johtajaksi 1.8.2004 lukien. Eversti Kangasmäki siirtyi tehtävään Kosovossa olevan Suomalais-Irlantilaisen taisteluosaston komentajan tehtävistä.


Eversti Vesa Kangasmäki.


Kansainvälisissä tehtävissä eversti Kangasmäki on aiemmin palvellut Kyproksella UNFICYPin esikunnassa -86-87, operatiivisen toimiston päällikkönä Suomalaisessa Pataljoonassa Libanonissa -93-94, monikansallisen divisioonan esikunnassa Bosniassa -96 sekä NATO-esikunnan rauhankumppanuusyhteistyötehtävissä Iso-Britanniassa -98-2000. Everstiksi Kangasmäki on ylennetty 1.4.2004.


Everstit Vesa Kangasmäki ja Jorma Ala-Sankila.

Kansainvälisen Keskuksen johtajaksi siirtyminen oli Kangasmäelle mieluinen määräys.
– Olen useamman vuoden tehnyt kansainvälistä työtä. Kriisien ratkaisuissa mukana oleminen on ollut pienelle Suomelle hyvin tärkeä tehtävä jo vuodesta 1956 lähtien. Se on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä tehtävä. Työni, erilaiset maat ja kulttuurit kiinnostavat edelleen kertoo Kangasmäki.
 

Everstit Jorma Ala-Sankila ja Vesa Kangasmäki  suorittavat johtajan vaihtotilaisuuden katselmuksen

 

Eversti Jorma Ala-Sankila luovuttaa PvKvK:n joukko-osastolipun eversti Vesa Kangasmäelle

Bosnia-operaation valmistelu ja UNMEE-rauhanturvaoperaation lakkauttaminen ovat tulevan syksyn suurimmat haasteet uudelle Kansainvälisen Keskuksen johtajalle.
Edellinen Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen johtaja, eversti Jorma Ala-Sankila on määrätty 1.9.2004 lukien sotilasasiamiehen tehtävään Saksaan, Itävaltaan ja Unkariin.
Johtajan vaihtotilaisuus vaihtokatselmuksineen järjestettiin alkusyksyn sadekuurojen saattelemana Niinisalossa 20. elokuuta. Katselmuksessa oli myös mukana suomalaisten ensimmäiseen rauhanturvaoperaatioon (UNEF I  1956-57) osallistuneiden sinibarettien ylväs osasto.


Vuosien 1956-57 rauhanturvaajia

Teksti ja kuvat 
Martti Tikka

In the service of peace