Vaikka osaston nimi on Provincial Reconstruction Team, niin sotilaat
eivät tee varsinaista rakennustyötä. Tehtävänä
on varmistaa alueen turvallisuutta ja lujittaa stabiliteettia, jotta jälleenrakentaminen
paikallisten toimesta on mahdollista.
Kansainvälisten joukkojen tehtävä on kartoittaa alueen
tilannetta, saada ja kehittää kontakteja paikallisiin viranomaisiin.
Tällä tavoin tuetaan Afganistanin hallitusta ja annetaan tietoa
hallituksen toimista paikallisviranomaisille.
Työ ei ole kuitenkaan CIMIC (Civil Military Cooperation) työtä,
vaikka katsotaankin syrjäseutujen elinolosuhteita ja tuetaan paikallisia
jälleenrakennustyössä.
Sotilaiden työ on muutakin kuin turvallisuuden luomista. Heidän
tulee olla samaan aikaan diplomaatteja, tarkkailijoita, yhteyshenkilöitä
(liason) ja neuvonantajia paikallisviranomaisille.
Suomi lähetti ensimmäiset sotilaansa alueelle kesäkuun alussa rauhanturvatoiminnan valmisteluun. 3 sotilasta jäi Maymanehiin. Yksi esikuntaupseeri toimii Mazar El Sharifissa toisen PRT yksikön esikunnassa. Suomalaisten pääjoukko, 11 sotilasta, saapui alueelle heinäkuussa. Mukana saapui myös 3 ulko-ja sisäministeriön siviili virkamiehestä.
Ensimmäiset viikot Maymanehissa elettiin vaikeissa olosuhteissa. Ilman vessoja, suihkuja, sähköä jne. Tuttu ilmiö kaikille, jotka ovat olleet rauhanturvaamistoiminnan aloituksessa mukana. Päivät kuluivat todella nopeasti kovan työn merkeissä. Tilat ja olosuhteet oli saatava asuttavaan kuntoon ennen pääjoukkojen saapumista. Työskentelyä ei paljon auttanut yli 40 asteen lämpökään.
Englantilaisilla oli päävastuu tilojen rakentamisesta. Paikalla oli rakennusjoukkue, jotka tekivät pitkää päivää paikallistyöntekijöiden avustamina. Skandinaaveina olemme tietysti tottuneet hieman parempaan rakennustulokseen. Mutta tiloista on saatu asuttavia ja fasiliteetit toimivat. Asumistilat ovat todella ahtaat. Suurimmissa huoneissa asuu 12 henkilöä kerrossängyissä. Ilma tahtoo olla hieman paksuna... Mutta, joka yö on uni tullut.
Aluksi söimme englantilaisten tekemään ruokaa " avokeittiössä". Suomalaisen makuun brittiruoka on ehkä turhankin rasvaista. Varsinkin aamiaiset. Ilomme oli suunnaton kun suomalainen ja norjalainen kokki saivat keittiönsä toimimaan. Ruoka on todella hyvää ja monipuolista. Ja terveellistä myös. Siitä suuri kiitos kokeille.
Heinäkuun kuluessa on myös partiointi päässyt hyvään vauhtiin. Partiot kestävät yleensä muutamia päiviä. Alueella ei ole metriäkään päällystettyä tietä. "Tie" on oikeastaan väärä sana kuvaamaan etenemisväyliä. Ura on lähempänä oikeaa termiä. Ajoneuvot joutuvat todella kovalle rasitukselle. Autonasentajalle riittää kiitettävästi töitä. Mutta kun ammattimies tekee töitä, niin ajoneuvot pysyvät liikkeellä.
Monikansallisuudesta huolimatta yhteiselo on toiminut hyvin. Osaston henki on todella hyvä ja työnteko on ollut mukavaa.
Markus Pikkarainen