skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Pääjoukko lähti Libanoniin

SKJL:n (Suomalainen Kriisinhallintajoukko Libanonissa) pääjoukko lähti iltapäivällä 31.lokakuuta Porin lentoasemalta kohti Beirutia.
Paraateja ja puheita ei pidetty eikä saatesanoja lausuttu kuten 50 vuotta aiemmin Suezille lähdettäessä. Mediakaan ei ollut suuremmin kiinnostunut tapahtumasta.

132 rauhanturvaajaa, kymmenkunta huoltohenkilöstöön kuuluvaa ja kolme sotakoiraa (Rasta, Uke ja Nico) siirtyivät sankan lumipyryn saattelemina harvassa jonossa Finnairin Airbus A321 koneeseen odottelemaan lähtöä Beirutiin. Lentoajaksi oli arvioitu neljä tuntia ja kymmenen minuuttia. Vuorokauden vaihtuessa pitäisi pääjoukon henkilöstön saapua uuden tukikohtansa alueelle eteläisessä Libanonissa. Beirutin satamaan 25.10. saapuneet kriisinhallintajoukon ajoneuvot ja muu materiaali oli saatu jo kaikki siirrettyä uuteen tukikohtaan.

 

Iloisin ilmein läpi sankan lumipyryn Porin lentoaseman terminaalista kohti konetta. Oikealla lääkintämajuri Ilkka Mikkonen.

Juhlakokous Turussa

 


Liiton tuleva puheenjohtaja Heikki Holma. (Kari Vilkko)
 

Suomen Rauhanturvaajaliiton sääntömääräinen syyskokous järjestettiin tällä kertaa Turussa. Varsinaisessa kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodeksi. Merkittävimpänä tapahtuma oli eron myöntäminen nykyiselle puheenjohtajalle Heikki Pietilälle ja hänen jäljellä olevaksi kaudeksi uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kenraalimajuri evp. Heikki Holma. Pääesikunnan kansainvälisen osaston päällikkönä toiminut Holma jäi vuoden vaihteessa eläkkeelle. Liiton hallituksessa tapahtui myös melkoinen rotaatio. Hallitukseen valittiin peräti 6 uutta jäsentä. Hallituspesti on kaksivuotinen. Hölkkäri On Web ry:n Pasi Turkki on yksi uusista hallituksen hiutaleista.

 


Urotöistään palkitut rauhanturvaajat. (Kimmo Wirén)
 

Lipunnostoa ja näyttelyä

Kokousviikonloppu alkoi upeassa auringon paisteessa Aurajoen rannalla. Lipunnoston yhteydessä Suomen Rauhanturvaajaliitto jakoi huomionosoituksia. Vuoden 2004 lopussa Halikossa tapahtuneen bussiturman kuusi matkustajaa ja linja-autoa kuljettanut palkittiin urotöistään onnettomuuden pelastustöissä. Kuusi rauhanturvaajaa oli matkalla pikavuorossa Turkuun, kun bussi ajautui vaikeissa olosuhteissa jokeen. Palvelusvapaalla olleet rauhanturvaajat toimivat pelastustöiden aloittajina ja huolehtivat muista matkustajista. Rauhanturvaajaliitto myönsi kunnostauneille 2. lk Rauhanturvaajaristit.
VPK-taloon oli pystytetty rauhanturva-aiheinen näyttely, joka palasi ajassa aina 50 vuotta taaksepäin. Samaisessa näyttelyssä oli myynnissä myös lukuisia rt-aiheisia julkaisuja.

 


Palkittuja hölkkäristejä. (Kari Vilkko)
 

Suosittu juhlaillallinen

Iltajuhlaan kerääntyi noin 230-päinen joukko rauhanturvaajia muutamine aveceineen. Juhlapuhujaksi Varsinais-Suomen Sinibaretit olivat saaneet Pääesikunnan päällikön kenraalimajuri Esa Tarvaisen. Hän kehui Rauhanturvaajaliittoa oikea-aikaisesta nimenmuutoksestaan, kertoi lukevansa Hölkkäri On Webiä ja kysyipä vielä koska Sinibaretti-lehti ajanmukaistaa nimensä.
Iltajuhlan viihteellisemmästä puolesta vastasi Porin Prikaatin ideoima ja toteuttama pukukavalkadi, jossa mannekiinit esiintyivät eri sotilasasuissa kautta Suomen (armeija)historian.
Ennen maittavaa illallista Liitto jakoi tunnustuksia ansioituneille jäsenilleen. Hölkkäriläisistä palkittuja olivat Pasi Soikkeli pohjoismaisella pronssisella ansiomitalilla, Seppo Kykkänen, Jari Nurmi ja Seppo Ylönen koristeltiin Liiton hopeisella ansiomerkillä.

 

Pirunsormuksen kokoaminen

 

Seuraavassa on neuvottu  pirunsormuksen kokoaminen vaiheittain.
(Toimitus kaipaa myös muiden pirunsormusten ohjeita, tee sellainen ja lähetä kuvat teksteineen sähköpostitse osoitteeseen toimitus(ät) holkkari.fi)

Kuvat ja teksti Pasi Arola

Aloita tästä
 

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.


{mospagebreak}

Lue lisää: Pirunsormuksen kokoaminen

Suomalaiset rauhanturvaajat iskivat voitot Eritrean ja Sudanin mestareista

Grönfors ja Latvala juhlivat satapäisen eritrealaisyleisön edessä

Suomalaiset rauhanturvaajat Marko Grönfors ja Simo Latvala nyrkkeilivät sunnuntai-iltana Eritrean pääkaupungissa Asmarassa kovatasoiset amatööriottelut.
Ensimmäisessä ottelussa kersantti Simo Latvala kukisti Sudanin mestarin Machar Atwerin erävoitoin 4-1.
Kansainvälisten amatööriottelusääntöjen mukaisessa ottelussa nyrkkeiltiin viisi kahden minuutin erää. Latvala hallitsi tasaista ottelua alusta lähtien ja ratkaisi ottelun neljännessä erässä.
- Tiesin, että Atwerilla on kovempi kunto kuin minulla, joten taktiikkana oli ottaa alussa luulot pois, Latvala kertoi ottelun jälkeen.


Simo Latvala kukisti Sudanin mestarin Machar Atwerin erävoitoin 4-1

Illan toisessa ottelussa alikersantti Marko Grönfors nujersi Eritrean ja Etiopian mestarin Teweflos Yishakin kolmessa erässä teknisellä tyrmäyksellä. Toisessa erässä Yishakin silmäkulma aukesi.
- Yishak tuli heti alusta kovaa päälle, kuten odotinkin. Edellisen päivän treeneissä mies sanoi, että kehässä ei sitten ole kavereita, kuopiolainen Grönfors paljasti ottelun jälkeen.
- Kun näin, että miehen silmäkulma aukesi, ajattelin, että näin sen pitikin ratketa.

Ottelua seurasi Asmaran messuhallissa, Expo Hallissa, yli viisisataa innostunutta katsojaa. Ensimmäisestä minuuteista alkaen hallin täyttivät kannustushuudot ja neuvot nyrkkeilijöille. Lopullisesti yleisö villiintyi, kun maan oma nyrkkeilijä Teweflos Yishak nousi kehään Eritrean lipun kanssa. Katsomossa juhli myös noin kuusikymmentä suomalaista rauhanturvaajaa.
- Tunnelma oli mieletön, kiittivät Latvala ja Grönfors.
- Ja hyvältä tuntuu, hymyilivät miehet ottelujen jälkeen.
- Laita vielä terveiset Jarmo Käpille Renkoon. Se on Jarmon ansiota, ettei musta tullut nuorisoraggaria, Latvala kiittää.

Nyrkkeilyottelut olivat ensimmäinen suomalaisten rauhanturvaajien ja paikallisten välillä käyty urheilutapahtuma.
- Tämä on hyvä tapa luoda suhteita eritrealaisiin, kävi otteluissa miten tahansa, suomalaisen rauhanturvajoukon komentaja, everstiluutnantti Janne Oksanen kommentoi tapahtumaa.
- Rauhanturvajoukossa on panostettu paljon liikuntaan ja urheiluun, joten tämä sopii hyvin meidän konseptiimme, mies totesi.


Marko Grönfors nujersi Eritrean ja Etiopian mestarin Teweflos Yishakin teknisellä tyrmäyksellä

Sudanin mestarin voittanut Simo Latvala on kotoisin Rengosta. Latvala on harrastanut taekwondoa vuodesta 1992 ja nyrkkeilyä vuodesta 2000. Taekwondossa Latvalaa valmentaa Jarmo Käppi.

Eritrean ja Etiopian mestarin kukistanut kuopiolainen Grönfors on nyrkkeillyt koko ikänsä. Sekä nyrkkeily- että potkunyrkkeilyotteluja otellutta miestä valmentaa Yrjö Kosonen.
 

Teksti:
Lotta Lehtonen
Kuvar:
Teemu Silander

Faitterit esillä Parolassaa

Parolan Panssarimuseon vaihtuvien teemojen joukossa on tänä kesänä ollut SS-miesten ja Saksan Itärintaman maalöytöjen lisäksi myös Kanta-Hämeen Sinibarettien kokoama Suomalaiset rauhanturvaajat maailmalla.
 


Ei pelkkiä sinibaretteja. Kolmea eri väriä baretteja ja neljä erilaista lakkimerkkiä. 

Siinailta Afganistaniin ajallisesti ulottuvassa näyttelyssä on esillä pääasiassa dokumentteja ja pientä esineistöä supatavaroista id-kortteihin. Panssarimuseon ollessa kysymyksessä, näyttelyn katseen vangitsijoina toimivat luonnollisesti raskaanpuoleiset ajopelit: museon kalustoon kuuluva, täksi kesäksi uuden ehostuksen saanut, Kyproksen kävijöille tuttu panssariauto Ferret sekä Patrialta lainaksi saatu konekivääritornilla varustettu KFOR-Pasi.  


Unto Nurmisen värit ovat näkyvästi esillä. Pienenä tyylirikkona mainittakoon FMR:n mies UNIFIL:ista Kypros-Ferretin tornissa. 

Rauhanturvaamisen korkeimmasta hinnasta muistuttaa koskettavalla tavalla vuonna 1985 Libanonissa miinaan ajossa surmansa saaneen alikersantti Tom Kjällmanin kuljettaman ambulanssin ruhjoutunut rekisterikilpi.  


UNIFIL-6521. Alikersantti Tom Kjällmanin ajama ambulanssi osui miinaan Libanonissa vuonna 1985 evakuoitaessa miinakentässä loukkaantunutta paikallista asukasta. 

Pienimuotoiseen, mutta hyvin informatiiviseen näyttelyyn on kesän aikana päässyt tutustumaan parisenkymmentä tuhatta museovierasta - melkoista pr-työtä faittereille siis.

Mikäli näyttely on vielä näkemättä, on syytä lopettaa lanaaminen ja suunnata Hattulaan. Kolmostien varressa sijaitseva Panssarimuseo on vielä avoinna syyskuun loppuun asti päivittäin kello 10-18 sekä lokakuussa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10-17. Talviajan museo pitää ovensa säpissä.

Teksti ja kuvat: Mika Vuolle

In the service of peace