Euroopan unionin neuvosto teki kesäkuussa päätöksen EUNAVFOR MED - Operaatio Sophian jatkumisesta aina heinäkuuhun 2017 saakka. Samalla neuvosto lisäsi operaatiolle kaksi tukitehtävää, jotka ovat Libyan rannikkovartioston ja merivoimien kouluttaminen sekä YK:n aseidenvientikiellon toteutumisen valvonta Välimerellä. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (UTVA) tekee syksyn aikana päätöksen Suomen osallistumisesta näihin uusiin tukitehtäviin.

Osallistuminen Euroopan Unionin johtamaan EUNAVFOR MED - Operaatio Sophiaan tukee Suomen meriliikenteen suojaamisen erikoisosaamisen kehittämistä ja kokonaiskuvan muodostamista merellisessä, monikansallisessa operaatiossa.

- Merivoimilla on aiempaa kokemusta alustarkastusosaston toiminnasta osana kansainvälistä laivasto-osastoa. Vuonna 2013 merivoimat lähetti Somalian merialueelle itsenäisen alussuojausosaston suojaamaan YK:n ruokakuljetuksia ja vuonna 2014 vastaavanlainen osasto toimi saksalaisella sota-aluksella, joka suojasi tuhottavaksi kuljetettavia Syyrian kemiallisia aseita Välimerellä, muistuttaa Merivoimien esikuntapäällikkö, kommodori Timo Hirvonen.

Suomesta EUNAVFOR MED - Operaatio Sophiaan on osallistunut esikuntaupseereita sekä alustarkastusosasto. Heinäkuun lopussa operaatiossa aloittaa Suomen osalta kolmas rotaatio.

EUNAVFOR MED - Operaatio Sophia käynnistettiin kesäkuussa 2015 vastaamaan Välimeren pahenevaan humanitääriseen tilanteeseen. Operaation toimintavaihe käynnistyi lokakuussa 2015, jonka jälkeen operaatio on luovuttanut seitsemisenkymmentä ihmissalakuljetuksesta ja ihmiskaupasta epäiltyä henkilöä Italian viranomaisille sekä takavarikoinut noin 140 ihmissalakuljetuksiin käytettyä alusta. Lisäksi operaatio on auttanut pelastamaan lähes 16000 ihmishenkeä Välimerellä.

Asiasta uutisoi puolustusvoimat verkkosivuillaan.