Espanjalainen sanomalehti El Pais kertoo Israelin maksaneen korvauksia kuolleen YK-sotilaan omaisille. Espanjalainen korpraali Francisco Javier Soria Toledo sai surmansa Israelin armeijan tykistötulessa eteläisessä Libanonissa tammikuussa 2015. Tykistöisku oli Israelin armeijan vastatoimi Hizbollahin iskuun, missä sai surmansa kaksi israelilaissotilasta ja haavoittui 7 sotilasta.

Iskun jälkeen Israelin armeija oli virallisen tiedotteen mukaan välittömästi yhteydessä YK:hon ja lupasi tutkivansa tapauksen.

Viikko sitten El Pais-lehti kertoi Israelin maksaneen kuolleen sotilaan perheelle 200 000 euron korvaukset aiheuttamastaan vahingosta.

Kyseessä on espanjalaismedioiden mukaan ensimmäinen kerta, kun Israel maksaa kuolleen UNIFIL-sotilaan omaisille, joka on saanut surmansa Israelin armeijan tulituksessa.

Suomalaisillakin on kokemuksia Israelin armeijan tappavasta tulituksesta. Suomalainen sotilastarkkailija menehtyi Israelin armeijan iskussa Khiamissa heinäkuussa 2006. Silloin ei Israel korvauksista ainakaan julkisesti puhunut.