Pitkät jutut
- Tietoja
- Julkaistu: 18.10.2006
- Kategoria: Pitkät jutut
Saksanpaimenkoirauros Leri ei tee elettäkään vastustaakseen kouluttajaansa Jarmo Pesua, joka sitoo suojattinsa tassuihin erikoisvalmisteisia suojatossuja. Ilmeisesti viisas koira tietää kokemuksesta, että kysymys on sen omasta edusta.
Leri ja Pesu palvelevat rauhanturvatehtävissä Kosovossa, missä paikallisilla on varsinkin mielenosoituksissa tapana heitellä pulloja rikki lähestyvän koiran eteen.
- Pari kuukautta sitten Leri oli juuri muutaman viikon sairaslomalla telottuaan tassunsa sirpaleisiin, Jarmo Pesu selvittää.
- Tykistöprikaatin sotakoiraosastolla kehiteltyjen tassusuojien pohjissa on kevlaria, joka estää tehokkaasti terävien esineiden haavoittavan vaikutuksen, kesäkuussa 2001 koirineen Kosovoon saapunut Pesu jatkaa.
Niinisalosta on peräisin myös Lerin päälle puettu kolmen kilon painoinen suojaliivi, joka suojaa kantajaansa niin lyönneiltä kuin sirpaleiltakin. Liivissä on erityinen vahvike koiran aran selkärangan kohdalla.
Koiratoiminta aloitettiin Kosovon suomalaispataljoonassa kesällä 1999 Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä toimineen vääpeli Jussi Leinon toimesta. Alkuun koirat ja kouluttajat olivat osa eod-ryhmää, kunnes erityinen koiraryhmä perustettiin syksyllä 2000 qrf-joukkueen alaisuuteen.
- Parhaimmillaan täällä on ollut samaan aikaan kahdeksan miestä ja yhdeksän koiraa, kotimaassa Karjalan Prikaatissa työskentelevä Jarmo Pesu tietää.
Tällä hetkellä koiraryhmän kokonaisvahvuus on neljä miestä ja kolme koiraa. Miehistä kaikki ovat Pesun tavoin puolustusvoimien palveluksessa ja tittelikin on kaikilla sama eli sotilasammattihenkilö.
- Niinisalo tuli onneksi hiukan palkkakysymyksissä meitä vastaan. Ilman sitä kädenojennusta tänne olisikin ollut aika vaikea löytää uusia miehiä ja koiria, Pesu miettii.
![]() Jarmo Pesu ja Leri |
Kosovon koiramiehistä Tapio Koivisto ja Pasi Ahlroth saapuivat Balkanille huhtikuussa ja alueella jo puoli vuotta palvellut Jussi Virkki siirrettiin samaan aikaan koiraryhmään qrf-joukkueesta. Kolmikosta Koivisto työskentelee kotimaassa Merivoimien varikolla Kemiössä, Ahlroth Satakunnan Lennostossa ja Virkki Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä.
- Kaikki kolme koiraa eli minun Lerini, Tapsan Jorg eli Jörkki ja Pasin Juri on koulutettu aseiden ja räjähdysaineiden etsintään, Pesu korostaa.
Erikoiskoulutuksen koirat kouluttajineen ovat saaneet Niinisalossa kymmenen viikon tepo-koirakurssilla (terroripommi). Kaikkiaan ko. kurssille on osallistunut viitisentoista koiraa.
- Me olimme Pasin kanssa ensimmäisellä kurssilla ja erikoista kyllä kaikki mukana olleet viisi koiraa ovat olleet myös täällä Kosovossa, Tapio Koivisto paljastaa.
Kosovossa koirien päätehtävä on pataljoonan tai prikaatin maalittamiin kohteisiin kohdistuva etsintä. Käytännössä koira toimii yhtenä työvälineenä etsintäryhmän apuna.
- Etsinnöissä suomalaiset koirat ovat onnistuneet erittäin hyvin, Jarmo Pesu kehaisee.
Koiria myös harjoitetaan etsintöihin säännöllisesti maastoon tarkoituksella kätkettyä materiaalia hyödyntäen. Lisäksi käytössä on erityinen etsintähyrrä ja purkkirata, joiden avulla koirille pystytään opettamaan erilaisten aineiden hajuja.
- Koirille riittää täällä töitä pitkään, sillä niin aseita kuin ammuksiakin on kätköissä vielä runsaasti, vääpelinä Kosovossa palveleva Pesu tietää.
Koiria käytetään välillä myös peloteuhkana, mutta varsinaisena voimankäyttövälineenä koirat eivät ole viimeisen vuoden aikana enää esiintyneet.
Asko Tanhuanpää
Artikkelit
HOWtiset
- Vastaa Rauhanturvaaja-lehden lukijakyselyyn
- Suomalaiset aloittaneet työnsä EU:n suurimmassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa
- UNNCMIBR etsii vain kokeneita faittereita - vaativan operaation koulutuskin kestää kolme kuukautta
- Pekka Kokkonen poliisitoimen koordinaattoriksi Somalian rauhanturvaoperaatioon
- Hölkkäri kevätkokoustelee Tampereella