skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Etelä-Sudanin tilanne Darfuria vakavampi
Sudan on pinta-alaltaan Afrikan suurin valtio, ja suomalaisillekin merkittävä Darfurin konfliktin takia - konfliktin vaikutukset sekä uhrit ovat valitettavasti tuttuja myös länsinaapurissa Tshadissa, jossa suomalaiset rauhanturvaajat työskentelevät rauhan puolesta. Mutta MINURCAT, jossa suomalaisetkin toimivat, on vain yksi kolmesta Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaoperaatiosta Sudanissa tai sen liepeillä.  Sekä pääkaupungissa Khartumissa että etelän alueellisessa keskuksessa ja mahdollisessa tulevassa pääkaupungissa Jubassa pitää tukikohtaansa UNMIS ja Darfurissa toimii UNAMID. Näissä kahdessa operaatiossa toimii yhteensä lähes 30 000 poliisia ja sotilastarkkailijaa. Jos Darfurin tilanteesta on Suomessa puhuttu vähän, on Etelä-Sudanista kuulunut vielä vähemmän. Sitä huolimatta, että toisin kuin Darfurissa, jossa tilanteen on kuvattu toistaiseksi rauhoittuneen, on tilanne Etelä-Sudanissa kiristymässä.

Darfurissa arvioidaan vuoden 2003 jälkeen kuolleen 300 000 ja 2,7 miljoonan ihmisen menettäneen kotinsa. Etelä-Sudanissa, Afrikan pisimmässä sisällissodassa, arvioidaan kuolleen kaksi miljoonaa ihmistä vuodesta 1955 vuoteen 2005, joskin alueella oli rauhallisempaa vuosina 1972-1983. Tammikuussa 2005 allekirjoitettiin Sudanin hallituksen sekä Etelä-Sudanissa taistelleen Sudan People’s Liberation Movement/Army (SPLM/A) toimesta rauhansopimus. Nyt sopimuksen viisivuotispäivästä muistutti kymmenen kansainvälisen avustusjärjestön yhteinen raportti, jonka mukaan Etelä-Sudanissa kuoli 2500 ja menetti kotinsa 350 000 ihmistä vuonna 2009. Tämä on enemmän kuin Darfurissa samana ajanjaksona. Uuden vuoden ensimmäisen viikon aikana on raporttien mukaan kuollut jo ainakin 140 ihmistä.

Yhtenäisen Sudanin haasteet

Etelä-Sudanin tilanne on ajankohtainen etenkin siksi, että alueella järjestetään tammikuussa 2011 kansanäänestys sen tulevaisuudesta - jatkaako se osana Sudania vai erillisenä siitä. Monta keskeistä asiaa  on edelleen sopimatta, kuten rajan sijainti öljyrikkaalla alueella, jossa laidunmaat ja vesivarat ovat yhtä lailla olennaisia paikallisille asukkaille, öljytulojen jakaminen sekä äänioikeutetut ryhmät. Valtaosa Sudanin öljyvaroista sijaitsee joko etelässä tai pohjoisen ja etelän raja-alueella, tuotantolaitokset pohjoisessa. Khartumia on toistuvasti syytetty koko kansanäänestyksen vesittämisestä, mikä johtaisi etelän itsenäistymisjulistukseen – ja yli viisikymmentävuotisen konfliktin siirtymistä uuteen, aikaisempia vakavampaan vaiheeseen.
Yhtä lailla vuoden 2005 rauhansopimuksen tavoite Sudanin siirtymisestä demokratiaan on täysin täyttämättä. Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) sotarikoksista etsintäkuuluttaman, valtaapitävän presidentti Omar Hassan al-Bashirin National Congress Party (NCP) sekä SPLM/A olivat yhtä haluttomia pitämään parlamentti- ja presidentinvaaleja, jotka voisivat muuttaa nykyistä valtasuhdetta etelän ja pohjoisen välillä.
Rauhansopimuksen puolesta aktiivisesti toiminut Yhdysvallat sen sijaan katsoi, ettei demokratiaan siirtyminen ilman demokraattisia vaaleja ole mahdollista. Poliittisen edustuksen laajentaminen mahdollistaisi valtionhallinnon remontin, jonka päämääränänä on Sudanin säilyttäminen yhtenäisenä. Demokraattiset vaalit edistäisivät demokratian ja ihmisoikeuksien syntymistä, ja eri alueilta tulevat edustajat lopettaisivat Sudanissa perinteisesti vallinneen poliittisen tilanteen, jossa maan keskiosan eliitti yrittää hallita marginalisoituneita periferioita.
Vaalit oli määrä järjestää vuonna 2008, mutta nyt vuosi ennen Etelä-Sudanin kansanäänestystä parlamentti- ja presidentinvaaleja ei ole vieläkään järjestetty. Niiden järjestäminen nykyisessä tilanteessa tuskin täyttäisi demokraattisten vaalien kriteerejä. Vaalien siirtäminen on myös johtanut tilanteeseen, jossa kansainväliset toimijat rahoittavat miljoonilla tulevan hallituksen muodostamista – hallituksen, joka luultavasti hajoaa vain muutaman kuukauden kuluttua Etelä-Sudanin itsenäistyessä. NCP:lle tilanne on joka tapauksessa voitto. Jos vaaleja ei järjestetä, se pysyy vallassa; jos ne järjestetään, tulee sotarikoksista syytetystä presidentistä demokraattinen presidentti, joka voi aina vedota demokraattiseen legitimiteettiinsä tekojaan puolustellessaan.

Väkivallan ollessa jo nyt lisääntynyt on suurin pelko Sudanin hajoamisessa sisällissodan jatkuminen. Somalian merirosvojen kaapatessa ukrainalaisomistuksessa olevan MV Fainan syyskuussa 2008 paljastui Etelä-Sudanin laaja asekauppa, joka kaiken kaikkiaan kattoi sata T-72-panssarivaunua sekä muuta aseistusta. Sekä Etelä- että Pohjois-Sudan ovatkin selvästi varustautuneet taisteluiden jatkumiseen, rauhansopimuksesta huolimatta. Konfliktin voi täten olettaa olevan väkivaltaisempi kuin aikaisemmin sekä leviävän rajojen ylitse lähialueille. Ja vaikka etelän itsenäistyminen ei johtaisikaan uuteen konfliktiin pohjoisen kanssa, on yhtä lailla mahdollista, että Etelä-Sudanista tulee Somalian kaltainen sortunut valtio, joka toimii valtiona lähinnä vain paperilla. Yhtä lailla sama kohtalo on mahdollinen Pohjois-Sudanin kohdalla. Pahimmassa tapauksessa uusi konflikti aiheuttaisi kummankin valtion sortumisen, jolloin alueelliset vaikutukset olisivat moninkertaiset.

Etelä-Sudanin itsenäisyys ei ratkaise sen ongelmia
Tribalisoituminen lisää säröä yhtenäisen etelän pyrkimyksille ja vaikeuttaa todennäköistä itsenäistymistä sekä etenkin sen jälkeistä aikaa yhteisen yhdistävän päämäärän toteuduttua. Jo nyt Etelä-Sudanin sisäisten konfliktien voi nähdä etnistyneen tai tribalisoituneen, ja monet syyttävät Khartumia eri etnisten ryhmien aseistamisesta toisiaan vastaan. Kuten Darfurissa, pohjoisen strategia onkin perustunut periaatteeseen ”hajota ja hallitse”, jossa vastustajia on ostettu vaarattomiksi. Myös aikaisemmin sisällissodan aikana etelän kapinalliset jakaantuivat Khartumin tukemina etnisten linjojen mukaan, ja alkoivat taistella keskenään. Kuivuus on entisestään pahentanut tilannetta. Vuonna 2009 hyökkäykset olivat hyvin organisoituja ja monet kuolonuhreista olivat naisia ja lapsia. Mutta vaikka konkreettisia todisteita Khartumin osallisuudesta löytyisikin, ei kaikkien ongelmien siltikään voisi sanoa juontuvan Khartumista: etelän hallinto on jo itsessään heikko. Tästä on osoituksena sen kyvyttömyys riisua aseista aseistettuja joukkoja, sekä korruptio, josta tuore esimerkki on kahdensadantuhannen viljaostoksiin tarkoitetun dollarin katoaminen lähes miljoonan ihmisen ollessa lähellä nälänhätää. Yhtä lailla nykyisten hallitsijoiden on valitettu rajoittaneen poliittisen opposition sekä journalistien toimintaa. Monet pelkäävät armeijan (SPLA) olevan kyvytön suojelemaan ihmisiä maaseudulla, ja sitä syytetään myös ihmisoikeusloukkauksista. Se on myös kaikkea muuta kuin yhtenäinen ja koostuu lähinnä eri etnisten ryhmien asejoukoista.

Samoin pohjoisessa elävät eteläsudanilaiset ovat peloissaan siitä, ettei heidän ihmisoikeuksiaan ja turvallisuutaan voida taata itsenäistymisen jälkeen. Heitä arvioidaan olevan pohjoisessa jopa kaksi miljoonaa, joista monet ovat pakolaisia. Useimmat pohjoissudanilaiset jättivät etelän jo vuonna 2005 heihin kohdistuneen väkivallan takia.

Koska kansanäänestykseen on enää lyhyt aika ja yleisesti uskotaan etelän itsenäistyvän joka tapauksessa, on epätodennäköistä, että kaikkia asiat saadaan sovituksi ennen itsenäistymistä. Äkillinen riuhtaisu täyteen itsenäisyyteen lisäisi jännitteitä ja vaikeuttaisi jo vaikeaa tilannetta entisestään. Paras ja rauhanomainen tie eteenpäin olisikin siirtymäaika itsenäisyyttä vaativan kansanäänestyksen jälkeen. Sen aikana olisi mahdollista sopia käytännön järjestelyistä. Rauhanturvaamistarvetta itsenäistyminen tuskin vähentää, sillä ongelmien määrä tulee pikemminkin lisääntymään kuin vähenemään. Tämä voi myös hyvinkin merkitä sitä, että UNMISia vahvistetaan ja se siirtyy etelään, Jubaan sekä valvomaan rajaa. Pahimmassa skenaariossa Afrikan suurin valtio hajoaa ja suistuu raiteiltaan osien yhä sotiessa keskenään. Tällöin olisi suomalaisillekin tilausta Sudanissa:  on selvää, ettei 30 000 rauhanturvaajaa tule mitenkään riittämään tilanteen rauhoittamiseen.


Kirjoittaja on Afrikasta sekä konflikteista kiinnostunut valtiotieteiden, kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön maisteri joka palveli Tshadissa SKJT II/09:ssä.