skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Ranska liittolaisineen on ilmoittanut aloittavansa joukkojensa vetämisen Länsi-Afrikan Malista miltei kymmenen vuoden jälkeen. Ranskan ja sen liittolaisten lausunnossa vetäytymispäätöstä perustellaan Malissa valtaa pitävän sotilasjuntan vastustuksella.

Vetäytymispäätös koskee sekä Ranskan Barkhane-operaatiota Sahelissa että eurooppalaista Takuba-operaatiota.

Operaatioissa on taisteltu jihadisteja vastaan huonolla menestyksellä. Liittolaiset vakuuttavat jatkavansa terrorismin vastaista taistelua Sahelin muissa maissa, kuten Nigerissä.

Suomi on mukana EU:n sotilaallisen kriisinhallinan koulutusoperaatiossa Malissa. Viime syksynä tasavallan presidentin sekä ulko. ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa päätettiin lisätä suomalaisten sotilaiden osuutta merkittävästi. Viime syksynä operaatiossa palveliu 12 suomalaista ja määrää on tarkoitus kasvattaa tämän vuoden aikana 55:n sotilaaseen.

Asiasta uutisoivat muun muassa MTV ja Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

In the service of peace