- Tietoja
- Julkaistu: 15.09.2020
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
90 YK:n rauhanturvaajaa on antanut positiivisen koronavirusnäytteen Etelä-Libanonissa. Sairastuneet rauhanturvaajat on siirretty UNIFIL:in omaan laitokseen, mikä on varustettu erityisesti Covid-19 -potilaita varten.
UNIFIL:in tiedottajan Andrea Tenentin mukaan 88 positiivisen näytteen antaneesta rauhanturvaajasta toimii samassa joukossa. Tenenti ei kuitenkaan paljasta sairastuneiden kansallisuuksia.
Massatartunnan vuoksi UNIFIL:issä on ryhdytty toimiin tartuntojen leviämisen estämiseksi muun muassa perusteellisella testaus- ja eristystoimilla.
Andrea Tenentin mukaan rauhanturvaajien massatartunta ei vaikuta UNIFIL:n operatiiviseen toimintaan.
Vuodesta 1978 toiminnassa ollut UNIFIL-operaatio sai elokuussa YK:lta vuoden mittaisen jatkomandaatin. Uuden mandaatin myötä rauhanturvaajien määrä väheni 2000, vahvuuden ollessa nyt 13 000 rauhanturvaajaa. Tällä hetkellä operaatiossa palvelee noin 200 suomalaista sotilasta.
Asiasta uutisoi Naharnet verkkosivuillaan.
Artikkelit
HOWtiset
- Soikkeli valittiin liiton hallitukseen
- Libanonista ammuttu raketteja Israeliin - suomalaiset jatkavat tehtäviään normaalisti
- Suomalaiset palasivat kotiin MINUSMA-operaatiosta
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen