skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Suomi on osallistunut Isisin vastaiseen operaatioon viime kesästä lähtien. Noin viidenkymmenen sotilaan osasto kouluttaa kurdien peshmerga-taistelijoita taisteluihin Isisiä vastaan leirillä Erbilin kaupungissa Pohjois-Irakin kurdialueella.

– Se on pääosin perusjalkaväkikoulutusta, ammuntoja, asutuskeskustaisteluja ja ryhmän etenemismuotoja, kaikkea mikä suomalaisellekin sotilaalle ja reserviläiselle on tuttua, prikaatikenraali Petri Hulkko sanoo Ylen haastattelussa.

Pääosin reserviläisistä koostuvat suomalaiskouluttajat on turvallisuussyistä eli ääri-islamistien koston varalta pidetty visusti julkisuudelta piilossa.

Suomi on vajaassa vuodessa ehtinyt kouluttaa Hulkon mukaan pataljoonan verran sotilaita, eli noin tuhat kurdia. Koulutus on otettu Hulkon mukaan erittäin hyvin vastaan. Suomalaiset reserviläiset ovat monenikäisille kurditaistelijoille ikään kuin vertaiskouluttajia.

Koulutus on auttanut kurdeja muun muassa haavoittuneiden hoidossa ja itsetehdyiltä räjähteiltä suojautumisessa.

– Tappiot rintamalla ovat vähentyneet. Kaikki koulutus on otettu vastaan kiitollisuudella ja erittäin motivoituneesti, Hulkko sanoo.

Suomi päätti keväällä jatkaa operaatiota ainakin vuodella. Suomi kaksinkertaistaa syksyllä Erbilin osaston vahvuuden sataan sotilaaseen ja jatkaa Erbilin alueella ainakin loppukesään 2017 asti.

Kuso Kulkee

In the service of peace