Maanpuolustuskoulutus Ry  yhteistyössä Kankaanpään Sinibarettien kanssa järjestivät jo neljännen Rauhanturvaseminaarin Niinisalossa lokakuussa. Kaksipäiväisen seminaarin sisältö oli ammuttu täyteen asiaa, mutta lomaan mahtui juhlintaakin. Seminaarin johtava teema oli kriisinhallinta.

Ensimmäisenä päivänä tilaisuuden avasi KANSSB:n puheenjohtaja Hannele Toivonen, jonka tervetuliastoivotukset upposivat viisikymmenpäisen osallistujan sydämiin. Samalla hän toki kertoi viikonlopun ohjelmasta tarkemmin troikkansa kera. Lauantaina kuultiin kommodori Timo Junttilan kertomus Brahimin raportista ja YK:n kriisinhallinnan kehittämisestä Somalian, Ruandan ja Jugoslavian opetusten jälkeen. Uusia oppeja toteutetaan nyt Afganistanissa ja Sierra Leonessa.
Everstiluutnantti Esa Vanonen puolestaan kertoi siviilikriisinhallinnasta Albaniassa. Vanonen on palvellut UNDP:n alaisuudessa siviilihenkilönä ja virkavapaalla kohta kolme vuotta.


Kauko Juhantalo puhui YK-päivän juhlassa  
 

Lauantai-iltana seminaariväki kokoontui Upseerikerholle viettämään myös YK-päivän juhlaa järjestävän barettiyhdistyksen jäsenten kanssa. Illan päävieras ja –puhuja oli puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kauko Juhantalo. Hänen puheensa sisälsi kiitoksen ja kunnianosoituksen kaikille rauhanturvaajille, jotka vuosien saatossa ovat palvelleet. Lisäksi hän muistutti kuumasta aiheesta eli Suomen liittoutumattomuudesta, että mitään päätöksiä puoleen tai toiseen ei ole tehty. Tervettä harkintaa toki on käytetään. Juhlailta piti sisällään erinomaisen aterian juomineen Satakunnan Sotilassoittokunnan säestyksellä. Illan aikana palkittiin myös Kankaanpään seudun sinibaretteja. Palkitsemisien jälkeen oli aikaa myös vapaaseen keskusteluun.
 
 
Pekka Visuri asian ytimessä  
 



 

Sunnuntaina seminaari jatkui ja vuorossa oli Pekka Visurin johdaltema Irakin sotaan. Seminaarin päätteeksi everstiluutnantti Jari Vaara kertoi siiviliyhteistyöstä monikansallisessa ympäristössä Afganistanissa.
Neljäs Rauhanturvaseminaari antoi rautaisannoksen tietoa ajankohtaisista operaatioista ja taustoitti niitä varsin perusteellisesti. Seminaarin järjestelyt toimivat kuin se sveitsiläinen kello, josta suuri kiitos Kanssb:lle. Järjestelyistä olisi monella opittavaa. 


Jari Vaara puki itsensä välillä burkha-asuun

 

Teksti: Kimmo Wirén
Kuvat: Martti Tikka