NarinaNurkka
- Tietoja
- Julkaistu: 19.02.2011
- Kategoria: NarinaNurkka
Esityksen pääasiallinen sisältö:
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia. Autoverolain muuttoajoneuvoille myönnettäviä veronalennuksia koskevia säännöksiä muutettaisiin siten, että maahan muuttoa koskevista määräajoista säädettäisiin nykyistä joustavammin. Laissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että kun ulkomailla oleskelu tapahtuu seudulla, jossa muuttoajoneuvoksi tarkoitettua ajoneuvoa ei ole turvallista käyttää, ajoneuvon voisi tuona aikana tietyin ehdoin säilyttää Suomessa.
ja kohta:
erityisesti rauhanturvatoiminnassa kriisialueet ovat olleet sellaisia, joissa ajoneuvon pitäminen tai käyttäminen on ollut mahdotonta tai vaikeaa. Tämä näkökohta on ollut esillä muun muassa eduskunnan lakialoitteessa 24/2009 vp., jossa ehdotettiin autoverolakia muutettavaksi siten, että kun muuttaja on ennen muuttoaan palvellut kansainvälisessä kriisinhallintatehtävässä tai siihen rinnastuvassa tehtävässä toimialueella, joka ei turvallisuustilanne huomioon ottaen ole mahdollistanut ajoneuvon käyttämistä tai säilyttämistä alueella, muuttaja saisi muuttoajoneuvoedun, vaikka hän hankkisi ajoneuvon Suomeen palattuaan kahden kuukauden kuluessa tehtävän päättymisestä.
Hallituksen esitys
Artikkelit
HOWtiset
- Vastaa Rauhanturvaaja-lehden lukijakyselyyn
- Suomalaiset aloittaneet työnsä EU:n suurimmassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa
- UNNCMIBR etsii vain kokeneita faittereita - vaativan operaation koulutuskin kestää kolme kuukautta
- Pekka Kokkonen poliisitoimen koordinaattoriksi Somalian rauhanturvaoperaatioon
- Hölkkäri kevätkokoustelee Tampereella