Kommentti

Finanssikriisi ja kriisinhallinta

Kumpi on kalliimpi, päiväkotipaikka vai poliisi tai entä sitten, kun kumpikin tarvitaan?

Vaikuttaako vertailuun, jos päiväkotipaikka on kotikunnassa, naapurikunnassa - tai poliisi Balkanilla?

Entä ammattisotilas varuskunnassa suomalaismetsässä vai kriisinhallintatehtävässä kansainvälisissä joukoissa konfliktialueella?

Kriisi-termeistä on tullut talous- ja rahoituskriisin aikana osa arkisten uutisten sanastoa lähes joka täysi tunti. Kriisisanat ja sanonnat ovat siirtyneet kansalaisten keskusteluun. Kriisi ja kriisinhallinta ovat kuitenkin ilmeisen toista kuin se, jossa aiemmin olimme mukana.

Kriisi ja kriisinhallinta ovat tulleet uusissa merkityksissä osaksi koko poliittisen järjestelmän ja hallinnon kieltä, suunnittelua ja toimintaa, ja rahan kriisiytymisen seurauksena mitataan, rinnastetaan ja verrataan kaikkia kuluja ja toimintoja keskenään.

Valtiontalous, budjettiperusteet, talousarviosuunnittelu ja pitempi kehyssuunnittelu on vaativaa työtä, mutta erityiseksi haasteeksi se kasvaa valtioiden välisissä kansainvälisen talouden, rahoituksen ja kaupan rakenteissa ja niiden toiminnoissa - kuten kansainväliset asiat ovat kotiasioita monimutkaisempia muutenkin, kun pelaajien määrä kasvaa EU:ssa lähes 30:en, Etyjissä lähes 60:en, Natossa lähes 30:en (jäsenmaahan, ja Suomi kuuluu reilun 20:n muun kumppanin joukkoon mm. Venäjän, Maltan ja Makedonian tavoin) ja YK:ssa lähes 200:an.

Vaikeassa taloustilanteessa mielellään verrataan kaikkea: valtiota ja kuntaa, poliittista päätöksentekoa ja hallinnon toimeenpanoa, yhteiskuntaa ja yksilöä, kaupunkilaista ja maalaista, lapsia ja vanhuksia - ja erityisen helposti verrataan ongelmien hoitoa ja kuluja rajojen sisällä siihen, mitä tehdään kaukana kotoa, ulkona, muualla ja maailmalla.

Välillä unohtuu jopa se, että valtion talousarvio käsitellään kansan valitsemassa eduskunnassa, jonka rooli myös EU-asioissa Lissabonin sopimuksessa on enemmän kasvanut kuin vähentynyt.

Miksi maailmalla?

Kriisinhallinta on toistaiseksi ollut yksi puolustusvoimien kolmesta perustehtävästä. Pohdin pöytäni perusteella kuitenkin enemmän siviilikriisinhallinnan syitä toimia kansainvälisissä tehtävissä Suomen ja jopa Euroopan ulkorajan toisella puolella.

Euroopan turvallisuusstrategian (2003 ja 2008) lisäksi Euroopan unionilla on myös tuore sisäisen turvallisuuden strategia (2010), jonka valmistumiseen Suomi aktiivisesti osallistui, ja jonka keskeinen ns. Tukholman ohjelma heijastaa hyvin pohjoismaista käsitystä turvallisuudesta kotimaassa ja maailmalla.

Strategioita - jotka jäsenmaat ovat yhdessä hyväksyneet - yhdistää yksi tärkeä yhteinen perusta: turvallisuusongelmat maailmalla ovat hyvin lähellä, ellei samat, kuin turvallisuusongelmat kotimaassa. Esim. Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta kotoisin olevat huumeet siirtyvät Eurooppaan ja Euroopassa kaikkiin maihin, joissa on asiakkaita - Kolumbiasta Kosovoon, Kotkaan ja Keravalle.

Rajat ylittävän rikollisuuden lisäksi maahanmuuttajat ylittävät rajat laillisesti tai laittomasti. Turvapaikanhakijoiden lähtömaat ovat samat maat, missä kansainvälinen yhteisö yrittää vaikuttaa vakauteen ja kehitykseen, jotta perussyyt lähteä maasta vähenisivät.

Rajaturvallisuuden, lain, järjestyksen ja oikeusvaltion tukitoimet Balkanilla ovat jo nyt johtaneet siihen, että paikallinen poliisi pystyy pysäyttämään Eurooppaan matkalla olevia heroiini-, kokaiini- ja kannabiseriä, tai löytämään vanhaan lääketeollisuuteen perustuvan synteettisten huumausaineiden valmistuspaikan.

Interpolin ja Europolin johdolla on laadittu liian vähän sellaista tilastoa, analyysiä ja aineistoa, jolla kansainvälisen yhteistyön - muunkin kuin kriisinhallinnan - vaikutus ja vaikuttavuus saadaan jäsenmaiden kansalliseen käyttöön hallinnon suunnittelun lisäksi vaikkapa poliittiseen keskusteluun. Kriisinhallinnan nykyinen näyttö ei riitä.

Silloin ymmärrettäisiin kansainvälisen työn yhteys turvallisuuteen kotimaassa - ja saataisiin parhaat osoitukset siitä, että kansainvälinen raja-, poliisi- ja tullitoiminta on oikeastaan operatiivinen ja erottamaton osa samaa työtä kotimaassa. Välittömien Eurooppaa ja jäsenmaita turvaavien toimien jälkeen luodaan paikallinen kyky vastata paremmin alueen turvallisuudesta.

Taloudet konfliktimaissa

Kehitys on valitettavasti myös toisensuuntainen: talouskriisi on kiristänyt kilpailua maailman uusista tai olemassa olevista strategisista resursseista. Viimeistään nyt ajatellaan, että kehittyneiden maiden on turvattava tuleva energian ja tuotannon raaka-aineiden saanti, oma osa öljystä, kaasusta, mineraaleista ja niiden reiteistä maailmalla - kun taas kehittyvät maat kohtaavat yhä pahemmin ruuanhinnan nousun ja kuivuuden tuoman kamppailun elämästä, eivätkä välttämättä edelleenkään hyödy itse omista luonnonvaroistaan.

Afganistanin uutisoinnissa harvoin kuvataan rauhanturvaajien rankkaa arkea ja vaarallisia oloja niiden talousuutisten yhteydessä, joissa Financial Times ja Wall Street Journal kertovat Kiinan ja monikansallisten yritysten investoinneista maan mineraalivarojen (litium ym.) hyödyntämiseen.

Libyan uutisoinnissa maan öljy- ja kaasuvarojen mahdollisuus ja mielenkiinto niitä kohtaan on esillä enemmän ja maan varat on tarkoituksella kirjattu avoimesti mm. YK:n turvallisuusneuvoston Libya-päätöslauselma 2009:än.

Arktisen alueen asiantuntijat esittävät, että erityyppisen konfliktin riski on kasvanut maapallon vielä hyödyntämättömien pohjoisten varojen oikeuksien, jaon ja hallinnan takia, mitä tuodaan esiin erityisesti sotatieteilijöiden ja strategien katsauksissa merialueilta.

Entisen Jugoslavian maiden ongelmat ovat niiden nykyisessä talousvajeessa ja työttömyydessä erityisen perusteettomia silloin, kun entiset (90-luvun!) etniset kiistat heijastuvat raja-, tulli- ja kauppasopimuksiin tai entisten keskitettyjen ratkaisuiden kuten energia ja liikenne järjestämiseen edes niin, että talouden ja kaupan kasvun edellytykset osana Kaakkois-Eurooppaa luotaisiin lähemmäksi sitä, mikä asema Jugoslavialla oli alueellaan, naapureidensa ja jopa laajemmin Välimeren talousalueen kanssa.

Onpa oma pieni sivujuoni siinäkin, että kun Kreikka nöyrtyy taloutensa takia, voidaan nimikiistassa Makedonian kanssa päästä nopeampaan sopuun, minkä EU on tietysti osannut pakettiin piilottaa.

Rauhan innovaatiot ja kriisinhallinnan keksinnöt

Edessä on vielä se rauhantyön ja talouden kehityksen innovaatioalue, että turvattu ja vakautettava alue ja sen myöhempi kasvu, kehitys ja vaikkapa työvoima, tuottaisivat rauhaan ja kehitykseen osallistuneille maille takaisin sinne sijoitettua humaania ja muuta pääomaa.

Maksaako Irak tai Libya uusilla öljyvaroillaan ja uudistetulla hallinnollaan takaisin sitä työtä, mitä länsivallat - kaikilla niillä hyvillä ja kauniilla tarkoituksilla ja tavoitteilla, joilla olemme operaatioihin lähteneet ja niissä työskennelleet - ovat maihin käyttäneet?

Onko muita tapoja, joilla kohdemaa muuttuu kohteesta itse toimijaksi ja aktiiviseksi osallistujaksi?

Esimerkiksi presidentti Obaman linjaukset Afganistanin turvallisuustransitiosta v. 2014 jälkeen merkitsevät, että osallistuvien maiden on edelleen tuettava maan varhaista ja vaarallista turvallisuusvastuuta. EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio EUPOL jää sotilaallisen läsnäolon vähetessä entistä enemmän yksin kehittämään maan poliisia, järjestystä ja oikeusvaltiota.

YK, Nato, Etyj ja EU kääntyvät niiden maiden puoleen, jotka perinteisesti ovat osoittaneet vastuunsa ja lähettäneet halukasta henkilöstöä tehtäviin - mikä kohta ei riitä, kun talous on tiukka ja kriisinhallinnan määrä kasvussa liian monen vanhan ja venyvän mission ja uusien operaatioiden takia.

Entä ne kymmenet tuhannet Balkanin maiden sotilaat, poliisit, rajavartijat, vanginvartijat, tullivirkailijat, joita olemme Daytonin rauhansopimuksen (1995) ja Kosovon sodan päättymisen (1999) jälkeen kouluttaneet - onko sen osaamisen siirto toisten transitioprosessiin muilla kriisialueilla sitä innovaatiota, mitä Suomi voisi osaamisellaan tuottaa?

^{Kirjoittaja on sisäministeriön siviilikriisinhallinnan koulutuksen, tutkimuksen ja arvioinnin kansallinen koordinaattori, YK-, Nato-, Etyj- ja EU-tehtävissä v:sta 1993 rauhanturvaajana, sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa, kehitystyön arvioinnissa, parhaillaan virkavapaalla apurahalla aiheena kriisinhallinnan perusoppikirjan kirjoittaminen, kapt res., CMI:n, UN Women ja Nokian Res.ups. jäsen, tuorein jäsenyys Hölkkärissä. Artikkeleita aiheesta kotimaassa ja muualla.}

• Edellinen
• Seuraava