Terrorismi, terroristi ja terroriteko – siinä yleisessä keskustelussa nykyään usein viljeltyjä käsitteitä. Yhdysvalloissa kolme vuotta sitten tapahtuneen terrori-iskun jälkeen terrorismiin viittaavien sanojen käyttö on varmasti moninkertaistunut ja samalla myös sanojen löysä, ajattelematon tai harkitun väljä käyttö.

Sanotaan, ettei sanalle ”terrorismi” ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Ehkä näin on, ja ehkä kaikki eivät edes halua, että käsitteellä olisi yksiselitteinen merkitys. Mutta miltä terrorismi näyttää käytettävissä olevien määritelmien valossa? Onko terroristi- tai terrorismi-sanojen käytön pääsyy lopulta tarkoitushakuinen leimaaminen?
 
Valitsimme sattumanvaraisesti kolme esimerkkiä länsimaisesta terrorismin määritelmästä:

1. Webster's University Dictionary: systemaattinen väkivallan käyttö, kauhun levittäminen ja pelottelu tavoitteen saavuttamiseksi.
2. US Dept of Defence: laskelmoitu väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen pelon aikaansaamiseksi, tarkoituksena pakottaa tai pelotella hallituksia tai yhteiskuntia päämäärien tavoittelemiseksi, jotka ovat yleensä poliittisia, uskonnollisia tai ideologisia.
3. FBI: terrorismi on voiman tai väkivallan laitonta käyttämistä henkilöitä tai omaisuutta kohtaan, tarkoituksena pelotella tai pakottaa hallitusta, siviiliväestöä tai niiden osaa poliittisten tai sosiaalisten tavoitteiden ajamiseksi.

Yllä esitetyistä voidaan koota vaikkapa seuraavanlainen määritelmä: terrorismi on väkivallan tai sen uhkan kohdistamista siviiliväestöön tavoitteen saavuttamiseksi. Terrorismi on eräänlaista aseellista propagandaa, se on psykologista sodankäyntiä (Psy-ops).

Terroritekojen propagandavaikutus on suuri ja eri osapuolet tekevät kaikkensa pyrkiessään hyötymään niistä. Siitä syystä neutraali objektiivinen määritelmä ja sen johdonmukainen soveltaminen ilman poliittisesti värittynyttä asennetta on tärkeää mahdollisimman todenmukaisen kuvan saamiseksi. Erilaisia siviiliväestöön kohdistettuja tekoja tulisi arvioida neutraalisti ilman, että kiinnitämme huomiota seikkoihin, joita määritelmätkään eivät ota huomioon. Määritelmien valossa ei ole merkitystä sillä, kuljetetaanko pommi kohteeseen räjähdevyön vai ohjuksen muodossa tai antaako käskyn suurvalta-armeijan kenraali vai luolassa piileskelevä parrakas taistelija.

Terroriteoista on vaikea saada puolueetonta ja syvällistä tietoa. Terroriteot ovat osapuolten propagandasodan polttopisteessä ja tiedottaminen niistä on usein tahallisen vääristeltyä tai muuten vääristynyttä ja epäluotettavaa. Tiedottamisessa haetaan suurinta mahdollista poliittista hyötyä. Valitettavan usein toistetut valheet myös kirjataan historiaan ja muutamat analyyttiset tutkimukset unohdetaan..
 
Motiivit

Terroritekojen tekijästä tai varsinkaan sen taustavoimista ei usein saada täyttä varmuutta. Motiivi terroriin saattaakin olla useammalla eri taholla. Sotatoimialueitten ulkopuolella tapahtuvien terroritekojen motiivit ja mahdolliset taustavoimat voidaan jakaa ainakin seuraavalla tavalla:

1.  Maan oma hallitus, asevoimat, turvallisuuselimet tai niihin sidoksissa oleva yksityinen sektori:

Terroriteon järjestäminen on kaikkein helpointa niille organisaatioille, jotka vastaavat maan turvallisuudesta. Motiivit tälle toiminnalle ovat lukuisat. Median huomion vetäminen pois ei-toivotuista aiheista ja kansalaisten hallitseminen uhkakuvien avulla, kansalaisvapauksia rajoittavan ja turvallisuuselinten valtaa lisäävän lainsäädännön läpivieminen, rahoituksen lisääminen kyseisille elimille ja eri organisaatioiden keskinäinen valtataistelu. Hallituksella saattaa myös olla tarve järjestää provokaatioita aloitettavan sodan perustelemiseksi tai jonkin etnisen tai muun ryhmän demonisoimiseksi.

Teot voivat olla tuhoisiakin ja aiheuttaa paljon ihmisuhreja, mikäli halutaan aiheuttaa suuttumusta väestön keskuudessa. Tähän kategoriaan viittaavat väitteet pyritään tekemään naurunalaisiksi kutsumalla niitä salaliittoteorioiksi. Esimerkkinä syyskuun 1999 salaperäiset kerrostaloräjäytykset Moskovassa ja parilla muulla paikkakunnalla. Kreml käytti räjäytyksiä syynä hyökätä de facto –itsenäiseen Tšetšeniaan. Räjäytysten epäillään yleisesti olleen Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n työtä.

2.  Separatistinen tai muu maan sisäinen oppositio- tai vastarintaryhmä

Valtiosta irti pyrkivä sotilaallisesti alakynnessä oleva separatistiryhmä voi pyrkiä järkyttämään maan poliittista järjestelmää ja kansalaismielipidettä järjestämällä suurta huomiota herättäviä iskuja. Liiallista siviiliuhrien aiheuttamista on vältettävä. Iskut kohdistetaankin siksi usein tarkoin valittuihin valtiollisiin kohteisiin. Erilaisilla panttivankitilanteilla pyritään pakottamaan vastapuoli neuvotteluihin ja saamaan julkisuutta omalle asialle. Usein halutaan voittaa valtaväestön sympatioita kohtelemalla panttivankeja hyvin

3.  Toinen valtio ja sen tukemat ryhmät

Toinen valtio saattaa olla kiinnostunut maan destabilisoimisesta järjestämällä terroritekoja. Motiivi saattaa olla hallituksen alistaminen omaan tahtoon, maan hajottaminen pienempiin osiin, luonnonvarojen haltuunotto, hallituksen vaihtaminen tms. Voidaan järjestää vaikkapa etnisten ryhmien välisiä veritekoja, jotka uhkaavat syöstä maan sisällissotaan. Toinen valtio käyttää toimintaan tyypillisesti jotain maan sisäistä ryhmää tai maasta kotoisin olevia agentteja. Tästä esimerkiksi kävisi presidentti Carterin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Zbigniew Brzezinkin ideoima ja CIA:n toteuttama Afganistanin destabilisointi vuonna 1979 puoli vuotta ennen NL:n miehitysoperaatiota.

4.  Ylikansallinen järjestö (tai muu toimija)

Terroritekojen taustalla saattaa olla myös jokin ylikansallinen järjestö, jolla on omia ideologisia, valtapoliittisia, uskonnollisia tai taloudellisia intressejä toimintaansa.

Monet terroriteot ovat sekamuotoja edellä esitetyistä ja julkisuuteen pyritään kovin usein esittämään harhaanjohtava kuva todellisista taustavoimista.

 False flag -terrorismi

Toisen osapuolen nimissä suoritettavat, yleistä suuttumusta herättävät teot ovat tehokas keino tehdä mustamaalaavaa propagandaa. Tyypillisesti näin toimii valtio jotain oppositio- tai separatistiryhmää tai sen aseellista järjestöä vastaan. Teot voivat kohdistua järjestön kannattajakuntaa vastaan, jolloin pyritään murentamaan sen kannatuspohja, tai valtaväestöä kohtaan, jolloin pyritään aiheuttamaan suuttumusta radikaalien vastatoimenpiteitten oikeuttamiseksi. Median taitava hyväksikäyttö on avainasemassa.

Valtiollisten turvallisuuselinten taistelu separatistijärjestöä vastaan voi pitää sisällään seuraavia periaatteita:

1. Järjestön soluttaminen, tavoitteina ensin tiedonhankinta, sitten järjestön ohjailu ja jopa kaappaaminen.
2. Radikaalin alajärjestön perustaminen järjestön sisälle tai kokonaan erilleen. Tarkoituksena on heikentää ja hajottaa alkuperäistä järjestöä. Esimerkkeinä vaikkapa Israelin turvallisuusviranomaisten tukemat PLO:n kilpailijat Hamas ja Jihad.
3. Kontrollissa olevan radikaalin järjestön ohjaaminen tuhoisien terroritekojen tielle, jolloin koko separatistiliikkeen maine ja kannatus saadaan tuhottua. Separatistiliikkeen sisälle saadaan luotua jännitteitä ja mahdollisesti jopa sisäisiä välien selvittelyjä.

Hannu Yli-Karjanmaa
(kirjoitus on kirjoittajan itsensä tekemä lyhennelmä Suomen Sotilas -lehdessä julkaistusta artikkelista)

• Edellinen
• Seuraava