skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Taitopartiokilpailun voitto Saloon

Historian ensimmäisen Rauhanturvaajien Taitopartiokilpailun voitto meni Salon Seudun Rauhanturvaajien partiolle Pasi Korko-Jari Sievänen-Tero Joronen. Kolmikko saavutti 10 rastin radalta yhteensä 29,5 pistettä ja vei kilpailun nimiinsä lähes näytöstyyliin.
Kakkoseksi sijoittunut Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien joukkue Tomi Koota-Ville Koota-Teemu Kulmala sijoittui toiseksi pistemäärällä 22,5.
Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Sastamalan Rauhanturvaajien partio Asko Rantanen-Pekka Nieminen-Matti Ojala pistemäärällä 16,5.

Ajatus taitopartiokilpailun järjestämisestä virisi jo pari vuotta sitten, mutta erinäisten ongelmien takia kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Lopullisesti sika potkaistiin liikkeelle vuosi sitten samassa paikassa, Camp Presidentissä Niinisalossa, jossa perinteiselle Fasuvelville osallistuneet Hölkkäri On Webin puheenjohtaja Kimmo Wirén ja Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien puheenjohtaja Pekka Söderlund löivät viisaat päänsä yhteen. Jotain uutta olisi kehitettävä Fasuvelvin yhteyteen, koska vuosien varrella osallistujien määrä väheni merkittävästi. Päätettiin kehitellä partiokilpailu.


-Meillä oli Kankaanpään porukassa mietittynä "valmis" sapluuna, toteuttaminen oli vain jäänyt. Homma päätettiin toteuttaa 2012 Fasuvelvin yhteydessä, ja näin ensimmäisen kilpailun jälkeen voin sanoa, että homma onnistui erinomaisesti. Kilpailuun osallistuneita partioita olisi saanut olla enemmän, mutta kolme partiota ensimmäisellä kertaa oli kuitenkin ihan kelpo määrä. Toivottavasti vuoden kuluttua saamme enemmän partioita liikkeelle, kertoi kilpailunjohtaja Pekka Söderlund.


Kilpailussa faittereiden perustiedot- ja taidot joutuivat koetukselle. Suunnistus vaikeassa kangasmaastossa ja vajaan 5 kilometrin mittaisen radan varrelle kehitettyjen tehtävärastien suorittaminen vaati ennen kaikkea älyllistä pohdintaa. Kyseessä ei ollut nopeuskilpailu, partioilta ei aikaa kellotettu.
Haastavin rasteista oli selkeästi toiminta tuliylläkössä, jossa hyödynnettiin viime käden tietoa Afganistanista. Rastihenkilönä toiminut Juha Luoma kotiutui itse Afganistanista pari vuotta sitten ja mies rakensi kilpailijoille näyttävän mallin tilanteesta hyödyntäen muun muassa lelukaupasta ostamiaan muovisotilaita ja ajoneuvoja.
Omat haasteensa oli myös viestintärastilla, jossa partion piti laatia radiosanoma tilannekeskukseen Kosovossa käytettyä Mike-peitteistöä hyödyntäen.


-Parilla rastilla nuoremman polven rauhanturvaajat menestyivät selkeästi vanhempia paremmin. Kahdessa partiossa oli Kosovon käyneitä miehiä ja yhdessä oli Afganistanin faitteri mukana, joten heille rastit olivat tavallaan helppoja. Ensiapurastilla sen sijaan jokainen partio nappasi täydet pisteet, kertoi Söderlund.

Salon Seudun Rauhanturvaajien voitokkaassa partiossa ollut Jari Sievänen kertoi partion osallistuneen kilpailuun osallistumismielessä.
-Voitto oli kuitenkin pelkkää plussaa. Kokonaisuutena hieno kilpailu. Nyt herääkin kysymys, miksi tällaista ei ole aiemmin järjestetty, totesi Libanonissa, Kosovossa ja Bosniassa palvellut Sievänen.
Partioiden vähyys hieman harmitti Sievästä.
-Ymmärrän, että on vaikeaa kerätä porukkaa. Harmittaa jo järjestäjienkin puolesta, kun mukana oli vain kolme partiota.

Kiertopalkintona toimi komea pokaali, joka oli alunperin suomalaisten UNIFIL-joukkojen jalkapallomestaruuskiertopalkintona 1990-luvun alussa. Sattumien kautta pokaali ajautui lopulta pölyttymään Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien varastoon, josta "poika" herätettiin uuteen eloon.
-Pokaali on komea, joten se varmasti halutaan monen yhdistyksen vitriiniin näytille. Tulevan vuoden "poika" on näytillä Salossa, kertoi Söderlund.

Kankaanpään joukkue

Kankaanpään joukkue selitti toimintaansa tuliylläkön sattuessa. Juha Luoma (oik.) tuomaroi. 

Voittajajoukkue

Poika saunoo Salossa. 

Hölkkäri muutti rauhanturvaamisen

Harri RantanenRauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen kunnioitti läsnäolollaan Hölkkäri On Webin juhlallisuuksia Tampereen keskustassa. Sivuston viittätoista ja yhdistyksen kymmentä vuotta juhlittiin hotelli Victoriassa lauantaina. Kiljunen myönsi, että 90-luvun lopulla puolustusministeriössä ja puolustusvoimissa seurattiin Hölkkärin kirjoituksia todella tarkkaan ja myönsi, että Hölkkäriin kirjoitetut mielipiteet muokkasivat suomalaista rauhanturvaamista parempaan suuntaan.

- Tunnoista ja epäkohdista saatiin oikeaa tietoa, jolloin pystyimme omatoimisestikin asioita korjaamaan, myönsi silloisen PLM:n Rauhanturvatoiminnan vastuualueen päällikkö Kiljunen juhlapuheessaan.

Rauhanturvaajaliiton ansioristit ja Hölkkärin oma standaari jaettiin ansioituneille jäsenille.Paavo Kiljunen myönsi, että alkoi Hölkkäriä lukemaan aktiviisisesti saadessaan esimieheltään Juhani Kaskealalta vinkin.

- Esimiehen esittämä neuvo tulkitaan puolustusvoimissa käskyksi, nauratti Paso juhlivaa kansaa.

Kiljusen syväluotaavan ja tyhjentävän puheen jälkeen näyttämölle asteli istuvan Rauhanturvaaja-lehden seisova päätoimittaja, Kosovossa Pason kanssakin palvellut, Asko Tanhuanpää. Porilaisnaljailun ohessa hän muisteli ensimmäisiä kosketuksiaan Hölkkäriin, jakoi vinkkejä ja olipa vääntänyt Hölkkäri On Webistä jopa englanninnoksen.

Maailman kuuluisin suomalainen heraldikko Harri Rantanen taas johdatteli hölkkäristit liikemerkkien kiehtovaan maailmaan omaan hurttiin tyyliinsä. Esitelmässään hän paljasti myös Hölkkärin juhlavuoden logon synnytystuskista.

Tervehdyksen Hölkkärin Kahteen Juhlaan toi myös Pekka Visuri ja jokuset barettiyhdistykset. Päiväjuhlan päätteeksi yhdistys muisti kunnostautuneita jäseniään. Ilta oli varattu saunamakkaroiden pureskeluun ja hylsyjen lennättelyyn. Juhliin osallistui yli 30 yhdistyksemme jäsentä.  Sääntömääräisellä kokouksella alkanutta juhlapäivää pystyi seuraamaan myös Twitteristä.

Teksti: Kimmo Wirén

Kuvat: Sami Seppänen

Libanon ei ole Mersun hakureissu

Puolustusministeriön, Pääesikunnan ja sotilaita edustavien järjestöjen välillä löydettiin yksimielisyys Libanonissa maksettavan päivärahan sekä palvelusvapaiden osalta. Kyseessä on periaatteessa suomalaisittain kokonaan uudesta operaatiosta, vaikka suomalaiset lähtevät kolmannen kerran Libanoniin ja monella suomalaisella on sieltä omakohtaisia kokemuksia.

UNIFIL:n päiväraha tulee olemaan 50 euroa päivässä. Päivärahan taso on sama tämän vuoden loppuun saakka. Vuoden 2013 päivärahan taso määritetään myöhemmin saatujen kokemusten sekä olosuhdearvioinnin perusteella.

Palkkaus määräytyy kriisinhallintatehtävien vaativuusluokituksen mukaisesti. Suomalainen joukko koostuu jääkärikomppaniasta sekä sitä tukevista kansallisista osista. Näin ollen tehtävätasot ovat keskimäärin Afganistanin tason alapuolella. Libanonissa ei myöskään makseta mitään erillistä operaatiokohtaista lisää, joten kyse ei ole mistään kullanhuuhdontareissusta.

Suomalaisten rotaatio on puoli vuotta, eikä jatkositoumuksia tarjota kuin tietyissä esikuntatehtävissä. Pelkästään palvelusajan lyhyys estää sen, ettei Libanonista tällä kertaa haeta verovapaata autoa.
Liittojen ja työnantajan välillä päästiin yksimielisyyteen myös palvelusvapaakertymistä. Operaatioajalta kertyy neljä palvelusvapaapäivää kuukautta kohden eli yhteensä 24 päivää. Näistä on mahdollisuus käyttää puolen vuoden palveluksen aikana yksi kahden viikon jakso taikka kaksi viikon jaksoa. Käyttämättömät palvelusvapaat pidetään operaation jälkeen.

Lomalle vain Helsingin kautta
Pääesikunta on linjannut, että kaikkien on kuljettava palvelusvapaalle Helsingin kautta. Näin palvelusvapaalle ei saa lähteä omatoimisesti ja omalla kustannuksella Beirutista.
Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että Kyprokselle tai Dubaihin palvelusvapaalle matkaava rauhanturvaaja lentää ensin Helsinkiin, jatkaa siitä takaisin Libanonin lähialueelle, palaa takaisin Helsinkiin ja jälleen lentää lomalennolla Libanoniin.
Pääesikunta perustelee käytäntöä sillä, että näin minimoidaan palvelusvapaista mahdollisesti aiheutuvat ongelmat. Palveluksen aikana ei ole mahdollisuutta viettää vapaa-aikaa leirin ulkopuolella, joten operaatio on hyvin erilainen kuin kultaisella 80-luvulla.

Kirjoittaja on Aliupseeriliiton puheenjohtaja

Tykistömentorit koulutuksessa Niinisalossa

Niinisalon varuskunnassa koulutettiin tammikuussa 38 kansainvälistä sotilasta OMLT-tehtäviin Afganistaniin. OMLT, Operational Mentoring and Liaison Team, eli operatiivinen ohjaaja- ja yhteisupseeriryhmä kouluttaa Afganistanin armeijan henkilökuntaa. Kyseessä oli kahdeksas kerta, kun Niinisalossa koulutettiin sotilaita vastaaviin tehtäviin. Suurin osa koulutettavista sotilaista oli Iso-Britanniasta, mutta mukana oli sotilaita myös Kanadasta, Ranskasta ja Saksasta.

Niinisalossa koulutettiin sotilaita nimenomaan tykistön tehtäviin. Koulutusaseena oli 122 H 63, joka on maailman yleisin käytössä oleva tykki. Tykki on aktiivisessa käytössä myös Afganistanin armeijalla. Vanha, Suomessakin kohta 50 vuotta käytössä ollut neuvostovalmisteinen tykki on muissa länsimaissa vähäisessä käytössä.

– Tärkein syy, miksi näitä miehistöjä koulutetaan nimenomaan Suomessa on kenties se, että täällä koulutuksen aikana sillä päästään myös ampumaan. Muualta Länsi-Euroopasta vastaavia tykkejä kyllä löytyy, mutta tulitoimintaa ei voida suorittaa samassa mittakaavassa kuin täällä, kertoi koulutuksen järjestävän Tykistökoulun johtaja everstiluutnantti Paavo Keskiruusi.

Kuluja harjoituksesta ei Suomelle tule, sillä jokainen maa kustantaa sotilaidensa kurssituksen. Kansainvälinen harjoitus antaa koko Tykistöprikaatille paljon.

– Kansainvälinen harjoitus tuo varuskuntaan eräänlaisen kielikylvyn. Henkilökunnan on pakko ylläpitää kielitaitoaan, jotta kommunikointi ja ennen kaikkea koulutus onnistuu englanniksi. Samalla henkilökuntamme pääsee opettelemaan kansainvälistä yhteistyötä ja näkemään muiden maiden tykistön koulutuksen tasoa. Tästä Tykistöprikaati saa myös positiivista mainetta, kertoi Keskiruusi.

Kuin kotona harjoittelisi

Kanadalaissotilaat olivat talvisella Pohjankankaalla kuin kotonaan. Pikku pakkanen ja sakea lumisade ei haitannut.

– Lämpöisempää täällä on kuin kotona, nauroi kanadalainen vääpeli Kendall Mclean.

122 H 63, kansainväliseltä koodiltaan D30, oli kanadalaistykkimiehille uusi tuttavuus.

– Kyseessä on erittäin raskas ase, jota on kuitenkin helppo ja yksinkertainen käyttää, totesi kapteeni Marshall Gerbrandt.

– Meillä ei tuota mallia ole Kanadassa käytössä. Tykistön toiminta on kuitenkin melko samanlaista, oli ase mikä hyvänsä, joten tyyppikoulutus sujuu nopeasti, totesi Mclean.

Samaa mieltä oli myös brittikapteeni Mark Scoullar.

– Tykki on riittävän yksinkertainen käyttää. Vaikka et osaisi lukea tai laskea, pystyt silti toimimaan tykillä. Pääsin nyt ampumaan ensimmäistä kertaa tällä tykkimallilla. Meillä noita on lähinnä museokäytössä, totesi kommandokoulutuksen myötä hiihtämään oppinut Scoullar, joka käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja liikkui koulutuksen aikana puolustusvoimilta lainaamillaan suksilla.

Brittikapteeni valmistautuu tällä hetkellä kolmanteen Afganistanin komennukseen. Maaliskuussa mies lähtee pahamaineiseen Helmlandin maakuntaan.

– Kaksi keikkaa on jo takana ja edelleen olen täällä ehjänä. Kaikki varpaatkin ovat vielä tallella, veisteli Scoullar.

 

Hiihtävä kommando. Brittiarmeijan kapteeni Mark Scoullar on palvellut ennen tykistöä muun muassa kommandojoukoissa. Monipuolinen koulutus sisälsi myös hiihtoa, joten mies oli kuin kotonaan Pohjankankaalla hiihdellessään. Scoullar lähtee maaliskuussa kolmannelle komennukselleen Afganistaniin Helmlandin maakuntaan.


Afganistanin soturit

Afganistanin sotaa on kuvattu jo monessa eri mediassa, mutta kaikissa pohjoismainen perspektiivi on jäänyt vähälle huomiolle. Nyt ilmestynyt sotareportteri ja kirjailija Johanne Hildebrandtin Krigare – Soturit – onkin ensimmäinen kirjallinen teos, joka tarkastelee lähemmin suomalais-ruotsalaisen yksikön toimintaa Pohjois-Afganistanissa. Kirja on kirjoitettu selvään tarpeeseen: niin sotilaiden omaisilla, poliitikoilla kuin suurella yleisölläkin on selvästi ollut puutteelliset mahdollisuudet muodostaa todellisuutta vastaava käsitys Afganistanin operaatiosta.

 

Tämän todellisen tiedon tarpeen ovat tunteneet ennen kaikkea Afganistanissa palvelleet sotilaat. Sen vuoksi kirjan kirjoittaminen oli ylipäätänsä mahdollista. Rotaation kuvaaminen yksilötasolla olisikin ollut yksinkertaisesti mahdotonta ilman sotilaiden hyväksyntää. Kirjailija oli ensimmäinen ”upotettu” journalisti ruotsalaisessa FS19-kontingentissa, joka palveli vuoden 2010 toukokuusta marraskuuhun.

Vaikka kirja keskittyykin ruotsalaisten toimintaan, ovat teoksen kuvaamat maisemat pääosin tuttuja myös suomalaisille: FS19 otti haltuunsa Ali Zayin kukkulan, jossa suomalaisia sotilaita ja tukikohdan saunaa vastaan hyökättiin kranaatinheittimellä: ”The bastard hit the sauna, and one man is wounded.” Osittain teos kertoo myös ruotsalaisista afgaaniarmeijan mentoreista, jotka kamppailevat eloonjäämisestään suomalais-ruotsalaisen vastuualueen koillisreunassa. Pahimmillaan kymmenet viholliset ovat vain kolmen metrin päässä mentoreista. Tulitaistelu käy kuumana käsikranaattien ja singon ammusten räjähdellessä ympärillä ja vain nopeasti laskeutuva hämärä ja pimeänäkölaitteet pelastavat ruotsalaisten hengen. Elävien taistelukuvausten jälkeen ei ole vaikea ymmärtää, miksi Suomessa ei ole tähän asti ollut suurta innostusta osallistua vastaavanlaiseen toimintaan. Osa kuvatuista tehtävistä on siis täsmälleen samoja, joita myös suomalaiset sotilaat ovat tehneet, mutta samalla kirja tarjoaa laajemman näkökulman raottamalla verhoa myös etulinjan mentoreiden toimintaan.

Keskittyminen taktiseen ruohonjuuritasoon on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Monet kirjan huomioista, esimerkiksi esikunnan ja operatiivisten joukkojen välinen kuilu, ovat epäilemättä peruskauraa useimmissa operaatioissa (ja sodankäynnissä yleensä). Tämä tekee kirjasta realistisen, mikä lisää lukukokemuksen mielenkiintoisuutta. Myös tieto siitä, että useat kirjassa kuvatut sotilaat ovat tunnistaneet itsensä ja osallistuivat ilomielin kirjan julkaisutilaisuuteen Tukholmassa, on tärkeä meriitti. Juuri näiden, pääasiassa nuorten miesten ja naisten, Afganistanin arjen ilot ja surut, niin huolenaiheet kuin turhautumisetkin, ovat kirjan tärkeintä antia. Kirja kulminoituu lopulta yhden sotilaan kaatumiseen, mikä muuttaa loppukirjan tunnelman.

Kuvaus taktisesta tasosta vahvistaa myös kuvaa Afganistanin sodan strategiattomuudesta: asioita tapahtuu, mutta koska esimerkiksi operaatioihin johtaneita syitä ei juuri analysoida, ei ole aivan varmaa, miksi tapahtuu. Olisikin mielenkiintoista lukea esikunnan versio samasta rotaatiosta. Silti kirja on erittäin suositeltava kaikille Afganistanista kiinnostuneille. Samalla voi myös toivoa ja kannustaa, että joku maassa palvellut suomalainen kirjoittaisi tulevaisuudessa vastaavanlaisen teoksen myös puhtaasti kotimaisesta perspektiivistä.


Kirjoittaja on tutkimusassistenttina Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa