Pitkät jutut

YKSP 21/3 JK:n 30-v juhlamatka Kyprokselle

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut Seppo Ylönen

Kategoria: Pitkät jutut

Kypros on uusin EU-maa, mutta sitä tuskin huomaa. Punta on punta eikä eurot käy maksuvälineeksi kuin lentokentällä. Limassol on muuttunut jotenkin ”rähjäisemmäksi” ja uutena ilmiönä on tullut etenkin ravintolan pitäjille kiusallinen espanialainen tapa ”nyhtää tyhmiltä turisteilta” rahat pois hinnalla millä hyvänsä. Hintataso on noussut Suomen tasolle, ellei ohikin. Jopa puuhakas ja avulias yhteysmiehemme Panayios ”Panos” Georgakis ihmetteli, mihin saaren touhu on menossa.

”Lentokenttäkuljetusten hinnat ovat 2,5 kertaa korkeammat kuin kaksi vuotta sitten”, kertoi Panos esimerkin rajuista muutoksista.  Pari kertaa jouduimme oikein tosissamme selvittämään tavernan pitäjille, miten etenkin entisiä rauhanturvaajia tulee kohdella.

Nikosian reissun ensimmäinen kohde oli Ukkokoti. Panos viehättävän Elena-rouvansa kanssa esitteli meille paikat ja keroili, että Ukkokoti on etsimässä mahdollisesti uutta keskeisempää paikkaa Nikosiassa. Paljon on talkooväki nähnyt vaivaa, paikka on saatu viihtyisäksi ja toimivaksi.
Suoritimme perinteisen käynnin Kykko Campissä. Isäntänä toimi  yksi kolmesta suomalaisesta nykyisestä turvaajasta, majuri Timo Yrjänen. Kukkakimpun laskun Kykon muistomerkille suorittivat kapteeni Eero Minkkinen ja Kari Nikoskelaisen viehättävä Minna-tytär. Lippuvartion muodostivat Matti Majasalmi ja Kari Nikoskelainen.  Kapteeni Eero piti kauniin tunteikkaan puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Siinä tiivistyivat kolmenkymmenen vuoden takaiset kuumat tapahtumat ja peilautuivat hienosti nykyhetkeen. Pakollisten valokuvausten jälkeen kiertelimme umpeenkasvavassa Kykko Campissa ja etsimme epätoivoisesti niitä ”wanhoja paikkoja”, joissa silloin maattiin ja täristiin, kun sota raivosi kuumillaan. Majuri Yrjänen piti lentokentän alueen esikunnassa tilannekatsauksen ja kertoili nykyisistä tapahtumista, tai pikeimminkin tapahtumaköyhyydestä.
Seuraavana oli vuorossa entinen Fincamp, joka oli kolmosen tukikohta. Paikka on entinen, mutta kovasti muuttunut, siitä tehdään lähiaikoina avattava EOKA-museo. Pääsimme alueelle, kiitos Panoksen junailujen. Keskeisellä paikalla on valtava muistomerkki ja
Matka jatkui Kokkini Trimithian kautta Avlonan maisemiin, jossa oli Panoksen junailema kebab-päivällinen asiankuuluvine virvokkeineen. Jyristelimme bussilla vuoren kautta illan jo hieman pimetessä takaisin Limassoliin.

Seuraavana päivänä vierailimme pienemmillä ryhmillä Turkin puolella. Meno sinne on melko mutkatonta. Ledra Palacen vieressä olevalla tulliasemalla täytetään yksinkertainen viisumilomake, tarkistetaan passi ja menoksi. Takaisin täytyy palata ennen kello kahtakymmentä. Palatessa lyödään leima viisumiin ja sillä selvä. Eikä maksa mitään. Turkkilaisella puolella elo on ennallaan. Ataturkin patsas on tosin siirretty uuteen paikkaan, muuten maisemat ovat ennallaan. 

  Itselleni oli tunteita herättävin osuus käynti Mammarin kylässä OP Mammassa. Tosin sen nimi on nykyisin muodikkaasti PB42. YK on lunastanut talon itselleen pysyväksi OP:ksi. Rauhanturvaajina olivat argentiinalaiset ja pienen alkusählingin jälkeen pääsimme tutustumaan vanhoihin paikkoihin. Kovasti oli tilat kokeneet muutoksia, mutta jotain vanhaakin oli säilynyt. Katolle johtavat portaat oli helppo tunnistaa itsetehdyiksi, samoin kuin shelttereiden suojana olleet kovasti päivettyneet Pauligin ”kahvisäkit”. Argentiinalaiset kertoivat alueen olevan rauhallistakin rauhallisemman. - Ei ainoatakaan laukausta ole ammuttu, kertoi Mendoza, paikan varapäällikkö.
YK-lippu katolla oli puolitangossa.  Pojat kertoivat kunnioittavansa edellisenä päivänä kuolleen slovakkiveljen muistoa. Helikopterin roottorin pyörivä lapa surmasi nuoren rauhanturvaajan. Kunnioitimme hiljaisella hetkellä menehtynyttä kolleegaa.

OP-Mamman portaat

Matka oli kaikinpuolin erittäin onnistunut ja monipuolinen. Pikku vinkkinä voin suositella omatoimista vierailua Keon tehtailla. Sinne voi mennä aivan vapaasti ja talo tarjoaa ilmaiset juomat. Ja kuten Rainer Fabricius totesi poistuessamme tehdasalueelta: ”Aivan riittävästi. Hik, enempää ei olisi jaksanut juodakkaan”.

Kiitokset Teuvolle ja Eerolle – ja suurkiitokset Panos ja Elena.

Teksti ja kuvat:
Seppo Ylönen

Ps. Teuvo ja kumppanit kutsuvat YKSP 21  3 JK:n barettiveljet (avec) Niinisalon varuskuntaan 14-15 elokuuta 2004.  Teuvo gsm 050 3071608.
 

Liberian taustaa ja UNMIL

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut Lt Col Markku Liimatainen

Kategoria: Pitkät jutut

Liberia itsenäistyi ensimmäisenä Afrikan valtiona vuonna 1847. Suuryhtiöiden vaikutus maassa on ollut kautta aikojen suuri, tulojen jako epätasaista ja valtiontalous romahtamaisillaan  Maassa on ollut sotia ja levottomuuksia vuodesta 1979 lähtien ja sisäiset selkkaukset ovat tuhonneet maan talouden ja infrastruktuurin. Maassa on huomattavat määrät luonnonrikkauksia, kultaa ja jalokiviä ja maa on ollut huomattava raakakumin  tuottajamaa.
Levottomuuksien seurauksena elinolosuhteet ovat tuhoutuneet ja suuri osa väestöä on joutunut jättämään kotinsa. Aliravitsemus on laajalle levinnyttä. Ruokahuoltoa, terveydenhuoltoa ja kuljetuksia ei ole. Humanitaarinen tilanne maassa on huono. Pääkaupungissa ja muuallakin maassa on runsaasti pakolaisia, joiden oloja pahentaa ruoan, juomaveden, lääkehoidon, suojien ja hygienian puute.
Viimeinen vaihe n 14 vuotta kestäneissä sisäisissä taisteluissa oli vuoden 2003 kesällä.  Tuolloin kahden ja puolen kuukauden taistelujen jälkeen edellinen presidentti Taylor suostui eroamaan ja lähtemään maanpakoon, jolloin 18.8.2003 Liberian hallitus ja kapinallisryhmät LURD ja MODEL allekirjoittivat rauhansopimuksen. Väliaikaisen hallituksen, jota johtaa riippumaton siviili (ex liikemies Gyant Bryant), on aloittanut toimintansa lokakuussa. Vaalit on tarkoitus järjestää vuonna 2005 ja valansa vannonut demokraattinen hallitus aloittaisi tämän hetkisen suunnitelman mukaan toimintansa 1.1.2006.
Yleinen turvallisuustilanne maassa on yhä levoton, herkkä ja epävakaa. Pääkaupunki Monroviassa turvallisuustilanne on hieman parempi kuin muualla maassa. Eri osapuolet havittelevat nyt poliittista vaikutusvaltaa, jolloin jännitys entisten hallituksen joukkojen ja kapinallisten välillä jatkuu. LURD ja MODEL saavuttivat päätavoitteensa presidentti Taylorin erottua. Yhteensä nämä joukot hallitsivat noin 75% maan alueesta. Molemmat ryhmät ovat epäileviä Taylorin jälkeiseen hallintoon. Kummallakin kapinallisryhmällä on ollut sekä sisäisiä että keskinäisiä erimielisyyksiä koskien Liberian tulevaisuuden tavoitteita ja vallanhankinnassa omille ryhmille.
UNMILin joukkojen tulo ja partiointi alueilla on parantanut turvallisuutta, mutta vielä vanhat muistot ja tavat toimia sodanajalta tulevat herkästi esille. Samoin työttömyys ja runsaslukuisesti pääkaupunkiin muuttaneet aseistariisutut entiset taistelijat vaikeuttavat tilannetta pääkaupungissa.

2. Operaation tietoja ja kartta   
 

UNMILin johtaja, SRSG, on amerikkalainen ex-ilmavoimien kenraali Jacques Klein, Force Commander on kenialainen kenraaliluutnantti Daniel Obande (oli DFC UNTAG operaatiossamme Namibiassa) ja DFC on nigerialainen kenraalimajuri Jo Owinibi.

Varsinainen siviiliesikunta toimii vanhan Saksan suurlähetystön tiloissa n 19 km:n päässä tästä meidän esikunnastamme Oma esikuntamme  on vanhassa tullin rakennuskompleksissa. Tilaa alueella on kaikelle oheistoiminnalle ml varastot ja autokorjaamot. Varsinainen esikuntarakennuksemme on päässyt aika huonoon kuntoon ja fyysinen etäisyys läpi todella ruuhkaisen kaupungin siviiliesikuntaan hankaloittaa yhteistyötä. Osa meidän väestäkin on jo muuttanut uusiin  kontteihin tehtyihin toimistoihin.

Jatkossa on tiedossa muutto  molemmista esikunnista jonkun kuukauden päästä yhteen yhteiseen isoon rakennukseen  lähes kaupungin keskustaan. Tämä alue jäänee huollon tukikohdaksi.

Monrovian kaupunki on aika hankala liikenteellisesti, monta siltaa ja koko alue on rakennettu lähes hevosenkengän muotoon jokisuistoon soiselle alueelle meren rannalle. Alueita yhdistäviä teitä tai siltoja ei ole, joten aina pitää ajaa pitkästi pysyen yhdellä ainoalla ruuhkaisella pääkadulla.

Ulkona lämpötila on n 25-35 tasaisesti varjossa ja kosteus kuin villasukassa huonosti lämmitetyssä saunassa, jonka kiukaalle tasaisesti kaadetaan vettä. Vallitseva sadekausi (kesto 4-6 kuukautta normaalisti) hankaloittaa koko operaation toimintaa heikentämällä erityisesti tiestön kulkukelpoisuutta. Vuotuinen sademäärä täällä on keskiarvoa n. 5 500 mm. Se olisi lumeksi muutettuna muuten aikamoinen määrä.

Suurin joukkoja lähettänyt maa on Bangladesh, noin 3 200 rauhanturvaajaa ja sitten Pakistan, reilut 2 700. Eurooppalaisia joukkoja on vain Irlannista n 450 ja Ruotsista n 250 rauhanturvaajaa. Ruotsalaisilla ei  ole vielä oma sauna kunnossa, no heillähän onkin täällä vain nuo n 250 rauhanturvaajaa?!

Sauna on saatu tottakai valmiiksi ja muut pitävät taas meitä hulluina suomalaisina, kun tässä ilmastossa vielä tarvitsemme kuumempaa. Täällä se on asuintalomme sisälle entiseen kodinhoitohuoneeseen tehty sähkösauna. Kuumat ja mukavan kosteat on löylyt, joka päivä taitaa saunamme lämmetä. Kaikkiaan suomalaisia on maassa vaihtelevasti noin 10, osa siviilipuolen tehtävissä UNMILilla, osa erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa ja järjestöissä.

Meitä suomalaisia on tässä operaatiossa vain kaksi rauhanturvaajaa, allekirjoittanut evl Markku Liimatainen Oulusta, toimin Force Senior Ammunition Technical Officerina ja majuri Ismo Laitinen Jyväskylästä, reservissa opettaja, toimii yhdistetyssä tiedustelutoimistossa (JMAC) Information Managerina.

Minun tehtäväni liittyy operaatioon tulevaan, täällä olevaan ja täältä lähtevään ase- ammus- ja räjähdemateriaaliin. Niiden tarkastukset, varastointi ja käyttö ovat tärkeimmät asiat. Samoin räjähtämättä jääneiden ammusten ja miinoitteiden raivaamisen koordinointi ja johtaminen koko maassa sekä taisteluampumapaikkojen ja ammusten hävitysalueiden etsintä ja ohjeistus kuuluvat työnkuvaan. Tässä ATO teamissa minulla on töissä lisäksi perulainen komentaja ja pakistanilainen ja kenialainen majuri. Toimimme organisaatiossa suoraan esikuntapäällikön alaisena.

Nyt käynnissä olevan aseidenriisuntaohjelman mukana tulevien ammusten ja räjähteiden tuhoaminen työllistää kovasti ammusten raivaamisryhmiä (joita on: pakistanilainen x 2, bangladesilainen x 4 sekä ruotsalainen ja irlantilainen ryhmä, jotka tosin eivät tee enää mitään räjäytyksiä, liittyen suoraan tähän DDRR-aseriisuntaohjelmaan). Vain ruotsalaisilla on oikeus suorittaa miinanraivausta. Tähän asti on onneksi miinoja ja miinoitteita löytynyt todistettavasti oletettua vähemmän, muita räjähtämättä jääneitä ammuksia sitäkin enemmän.

Ismon hommaa on mm tietojen keraaminen tästä ja naapurimaasta, tiedon analysointi ja erilaisten raporttien teko ja henkilöstön perehdyttäminen tilanteeseen. Tärkeä osuus on mm aamubriefingissa jaettava tieto kuluneesta vuorokaudesta.

4. Omia havaintoja

Verrattuna näkemääni ja kokemaani Mosambikissa ja Namibiassa, täällä ei ole juuri ollenkaan ihmisiä toissa pelloilla. Pitkä 14 vuoden sotakausi lienee opettanut ihmiset olemaan viljelemättä. Jos kylvi jotakin, sen kävi hakemassa pellolta tai varastosta joku sotiva osapuoli. Samoin työkalut lienee ryöstetty ja on suurimmalla osalla viljelyyn halukkaista on edelleen pulaa siemenistä. Olosuhteet erialiselle viljelylle ovat täällä mitä otollisimmat: riittävästi vettä ja aurinkoa ja todella hedelmällinen maaperä.

Maan noin 3 miljoonasta asukkaasta vähintäänkin joka kuudes on riippuvainen erilaisista kansainvälisistä ruoanjakeluohjelmista. Riisi on täällä pääravintoaineena, jota jaetaan suoraan tarvitsijoille myös tämän aseriisuntaprosessin osana. Turvallisuustilanne oli selvästi aiemmin kytköksissä myös ruokahuoltoon, YK-joukkojen saapuessa tänne, ei täällä näkynyt vapaana juoksevia kanoja kylissä. Nyt monessa paikassa niitä juoksee vapaana, koska ihmisten ei enää tarvitse pelätä jonkun tulevan ryöstämään niitä heiltä.

Ryöstelyt eivät ole kadulla ollenkaan yleisiä, ihmiset kävelevät rahatukot kourassa, korut kaulassa ja kännykät näkyvillä. Tätä näkyä ei nähnyt Mosambikissa, siellä pääsee vieläkin eroon omaisuudestaan ao tavalla niitä näkyvilla pitäen kadulla. Täällä toimii pikaoikeus, kiinnijääneitä varkaita on lynkattu ja hakattu paikan päällä kadulla kiinnijäätyään.

Namibian kansalliskukaksi aikoinaan ristin tyhjän oluttölkin, joita näki joka puolella. Täällä ei niitä näy, väestöllä ei ole varaa ostaa olutta. Ainoan paikallisen panimon tuotteet ovat tuontioluen hinnoissa, ja muutenkin tämä on kallis maa, ainakin valkoiselle, asua ja elää.
 

Lt Col Markku Liimatainen

(Omat kuvat -osiosta löytyy juttuun liittyviä kirjoittajan ottamia kuvia. toim.huom.)

Elämää Pohjois-Afganistanissa

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut Markus Pikkarainen

Kategoria: Pitkät jutut

Vaikka osaston nimi on Provincial Reconstruction Team, niin sotilaat eivät tee varsinaista rakennustyötä. Tehtävänä on varmistaa alueen turvallisuutta ja lujittaa stabiliteettia, jotta jälleenrakentaminen paikallisten toimesta on mahdollista.
Kansainvälisten joukkojen tehtävä on kartoittaa alueen tilannetta, saada ja kehittää kontakteja paikallisiin viranomaisiin. Tällä tavoin tuetaan Afganistanin hallitusta ja annetaan tietoa hallituksen toimista paikallisviranomaisille.
Työ ei ole kuitenkaan CIMIC (Civil Military Cooperation) työtä, vaikka katsotaankin syrjäseutujen elinolosuhteita ja tuetaan paikallisia jälleenrakennustyössä.
Sotilaiden työ on muutakin kuin turvallisuuden luomista. Heidän tulee olla samaan aikaan diplomaatteja, tarkkailijoita, yhteyshenkilöitä (liason) ja neuvonantajia paikallisviranomaisille.

Suomi lähetti ensimmäiset sotilaansa alueelle kesäkuun alussa rauhanturvatoiminnan valmisteluun. 3 sotilasta jäi Maymanehiin. Yksi esikuntaupseeri toimii Mazar El Sharifissa toisen PRT yksikön esikunnassa. Suomalaisten pääjoukko, 11 sotilasta, saapui alueelle heinäkuussa. Mukana saapui myös 3 ulko-ja sisäministeriön siviili virkamiehestä.

Ensimmäiset viikot Maymanehissa elettiin vaikeissa olosuhteissa. Ilman vessoja, suihkuja, sähköä jne. Tuttu ilmiö kaikille, jotka ovat olleet rauhanturvaamistoiminnan aloituksessa mukana. Päivät kuluivat todella nopeasti kovan työn merkeissä. Tilat ja olosuhteet oli saatava asuttavaan kuntoon ennen pääjoukkojen saapumista. Työskentelyä ei paljon auttanut  yli 40 asteen lämpökään.

Englantilaisilla oli päävastuu tilojen rakentamisesta. Paikalla oli rakennusjoukkue, jotka tekivät pitkää päivää paikallistyöntekijöiden avustamina. Skandinaaveina olemme tietysti tottuneet hieman parempaan rakennustulokseen. Mutta tiloista on saatu asuttavia ja fasiliteetit toimivat. Asumistilat ovat todella ahtaat. Suurimmissa huoneissa asuu 12 henkilöä kerrossängyissä. Ilma tahtoo olla hieman paksuna... Mutta, joka yö on uni tullut.

Aluksi söimme englantilaisten tekemään ruokaa " avokeittiössä".  Suomalaisen makuun  brittiruoka on ehkä turhankin rasvaista. Varsinkin aamiaiset.  Ilomme oli suunnaton kun suomalainen ja norjalainen kokki saivat keittiönsä toimimaan. Ruoka on todella hyvää ja monipuolista. Ja terveellistä myös. Siitä suuri kiitos kokeille.

Heinäkuun kuluessa on myös partiointi päässyt hyvään vauhtiin. Partiot kestävät yleensä muutamia päiviä. Alueella ei ole metriäkään päällystettyä tietä. "Tie" on oikeastaan väärä sana kuvaamaan etenemisväyliä. Ura on lähempänä oikeaa termiä. Ajoneuvot joutuvat todella kovalle rasitukselle. Autonasentajalle riittää kiitettävästi töitä. Mutta kun ammattimies tekee töitä, niin ajoneuvot pysyvät liikkeellä.

Monikansallisuudesta huolimatta yhteiselo on toiminut hyvin. Osaston henki on todella hyvä ja työnteko on ollut mukavaa.

Markus Pikkarainen

Kesäkisan drinkki-ehdotukset

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut HOW

Kategoria: Pitkät jutut

Kesäkisan 2004 drinkki-ehdotukset: