skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Volvo V70 2.4 kotimatka 19-28.8.2002

Reittipäiväkirja Skopje-Patras, laiva, Ancona-Frederikshavn, laiva, Göteborg-Kemijärvi

19.08.2002 Maanantai

Aamulla 02.00 aikaan oli kello herättämässä, vaikka sitä H-hetkeä selvästi oli jännittänytkin koko yön.

Tarvittavat toimet ja tikestä viinakontin avainta hakemaan (tuliaisjuomat mukaan). No avainta ei tietenkään tikestä löytynyt ja eikun edellisillan PU hereille ja avaimet haltuun (pahoittelut tylystä herätyksestä Ltn Kanninen).

Kun tuliaisjuomat oli pakattu ja aamupala syöty, niin sitten olikin aika aloittaa siirtyminen kohti Läyhyparkkia huollon poikien auliilla avustuksella (erikoislupa yölliseen ajoon oli haettu Pataljoonan Komentajalta lähes kk aikaisemmin).

Läyhyssä oltiin hieman ennen neljää ja koska olin auton käynyt pakkaamassa edeltävänä perjantaina ajokuntoon, pääsin matkaan varsin sukkelaan siviilikuteiden vaihtamisen jälkeen klo 04.01.

Kaikki Macedonian tietullit pääsi läpi kohteliaasti KFOR ID-korttia näyttämällä ja kysymällä ”sir, is it ok, with this card?”

Rajalla olin Maken puolella klo 05.55 aikaan (tarkoituksena ei ollut uutta rajalle ajo ennätystä tehdä, vaan mahdollisimman jouhevasti matkaa tehdä). Poistumisleimaa pyytäessäni rajapoliisit tuumivat hetken ja totesivat, että: ”passiin et sitä saa (eivät anna poistumisleimaa), mutta auton papereihin sen voimme antaa”. Kiitin leimasta ja jatkoin Kreikan puolelle.

Kreikan puolella homma ei enää sitten ollutkaan niin yksinkertainen. Tulli miesten asioille menin klo 05.58 ja ajatus oli, että homma on ohi Maken tapaan muutamassa minuutissa. No herrat kuitenkin alkoivat kovasti ihmettelemään, että mihinkäs sitä oikein ollaan matkalla (”where are you going?”) ja mihin sitä leimaa oikein tarvitset (”why stamp?”). Jonkun aikaa keskenään asiaa pohdittuaan (2 rajamiestä), toinen ukoista hermostui (korotti ääntään ja otti jonossa seuraavana olleen asiapaperit käsittelyyn) ja toinen lähti kysymään neuvoa tilanteeseen (joltain isommalta herralta  viereisestä toimistosta). Vajaan 10 min kuluttua neuvoa kysymään lähtenyt saapui takaisin (klo 06.07) ja hermonsa menettänyt löi auton papereihin leiman hieman ääneen ihmetellen (iso herra oli ilmeisesti sellaisen määräyksen antanut). Kiitin leimasta ja livahdin vähin äänin pois, sillä en halunnut enää jäädä kärvistelemään asian kanssa, joka oli pulkassa (itseä raivostutti herrojen kyykytys asenne ja äärimmäisen huono Englannin kieli).

Rajan jälkeen matka taittui mukavasti tasanopeudella ajellen. Evzonin tien (rajalta E75:lle) jälkeen, ensimmäinen tietulli tulee lähes heti Ateenan suuntaan käännyttäessä ja 1,40 € jälkeen alkoikin mainio E75 moottoritie (3-kaistaa), joka tosin on paikoitellen pahoin kesken Katerinin kohdalla (moottoritie upotetaan maan alle useamman kilometrin matkalta ja tietyöt ovat pahasti kesken). Toinen tietulli (1,40 €) osuu kohdalle hieman Katerinin jälkeen, minkä jälkeen E75 muuttuu Platamonaksen kohdalla hetkellisesti (10-15 km) normaaliksi maantieksi (1 kaista kumpaankiin suuntaan).

3:mannen tietullin (1,40 €) jälkeen (10-15 km Platamonaksesta) E75 muuttuu jälleen 3-kaistaiseksi moottoritieksi, jolla matka taittuu mukavasti. Larissan (oikealla), Voloksen (vasemmalla) jälkeen hieman ennen Lamiaa (oikealla) E75 muuttuu jälleen leveäksi maantieksi (1 kaista suuntaan, mutta hiljaa ajavat käyttävät piennarta, joten tielle mahtuu 4 autoa vierekkäin = edelleen kuin moottoritie), mutta se ei juurikaan matkavauhtia vähennä.

Lamian jälkeen erkanin E75:lta (klo 09.48) ajaen Amfissaa kohti E2345 pitkin. Tie nousee korkealle vuoristoon ja on erittäin mutkainen (2/3 vaihteet tulee tutuiksi, ajonopeus laskee, vaatii kesittymistä). Oman lisänsä mutkaisen tien ajamiseen tuovat vuoret omistavan kaivosyhtiön kaivosrekat, jotka puskevat niin ylä- kuin alamäkeen omaa rauhallista vauhtiaan (ohittaminen on käytännössä mahdotonta). Myös sää oli tällä kertaa mukana pelissä, sillä vuoristossa satoi vettä, joten ei ollut mikään ihme, että paikallinen Escort ja Munkkeja kuljettaanut linja-auto olivat ajaneet kolarin  yhdessä jyrkässä mutkassa (ei kannata oikoa, vaikka mieli tekisi).

Amfissan jäätyä vuoriston jälkeen oikealle, matka jatkui Etokin läpi kohti Antirioa E675 pitkin. Tie on kuin kotoiset valtatiet, mutta huomattavasti mutkaisempi (seuraa rannan muotoja), tästä johtuen tasanopeudella ajaminen on hankalaa ja ajo lähinnä mutkien välistä kiihdyttelyä.

Hieman ennen Antirion lauttarantaa olevassa Nafpakoksen kaupungissa oli ilmeisesti juhlat meneillään, sillä piskuisen kylän läpi ajaminen vei melkein hermot ja 20 min aikaa. Antirion lauttarantaan saavuin vihdoin 12.30 aikaan. Lautaksi osui läpi ajettava isolautta, joten hermostuttava peruuttelukin jäi pois (osa lautoista pienempiä, joissa vain 1 ramppi = niihin täytyy peruuttaa ja lauttojen täyttö verrattavissa Kreikkalaiseen huutokauppaan, joten läyhyn kunnossa säilyminen kiinni omasta kreikan kielen taidosta).

Vajaan puolen tunnin lauttamatkan jälkeen (klo 12.55) lautta oli Rion rannassa ja matka kohti Patraa alkoi olla lopuillaan. Hyvien opasteiden avulla 2-kaistainen moottoritie löytyi helpolla (puskat kasvavat kylläkin edessä) ja satamaan johtavan tien varrella pysähdyin vielä varmuuden vuoksi tankkaamaan Shellillä (Hinta oli edullinen 0.73 €/L ja tarkoituksena Italiassa ajaa suoraan moottoritielle, ilman turhia mutkia).

Satamassa olin SFF:n lippujonossa 13.20 aikaan ja liput sain lopulta 14.20, tunnin jonottamisen jälkeen. Luppoaika ennen laivaan ajoa kului sataman lähistöllä kävellen (alussa ajoin pätkän autolla, mutta kaupungissa paljon 1-suuntaisia = eksyminen erittäin helppoa, joten parkkeerasin auton satamaan ja jatkoin tutustumista jalan). Laivaa alettiin lastaamaan n. klo 17.00 aikaan (18.00 kreikan aikaa) ja lähti matkaan hieman myöhässä n. klo 19.20 aikaan (20.20 kreikan aikaa).
 

Klo  km
04.01 0    km
05.55 164 km
05.58 165 km
06.07 165 km
06.47 227 km, E75
06.48 tietulli
07.00 248 km, + 23 C
07.16 275 km, Katerini
07.30 300 km, tietulli
08,00 340 km, Platamonas
08,24 tietulli
08,30 390 km, +23 C
09,00 440 km, tietöitä
 
 
 

Klo Km
09,30 490 km, +21 C, sataa
09,48  515 km, kusipaussi
09,52 515 km, on the road
10,00 528 km, +17 C, sataa
10,30 558 km, Amfissa
11,00 593 km, +30 C, Aurinko paistaa
11,30 630 km
12,00 664 km, + 30 C, Nafpakos
12,30 677 km, Antirio lauttaan
12,55 677 km, Rio lautasta
13,05 684 km, Patra Shell 61,5 ltr/45 €
13,20 688 km, Satama, Lippujono
17.00 694 km, Laivaan, SFF V

Päivän ajo 694 km  Kulut 45 €
 
20.08.2002 Tiistai

Toinen päivä alkoi hieman karuissa merkeissä, sillä nuukana miehenä olin päättänyt säästää laivalipun hinnassa ja ottanut vain auto ja kansipaikan (yht. 183 €). Käytännössä järjestely tarkoitti sitä, että nukuin taivas alla laivan kannella, tyynynä laukku ja peittona pyyhe. Mutta mitäpä sitä ei tekisi seikkailun eteen?

Hieman ennen klo 07.00 uni ei enää maittanut. Niinpä keräsin ”vuoteeni” ja kävin läpi normaalit heräämisrutiinit, minkä jälkeen nousin 9 kannen käytävälle ja laitoin puhelimen lataukseen, muiden halpamatkalaisten puhelimien viereen (käytävällä muutama pistorasia). Tämän jälkeen takaisin 7 kannelle, reppu jemmaan (ei saanut sisätiloissa kantaa omaa reppua) ja aamiaiselle.

Aamupala oli mainio (sen sai itse tarjolla olevista tuotteista kerätä), mutta kallis (kaikki tuotteet oli erikseen hinnoiteltu). 15,10 € hintaan sain tarjottimelle kerättyä mm. Omeletin, kupin kahvia, leikkelelautasen, 2 leipää, mukin tuoretta appelsiinimehua ja jugurttipurkin.

Aamupäivällä laivan reitti kulki ilmeisesti läheltä Italian rannikkoa, sillä horisontissa näkyi mantereen silhuetti ja sain muutaman txt-viestin lähetettyä, mutta juuri kun homma alkoi luonnistua kunnolla, manner hävisi näkyvistä ja samalla meni myös kentät.

Loppumatka meni mukavasti kahden Islantilaisen interrail-retkellä olevan tytön kanssa jutellessa.

Hieman ennen klo 15.00 laiva saapui Anconan satama-alueelle ja aloitti tarvittavat manööverit laituriin kiinnittyäkseen. Kun laiva oli vihdoin kiinni laiturissa, ei ulos pääsyyn mennyt kuin vaivaiset 10 min. Ennen satamasta poistumista vielä valokuva ja sitten kohti A14 moottoritietä, jota pitkin pääsisi Bolognan ja Modenan kautta A22 moottoritielle, mikä veisi lopulta Itävaltaan, mikä oli päivän tavoitteena.

Homma ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen, kuin mitä olisi voinut luulla, sillä A14 väylälle tuntui menevän useampia reittejä ja tästä johtuen missasinkin yhden risteyksen (tosin pääsin samalla koko satamasta tulevan letkan ohi, sillä käännyin risteyksen jälkeen takaisin ja satamaan tulijoita oli vain muutamia). Ramppi hässäköiden jälkeen pääsin vihdoin A14 tietullille (hieno automaatti, josta sait nykyaikaista parkkimittaripolettia vastaavan magneettikupngin, SÄILYTÄ!) ja sisään Italialaiseen moottoritie järjestelmään.

Alkumatka tosin risoi mieltä enemmän kuin riittävästi, sillä italialainen veri on tunnetusti kiihkeää ja se todella näkyi liikenteessä. Valot välkkyi jatkuvasti sisimmällä kaistalla, jos nopeus ei ollut yli 120 km/h. Niinpä reilun 30 min aggressiivisen kaahailun jälkeen otin paikkani yhden rekan takaa ja ajelin sen perässä aina A22 tien risteykseen saakka. Matka sujui jouhevasti (rekka näytti tien, oli ilmeisesti matkalla Firenzeen) tasanopeudella n. 97 km/h rekan perässä ajellen, eikä takana tullessa tarvinnut kuin muistaa nousta A22 rampilla pois A14 tieltä.

A22 tielle noustessa taakse tuli hetkeksi myös Ferrarin uusin katuraaseri, joka tosin ajoi varsin räväkästi ohi, heti kun olimme liittymistieltä A22:lle päässeet. (Sen verran asiasta kuitenkin innostuin, että sain kuvan em. Läyhystä!)

Klo 19.00 aikaan alkoi vaihteeksi nälkäkurista vatsassa, joten oli aika pysähtyä ”AutoGrill” taukopaikalle napostelemaan jotain pientä. 5 € ateria sisälti Italialaisen lämpimän leivän ja pienen limun ja taas oli virtaa jatkaa matkaa.

Pian ruokapaussin jälkeen alkoi hiljalleen satelemaan vettä. Aluksi sitä tuli ripottelemalla, mutta hetken perästä vettä tuli oikein kunnolla. Lisämausteen myrskykeliin antoi mahtavat salamat, jotka värjäsivät koko taivaan sinisen eri sävyihin. Omalla tavallaan ”hienoa” keliä kuitenkin varjosti se tosi asia, että joku onneton oli ajanut sisäkaistalla liian lähellä vallia tai joutunut vesiliirtoon ja lopulta törmännyt kaiteeseen ja rutannut autonsa todella pahasti. Italian valtatie-poliisin kalusto näkyi kuitenkin jo yli kilometri ennen kolari paikkaa, joten kolaripaikan ohittamisessa ei ollut ongelmia.

Hieman ennen rajaa (Brenner) Italian puolella oli tietullimaksualue. Valtaisalla levennyksellä oli ainakin 30 Italiasta poistuvaa kaistaa nopean maksun onnistumiseksi. Ei muuta kuin tietullimagneettipoletti kassalle ja Master Card samoin  ja homma oli hoidettu, Anconasta-Brenneriin, moottoritien käyttö maksoi 27,10 €.

Rajan jälkeen pysähdyin ensimmäisellä pienellä levähdysalueella, missä oli myös kauppapalvelut, sillä Itävallan valtio edellyttää moottoriteillä ajavilta ”moottoritiekorttia”, joita on ainakin 2 viikon ja kuukauden ajaksi. Ei kun 2 viikon kortti mukaan (7,90 €) ja takaisin tielle, tavoitteena löytää yöpymispaikka mahdollisimman pian.

Muutaman kilometrin (Itävalta, moottoritie A13)ajon jälkeen oikealla oli kyltti Steinachiin kääntyvästä tiestä, joten vinkkasin itseni sille, sillä kello lähenteli jo 23.00. Moottoritieltä poistuminen maksoi 3,90 €. Pienen hapuilun jälkeen löysin itseni juuri sulkemassa olevan ravintolan ovelta ja kyselin vinkkiä yöpaikasta. Ystävällinen ravintoloitsija neuvoi ajamaan Steinachin keskustaan (siis vajaa 1 km eteenpäin), jolloin oikealla puolella olisi Wildermann Sporthotel. Näin tein ja sattumalta valittu hotelli osoittautui todella kivaksi. Yö ja aamiainen maksoi 35 €.

Klo Km
15.00 694 km, laiva satamassa Anconassa Italiassa
15.20 694 km, liikkeella, ulos laivasta ja A14 tietä etsimään
15.41 Tietulli A14 moottoritielle, elektroninen lippu
16,00 735 km, Kaahailua 120-150 km/h
16,30 790 km , edelleen nopeaa etenemistä
17,00 833 km, ei jaksa kaahata à Rekan perään 95-97 km/h
17,30 878 km
17,53 Bologna
18,00 917 km
18,30 961 km, Risteys veronaan A22 moottoritielle, + 33 C
19,00 1006 km
19,03 1009 km, ruokatauko, AutoGrill + Huoltoasema
19,20 1009 km, takaisin tielle
19,30 1026 km, + 28 C
20,00 1072 km, alkaa ripottamaan vettä ja ukkostaa, +22 C
20,30 1118 km, sade tauonnut +19 C
21,00 1164 km, kuiva tie taas, +22 C
21,30 1210 km, tihuuttaa, +20 C, Raju kolari
22,00 1256 km, sataa ja salamoi, koko laakso hohtaa sinisenä, + 16 C
23,00 1302 km, sataa kaatamalla, Hotel Wildermann, Steinach. B&B 35 €.

Päivän ajo 608 km   Kulut 5,00 + 27,10 + 7,90 + 3,90 = 43,90 €

21.08.2002 Keskiviikko

Aamusta hereille 07.00 ja tv:n uutiskanava päälle. Lähes jokainen muukin kanava käsitteli juuri valloillaan vellovia vuosisadan tulvia, jotka olivat aiheuttanut äärettömän paljon tuhoa Tonavan varrella Itävallassa ja Elben varrella Saksassa. Omakin matkasuunnitelma muuttui tulvan vaikutuksesta sen verran, että Salzburgissa käynti jäi tällä kertaa väliin.

Pakollisten aamutoimien jälkeen suunnistin aamupalalle, joka oli varsin maukas ja monipuolinen. Mysliä, jogurttia, kahvi, mehua, leipää, täytteitä, keitetty muna ja hedelmiä. Pikkulevon jälkeen olikin taas aika suunnata respaan maksamaan palveluista ja sen jälkeen etiäpäin.

Tosin aamupäivä meni Steinachissa, sillä tarvitsin Itävallan kartan (tarkoitus oli hieman maisemiakin reissulla katsella), rahaa (pikkuostoksiin), postikortteja (kadekortit on elämän suola) ja halusin muutaman kuvankin muistoksi ottaa.

Ensin hain infopistettä, mistä saisin kartan, mutta sen löydettyäni, totesin heidän kartan olevan turhan suuri ja ylimalkainen. Onneksi iloinen infotyttö neuvoi, mistä löydän aidon kirjakaupan, jossa valikoimat ovat paremmat, ei kun kauppaan ja kartta mukaan (Itävallan tieraamattu, 300 sivua, 1:150´000, hinta 13,90 €).

Seuraavaksi oli vuorossa käteisen nostaminen (mukana vain Master Card, jonka tunnusluku oli ehtinyt mission aikana unohtua) eli olin pakotettu menemään pankkiin kortti ja passi mukana. Pikku alkuhankaluuksien jälkeen (olisi pitänyt nostaa 1000 € kerralla), kaikki meni hyvin ja kävelin pankista 110 € taskussa. Mutta koska raha on tehty kiertoon, kävin saman tien ostamassa muutaman kortin ja kirjoittelin ne ja pistin postiin. Jossain vaiheessa sain myös idean ostaa aidot Itävaltalaiset kengät, mutta kaupan valikoimissa ei juuri sillä hetkellä ollut sopivaa kokoa tarjolla, joten kaupat jäi tekemättä. Myyjän kanssa tuli kuitenkin juteltua muutakin kuin kengäjuttuja ja hän lupasikin tulla hiihto-oppaaksi seuraavana talvena, jos sattumalta em. paikkaan tulisi hiihtämään eksyttyä. Asiasta innostuneena myös paikallismäki oli pakko filmille ikuistaa ja ihmetys oli suuri, kun ala-aseman tuntumassa ylös vuorelle katselin. Gondoli hissi aseman ja rinteiden yli meni se samainen 6-kaistainen moottoritie, jota olin edellisenä yönä Steinachiin tullut!

Steinachissa olisi siis voinut viipyä pidempäänkin, mutta eteneminen edellytti ajamista, joten kipusin takaisin A13 mootoritielle ja suuntasin kohti Innsbruckia. Muutaman kilometrin jälkeen oli suuri tietulli alue, jossa lunastettiin (10,90 €) oikeus moottoritiellä ajamiseen, minkä jälkeen matka jatkui ilman sen kummempia katkoksia. Innsbruckin kulmilla tie vaihtui A12:sta ja matka jatkui kohti Wörgliä

Wörglissä koukkasin pois moottoritieltä tielle 170, mitä pitkin ajelin alppilaaksoissa Kitzbühelin hiihtokeskukseen (on Itävaltalaisittain myös kaupunki). Muutaman minuutin parkkipaikan etsimisen jälkeen löysin itseni Hahnenkammin Gondoli-hissin ala-aseman parkkipaikalta ja päätin käydä tutustumassa itse Hahnenkammiin hieman tarkemmin. Harmi vain, että vettä alkoi tihuuttaa juuri, kun maisemia olisi ollut tarjolla hieman enemmänkin.

Hissimatka ylös/alas ja lounas rinneravintolassa maksoi 20 €, minkä jälkeen olikin hyvä jatkaa matkaa, itse mäki oli todella vaikuttava, kuten Yläasemalla ollut museokin (hissi rakennettu alun perin puusta 1926 ja nyt käytössä ollut gondoli (1996) oli 3 versio samaisella reitillä).

Kitzbühelista matka jatkui 12345 tietä pitkin kohti Zell am See hiihtokeskusta (myös kaupunki Itävaltalaisittain), missä tavoitteena oli käydä Smittenhöhen huipulla. Ennen Zell am Seetä poikkesin Kapruniin, tarkoituksena käydä jopa muutama mäki laskemassa (vettä tosin tihuutti edelleen), mutta sateisesta säästä johtuen mäet oli suljettu, joten ettei mutkasta olisi turha tullut, tankkasin auton paikallisella Shellillä (56.29 ltr /52,01 €).

Zell am Seehin ehdittyäni aika alkoi kutenkin olla kortilla, sillä hissit sulkivat 17.00 ja ala-asemalla ollessani kello oli 16.40. Tästä johtuen hosuin hieman ja missasin Smittenhöhen hissin, sillä pysähdyin liian aikaisin saman kadun varrella olevan Zellerhissin ala-asemalle ja kävin huipulla. Homma selvisi vasta huipulla käytyäni ja hissikarttaa ala-asemalla lukiessani. Harmitellen mokaa, ajaelin vielä Smittenhöhen ala-asemalle ennenkuin jatkoin kohti Saalfeldeniä ja Löferiä.

Löferissä täytin pissapojan ja suunnistelin hetken, ennen kuin pääti jatkaa St.Johanin kautta Kufsteiniin Hotel Alpenroseniin yöksi (best western hotelli, samoin kuin Wildermannkin).

Koska matka Zell am Seesta Kufsteiniin ei kuitenkaan kestänyt kuin vajaan 2 tuntia, päätin hotelliin kirjauduttuani käydä kävelyllä Kufsteinin keskustassa. Aikani tepasteltua, löysin itseni FunPlexx nimisestä viihdekeskuksesta, jossa oli 6 elokuvasalia, pizzeria, baari, karkkikauppa ja videopelikulmaus.

Niinpä tuumin, että käyn katsomassa aikani kuluksi jonkun alkuperäisfilmillä näytettävän elokuvan (ääniraita englanniksi), mutta ajatus osoittautui hankalaksi, sillä viikon ainoa originaali esitys oli vasta seuraavana päivänä eli torstaina. Jonkun aikaa pohdittuani päätin lopulta käydä katsomassa 8 jalkaiset kummajaiset (hämähäkkitehoste-elokuva), eikä valinta ollut huono. Vaikka sanat jäivätkin ymmärtämättä, tehosteet kertoivat enemmän kuin 1000 sanaa. Leffan jälkeen lompsin takaisin hotellille ja painuin maate. Yö ja aamupala maksoivat 69 €.

Klo Km
09.20 1302 km, tihuuttaa vettä, karttaa ostamaan, + 14 C
11,25 1306 km, Steinach nähty, kohti Kitzbühelia
11,30 1311 km, A13 moottoritie à Innsbruckiin päin
12,00 1347 km, A12 moottoritie àSalzburgiin päin
12,40 1397 km, Wörgl, tielle 170 àKizbüheliin
13,00 1414 km, Klausen, sataa +17 C
13,07  1418 km, Kitzbühel
13,15 1420 km, Hahnenkamm bergbahn parkkipaikka ja ala-asema, ruoka ja maisematauko
15,00 1420 km, Lounas nautittu, matka jatkuu kohti Zell am Seeta
15,40  1455 km, satelee vettä, + 16 C
16,00 1472 km, Kaprunin Shell, tankkaus 56,29 ltr / 52,01 €
16,24 1482 km, Zeller-hissi
17,10 1484 km, Smittenhöhe-hissin ala-asema
17,30 1500 km, Saalfelden, satelee edelleen, + 15 C
18,00 1523 km, Löfer, Shell, suunnistuspaussi
18,54 1577 km, Kufstein, Hotel Alpenrose, sataa edelleen, + 16 C

Päivän ajo 275 km   Kulut 35,00 + 110,00 + 52,01 = 197,01 €

22.08.2002 Torstai

Aamulla normaalit manööverit, eli 7.30 aikaan ylös vekkarin herättämänä ja aamutoimien jälkeen aamupalalle, joka oli mainio. Keittiön speciaali rusinaleivät olivat loistavia. Aamiaisen jälkeen romut kasaan ja maksamaan palveluista.

Hotellista lähdettyäni suuntasin ”innokkaana” katsomaan paikallista Kaiser-liftiä, mutta koska se pyöri myös kesäisin ja oli 2-osainen 1 hlön tuolihissi, niin olihan se pakko kokea henkilökohtaisesti. Nousu ja lasku hissillä maksoi 10.50 € (alas olisi voinut tulla myös kävellen, mutta siinä olisi mennyt koko päivä).

Maisemat huipulla oli uskomattoman kauniita. Läheisessä Wittenberghoff kahviossa kävin kahvilla ja nautin maisemista. Paluumatkalle vuoroa odotellessani juttelin hissimiehen kanssa muutaman tovin ja hän kertoi, että aiemmin em. paikalla oli ollut myös laskettelutoimintaa (8 hissiä, n. 15 rinnettä), mutta se oli lopetettu jo 15-20 vuotta sitten, koska monet muut isot keskukset oli ajaneet Kaiserin ohi tarjonnassa ja väki ei ollut enää Kaiseriin talvisin tullut. Sittemmin toiminta on siirtynyt kesälle, koska Kaiser vuoren reunamilla kiertelee satoja kilometrejä vaellusreittejä ja nousu hissillä ylös, säästää voimia alkumatkasta.

Ala-asemalla ostin muutaman kortin, mutta myyjällä ei ollut postimerkkejä, joten oli lähdettävä niitä keskustasta hakemaan. Ensimmäinen liike johon osuin oli lähinnä elektroniikkaa myyvä erikoisputiikki, mutta sieltä sain 2 rullaa filmiä, koska matkassa olevat alkoivat olla jo täynnä. Myyjä myös neuvoi miten löydän paikallisen postin. Tie postille ei kuitenkaan ollut helppo (minun ja myyjän 300 m käsitteet eivät osuneet yksiin), mutta lopulta 600-700m kävelyn jälkeen, kun sen löysin, se oli yllättäen kiinni. Itse asiassa lähes kaikki Itävaltalaiset liikkeet ovat kiinni 12.00-13.00/13.30, mikä johtunee lainsäädännöstä? No viereisessä buotigue-liikkeessä kuitenkin oli ovat auki ja jopa postimerkkejä myytävänä, joten merkit kortteihin ja kortit postilaatikkoon.

Kävin vielä hotellilla ottamassa kuvan siitä, ennen kuin suuntasin A12 moottoritielle kohti Saksaa.

Rajaa ei autobahnalla ajaessa oikeastaan huomannut muusta kuin, että jokainen liittymä oli merkitty ausfart kyltillä, sen jälkeen kun Saksan maaperälle oli siirrytty. Vaikka mukana oli jo laaja euroopan kartta päätin ensimmäiseltä sopivalta taukopaikalta ostaa vielä erillisen Saksan kartan (8,90 €), ihan vain turhia eksymisiä välttääkseni.

Muncheniin ja ohitusmoottoritie 99:lle saakka kaikki sujui varsin mukavasti, mutta sitten aivan yhtäkkiä kaikki yksinkertaisesti pysähtyi. Alle 10 km matkaan meni lopulta melkein 100 min aikaa, onneksi musiikkivalikoima oli kirjava, sillä muutoin olisi kyllä palanut hermot. Mitn näkyvää syytä ei ruuhkaan ollut, ainoastaan se, että liikennettä yksinkertaisesti oli liikaa.

Ruuhkan jälkeen tavoitteena oli löytää Dachaun keskitysleirimuseo, jonne ajaminen ei kuitenkaan ollut mitenkään helppoa. Ensimmäisen liittymän jälkeen (moottoritieltä poistuminen) poistuin myöls kartalta ja ajoin lähinnä kohti tiettyä ilmansuuntaa kohti. Lopulta pysähdyin paikalliselle Esso huoltoasemalle kysymään ajo ohjeita ja erinomaisten ohjeiden avulla löysin lopulta perille. Tosin ruuhka oli vienyt juuri passelin museossa vierailuajan verran aikaa, joten parkkialueelle kääntyessäni kello oli 16.47 ja infomies kertoi, että museo suljetaan klo 17.00. Eli käynti jäi seuraavaan kertaan.

Museon jälkeen suunnistin takasin Autobahnalle 93 kohti Ulmia.

Vähän 18.00 jälkeen vatsa ilmoitti jälleen, että olisi aika syödä, niinpä pidin ruokapaussin Burgaussa. Paikallinen pyttipannu maksoi 6,90 € ja oli varsin täyttävä annos.

Ulmin jälkeen oli aika suunnata kohti pohjoista ja jatkaa matkaa Autabahnaa nro 7 pitkin.

Rothenburgiin ehdin mukavasti illaksi (20.00), vaikka hotelli Merian (best western) ei kylläkään heti löytynyt. Ajoin sen ohi 2 eri otteeseen, ennen kuin menin viereiselle huoltoasemalle kysymään ajo-ohjeita. Sokea suhailu ympäri kaupunkia nauratti itseäkin ja totesin, että hyvä kun olin ostanut myös Saksan kartan, vaikka koko maan läpi pääsi 7 tietä ajaen.

Yö ja aamupala hotelli Merianissa maksoi 67 €.

Klo Km
09,50 1577 km, Kohti kaiserliftiä, +16 C, aurinko paistaa
10,05 1580 km, Kaiserlift
12,30 1580 km, takaisin autolla
13,10 1586 km, kohti Saksaa, + 24 C, aurinkoista
13,30 1611 km, Saksassa, Autobahn 93 à Muncheniiin
14,00 1647 km, Taukopaikka Shell, Saksan kartta 8,90 €
14,34 1673 km, tie ruuhkaantunut, jo 10 min ajettu kävelyvauhtia
15,00 1676 km, edelleen ruuhkaa
15,30 1678 km, edelleen tie jumissa
15,50 1684 km, ruuhka hellittää, nopeus jo 40 km/h
16,05 1695 km, Ruuhka ohi, 92 km/h taas
16,30  1712 km, Essolta ajovinkit Dachaun kuolemanleirimuseoon
17,00 1727 km, Dachaun K2-leiri löytyi, mutta meni juuri kiinni
17,30 1770 km, Augsburg, +24 C, aurinkoa
18,00 1810 km, Burgau, ruokapaussi, Pyttipannu 6,90 €
18,18 1810 km, takaisin Autobahnalle
18,40 1840 km, Ulm, kohti pohjoista, Autobahn 7 pitkin
19,02 1876 km, Heidenheim-Aalen, + 19 C
19,25 1907 km, Virngrond tunnel, 469 m, +21 C, aurinkoista
20,00 1950 km, perillä Rothenburgissa, hotellia etsin
20,10 1960 km, Hotelli Merian, aurinko laskee, + 19 C

Päivän ajo 383 km   Kulut 69 € + 6,90 € +

23.08.2002 Perjantai

Totuttuun tapaan klo 07.30 kello soi ja aamutoimien jölkeen suuntasin aamupalalle. Aamiainen oli erikoinen, kahvi tuotiin 1 hengen termarissa ja keitetty munakin tehtiin vasta tilauksesta! Olo oli kuin olisi ollut isompanakin herrana liikenteessä.

Aamiaisen jälkeen kasasin taas kamat ja lampsin maksamaan laskun. Receptionista varmistin, että auto kamoineen saisi olla hotellin parkissa sen aikaa, kun piipahtaisin Rothenburgin vanhassa kaupungissa, mikä luonnollisesti onnistui.

Vanha kaupunki oli uskomattoman hieno paikka, mutta oma käyntini oli lähinnä raapaisu pintaan. Tarkempi tutustuminen kaikkiin vanhan kaupungin nähtävyyksiin olisi vienyt ainakin 2-3 päivää. Koska en ollut em. aikaa varannut kaupungissa kiertelyyn, tyydyin kiertelemään ja kuvailemaan paikkoja, sen minkä vain Japanilaisilta ryhmäturisteilta kykenin (massa jyräsi myös vanhassa kaupungissa).

2 tunnin seikkailun jälkeen palasin takaisin autolle. Hotellissa kävin vielä varaamassa seuraavan yön petipaikan (best western, Baunatal), ennen kuin lähdin liikenteeseen.

Juuri kaupungista poistuessani mieleen tuli lähettämättömät kortit, jotka olin vanhasta kaupungista ostanut. Niinpä tein U-käännöksen takaisin keskustaan ja kävin kortit kirjoittamassa yhdessä kahvilassa, ennen kuin lopulta jatkoin matkaa Rothenburgista pohjoiseen.

Yhden ruuhkan ja kolarin jälkeen olin Baunatalissa hyvissä ajoin jo n. klo 15.00 aikaan.

Hotelli ei kuitenkaan ollut heti päätien varressa, joten aikani seikkailtua pysähdyin RATIO-nimisen marketin pihaan ja lähdin etsimään vinkkejä hotellin sijainnista. Aikani liikkeessä pyörittyäni osuin pienen amtkatoimiston tiskille, josta kysyin neuvoa. Nuorta naisvirkailijaa hieman ”hävetti”, kun ei osannut heti suoralta kädeltä hotellin sijaintia neuvoa, vaan joutui apua esimieheltään kysymään.

Vinkkien perusteella hotelli löytyi vaivatta ja illalla kävin pienen mutkan kylillä pyörimässä ja Kasselissa Burger Kingissä aterioimassa. Illalla alkoi satamaan ja unten maille menin tulvat mielessäni.

 
Klo Km
09,00 1960 km, vanhaan kaupunkiin
10,50 1960 km, nähty on, auto pesuun
11,11 1961 km, auto pesty 15,30 €
11,30 1964 km, ai niin, postikortit
12,00 1964 km, kortit postissa
12,25 2000 km, kolari, Mitsu päin aitaa
13,00 2054 km, aurinkoa + 26 C
13,30 2102 km, pilvistä, +22 C
13,52 2130 km, tie tukossa, + 25 C
14,00 2132 km, Edelleen, + 26 C
14,13 2137 km, tie auki
14,30 2160 km, aurinkoista, + 25 C
15,13 2220 km, Baunatal
15,25 2223 km, RATIO-market
16,50 2223 km, Olipa iso kauppa

Klo Km
17,05 2228 km, Hotelli Ambassador
17,30  2228 km, Kaupungille
19,40 2245 km, Takaisin hotellilla

Päivän ajo 285 km

Kulut 67,90 + 150 = 217 €
 
{mospagebreak}

Lue lisää: Volvo V70 2.4 kotimatka 19-28.8.2002

Rauhanturvaseminaari Niinisalossa

Maanpuolustuskoulutus Ry  yhteistyössä Kankaanpään Sinibarettien kanssa järjestivät jo neljännen Rauhanturvaseminaarin Niinisalossa lokakuussa. Kaksipäiväisen seminaarin sisältö oli ammuttu täyteen asiaa, mutta lomaan mahtui juhlintaakin. Seminaarin johtava teema oli kriisinhallinta.

Ensimmäisenä päivänä tilaisuuden avasi KANSSB:n puheenjohtaja Hannele Toivonen, jonka tervetuliastoivotukset upposivat viisikymmenpäisen osallistujan sydämiin. Samalla hän toki kertoi viikonlopun ohjelmasta tarkemmin troikkansa kera. Lauantaina kuultiin kommodori Timo Junttilan kertomus Brahimin raportista ja YK:n kriisinhallinnan kehittämisestä Somalian, Ruandan ja Jugoslavian opetusten jälkeen. Uusia oppeja toteutetaan nyt Afganistanissa ja Sierra Leonessa.
Everstiluutnantti Esa Vanonen puolestaan kertoi siviilikriisinhallinnasta Albaniassa. Vanonen on palvellut UNDP:n alaisuudessa siviilihenkilönä ja virkavapaalla kohta kolme vuotta.


Kauko Juhantalo puhui YK-päivän juhlassa  
 

Lauantai-iltana seminaariväki kokoontui Upseerikerholle viettämään myös YK-päivän juhlaa järjestävän barettiyhdistyksen jäsenten kanssa. Illan päävieras ja –puhuja oli puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kauko Juhantalo. Hänen puheensa sisälsi kiitoksen ja kunnianosoituksen kaikille rauhanturvaajille, jotka vuosien saatossa ovat palvelleet. Lisäksi hän muistutti kuumasta aiheesta eli Suomen liittoutumattomuudesta, että mitään päätöksiä puoleen tai toiseen ei ole tehty. Tervettä harkintaa toki on käytetään. Juhlailta piti sisällään erinomaisen aterian juomineen Satakunnan Sotilassoittokunnan säestyksellä. Illan aikana palkittiin myös Kankaanpään seudun sinibaretteja. Palkitsemisien jälkeen oli aikaa myös vapaaseen keskusteluun.
 
 
Pekka Visuri asian ytimessä  
 



 

Sunnuntaina seminaari jatkui ja vuorossa oli Pekka Visurin johdaltema Irakin sotaan. Seminaarin päätteeksi everstiluutnantti Jari Vaara kertoi siiviliyhteistyöstä monikansallisessa ympäristössä Afganistanissa.
Neljäs Rauhanturvaseminaari antoi rautaisannoksen tietoa ajankohtaisista operaatioista ja taustoitti niitä varsin perusteellisesti. Seminaarin järjestelyt toimivat kuin se sveitsiläinen kello, josta suuri kiitos Kanssb:lle. Järjestelyistä olisi monella opittavaa. 


Jari Vaara puki itsensä välillä burkha-asuun

 

Teksti: Kimmo Wirén
Kuvat: Martti Tikka

Enemmän itsemurhia rauhanturvaveteraanien joukossa Norjassa

Norjalaisen psykologi Siri Thoresenin tekemän väitöskirjan mukaan, rauhanturvaveteraanien itsemurhamäärä on muuta väestöä suurempi.

Tutkimus käsittää noin 22 000 sotilasta, jotka palvelivat Libanonissa, entisessä Jugoslaviassa, Somaliassa ja Persianlahden alueella vuosina 1996-1999. 5% tutkituista oli naisia, mutta heidän kohdallaan ei havaittu suurentunutta itsemurhien määrää. 282 YK ja NATO-joukoissa palvellutta norjalaista sotilasta oli menehtynyt 1996 mennessä, jolloin tutkimus tehtiin. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja luonnottomia kuolemia, paitsi itsemurhia, ei ollut enempää, kuin saman ikäisistä koostuvasta verrokkiryhmässä (71 vs. 50). Kun vertailtiin naimisissa olevia sotilaita, heidän itsemurhien määrä ei ollut kohonnut verrokkiryhmään verrattuna.

Useita syitä

Tutkimus osoittaa, että itsemurhilla voi olla perheellisiä yhteyksiä. Entinen rauhanturvaaja on avioitunut harvemmin, kuin väestön edustajat keskimäärin. Thoresen toteaa, että rauhanturvaajat ovat myös tottuneita aseen käyttäjiä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon yksittäisen rauhanturvaajan rasitusta palveluksessa. Myöskään palvelusajan pituudella ja tutkituiden iällä ei ollut vaikutusta itsemurhien määrään. Itsemurhat lisääntyivät mitä kauemmin kotiutumisesta oli kulunut. Tämä viittaa siihen, että mitään yksittäistä ja suoraa yhteyttä palveluksella ja itsemurhilla ei ollut. Thoresen painottaa kuitenkin että, rasitus ja traumaattiset kokemukset voivat toimia itsemurhaan laukaisevina tekijöinä. Vaikka näiden tekijöiden löytäminen on vaikeaa näin suuressa otannassa.

Avioliitto vähentää riskiä

Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että avioliitto vähentää itsemurhan riskiä. Tutkimuksessa 42% normaaliväestöstä oli naimisissa, mutta rauhanturvaajaveteraaneista vain 34 % oli avioitunut.
- Tämä voidaan osittain ymmärtää eräänlaisena sotilaiden haavoittuvuutena, koska he avioituvat muita harvemmin, sanoo Thoresen.
- Mutta myös palveluksesta aiheutuvat psyykkiset ongelmat ovat voineet vaikuttaa läheisiin suhteisiin, Thoresen lisää.

Seuraaminen tärkeää

Tutkimus osoittaa, että ulkomaanpalveluksessa olleet sotilaat, käyttävät usein asetta itsemurhan välineenä. Thoresen toteaa, että aseiden saatavuutta tulisi rajoittaa itsemurhien ehkäisyssä. (referoijan huom. Norjan kodinturvajoukot säilyttävät aseitaan kotona. Viime vuonna kodinturvajoukkolaiset aiheuttivat useita murhia puolustusvoimien aseella kotioloissa. Sen seurauksena kaikilta on kerätty lukot pois aseista puolustusvoimien hallintaan.) Lisaksi Thoresen on huolestunut kotiutumisen jälkeisestä seurannasta.
- Monet tutkimukset osoittavat traumaattisten kokemusten vaikutuksista läheisten suhteiden heikentymiseen. Siksi jälkiseurannassa on tärkeää, psyykkisistä ongelmista kärsivien sotilaiden, perheiden ja sosiaalisen lähiverkon tukemisella, kertoo Thoresen.

Lähteet

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Social Psychiatry and Psychiatric Epidemilogi tiedelehdessa. Psykologi Siri Thoresen on työskennellyt Norjan Puolustusvoimien stressinhallinta joukossa vuosina 1996-1999. Viimeiset kolme vuotta hän on tutkinut rauhanturvaajaveteraanien itsemurhia Norjan Puolustusvoimien rahoituksella. Tutkielman tuloksia on julkaistu myös www.mil.no, joka on toiminut tämän referaatin pääasiallisena lähteenä.

Teksti: Markus Pikkarainen

Pristinan lentokentän luolat avautuivat

Pristinan lentokentän kupeessa haudanhiljaa lepäävät luolastot ovat täynnä mystiikkaa. Titon aikana rakennetut Jugoslavian armeijan lentokonesuojat aiheuttivat kesällä 1999 kansainvälisen selkkauksen, jonka aikana ehkä ainoan kerran 1990-luvulla mainittiin ääneen Kolmas maailmansota. Pristinan kenttä ja luolat olivat tuolloin maailman ykkösuutinen.

Tilanne luolastoilla ja kentällä kärjistyi äärimmilleen, kun Bosniasta siirtyneet Venäjän joukot asettuivat 12. kesäkuuta alueelle ”sopivasti” ennen Nato-joukkoja. Naton johdossa käytiin kiivasta sanasotaa, mitä asialle pitäisi tehdä? Lääkkeeksi ehdotettiin jopa Venäjän joukkojen karkottamista sotilaallisin toimin, mutta tähän alueelle saapuneita KFOR-joukkoja komentanut kenraali Sir Mike Jackson ei suostunut. Välikohtauksen vaiheista on hyvä kuvaus mm. Pekka Visurin ”Kosovon sota” -kirjassa, mikäli asia kiinnostaa laajemmin.

Venäläiset poistuivat Balkanilta viime kesänä ja luolastot siirtyivät unkarilaisten rauhanturvaajien valvontaan. Samalla luolat avautuivat myös ulkopuolisille tarkkailijoille. Suomalaisten tiloihin suorittama suojelutarkastus tarjosi mahdollisuuden todeta omin silmin, ettei luolastoissa ole enää merkkiäkään aseista, salaisuuksista tai mistään muustakaan arvokkaasta. On tietysti eri asia mitä materiaalia luolastoissa oli vuonna 1999.  Julkisten lähteiden arvioiden mukaan luolat olivat pullollaan entisen VJ:n aseistusta tai VJ.lle tarkoitettua aseistusta. Asiaan ei kuitenkaan koskaan saatu virallista vahvistusta.
 
 


Luolaston toinen sisäänkäynti on vaikuttavan näköinen. Katossa ammottaa 
valtava reikä, mutta itse luolaston suuaukko on koskematon.

 
Yllättävän ahdasta

Itse luolastot ovat sisältä oikeastaan pettymys. Tila on huomattavasti pienempi, mitä ulkopuolelta voisi olettaa. Tosin luolastot ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Päähalli on noin 400 metriä pitkä ja
25 metriä leveä eli riittävän kokoinen esimerkiksi MiG 21 – hävittäjille sekä uudemmille taittuvasiipisille MiG 23 ja 27 – malleille. Mitään merkittävästi suurempaa ei suuaukoista mahdu ulos eikä sisään.
Luolastot ovat arvion mukaan tarkoitettu lähinnä koneiden hätäsuojaksi sekä aseistamis ja korjaustilaksi. Varsinaisia koneiden seisontapaikkoja ei luolan sisällä ole. Tosin internet-lähteiden mukaan
luolissa on menneinä vuosikymmeninä säilytetty jopa kahden laivueen kalustoa.

Heti nykyisen sotilasterminaalin puoleisen suuaukon jälkeen luolassa sijaitsee korjaamotila. Sisemmällä on mm. polttoainevarasto, johon karkean arvion mukaan on saatu aikanaan varastoitua noin 200 tonnia
menovettä. Vertailukohdaksi mainittakoon, että MiG 21:n sisäisiin tankkeihin mahtuu noin 2300 kiloa kerosiinia.
Asevarasto on keskellä luolastoa, mutta aseiden olemassaolosta muistuttavat vain seinään kiinnitetyt venäjänkieliset varastokuvaukset.
Luolan perällä silmään ottavat kymmenet lattialla lojuvat suojapuvut ja vanhat kaasunaamarit, joista useat ovat täysin käyttämättömiä.

Johtokeskusosasta löytyy suuri tekninen tila, mutta lukuisat laitteistokiskot ammottavat tyhjyyttään.

Lentokentältä katsottuna oikeapuoleinen suuaukko on suljettu. Itse suuaukko on ulkopuolelta katsottuna vaikuttavan näköinen. T-kirjaimen muotoisen ”eteisen” katossa on valtava reikä. Joku on läpäissyt
erittäin vahvasti raudoitetun betoni ja kivikaton, mutta varsinaisiin luoliin osumalla ei ole ollut mitään vaikutusta. Toisella suuaukolla on merkkejä mm. rypälepommituksista, mutta varsinainen oviaukko on täysin koskematon. Pommituksistakin löytyy mainioita ilmakuvia ja videoita mm. Naton nettisivuilta.
 
 


Ainoa MiG:eistä muistuttava jäänne on raunioista löytynyt heittoistuin.

Ei merkkejä tuhotusta kalustosta

Koko Camp Vrelon maanpäällinen alue on huonossa kunnossa. Vanha lennonjohtotorni tai luultavimmin varalennonjohtorakennus on saanut täysosuman, samoin kuin muutamat muuntajarakennukset ja parakit. Kentälle johtavalle tiellekin näkyvä entisen lentokoneakatemian päärakennus on täysin ehjä.

Etsinnöistä huolimatta alueelta ei löytynyt juuri mitään merkkejä lentotoiminnasta tai tuhotusta kalustosta. Lennonjohtorakennuksen raunioista sentään paljastui MiG – hävittäjän heittoistuin ja laskuteline, mutta rungon kappaleista tai pelleistä ei näkynyt jälkeäkään.

Alue on siivottu erittäin perusteellisesti kaikesta tärkeästä, eikä luolastoissa ole tällä hetkellä mitään merkittävää. Kuten mainittua tilat ovat hyvässä kunnossa ja kelpaisivat varmasti jonkunlaiseen hyötykäyttöön myös jatkossa.

HOW


Jouluterveiset Asmarasta


Aatonaattoa Asmarasta,
Kinkut ovat uunissa ja joulu tulossa rauhanturvaajien leiriin.
(Kuva otettu 23.12.2003)

"Kinkut kypsyvät suomalaisten rauhanturvaajien leirissä Asmarassa.
Pääkokki Esa Leikas kinkunpaistossa, paikallinen Hiwet Asmelash
munkinpaistossa ja Henry Helakorpi savulohen kanssa.
Joulu on jo ovella!"

Jouluiloa
Chaplain Vesa Aurén

In the service of peace