skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Kotona ja Kaukana -projekti on edennyt käytännön toimiin Pirkanmaalla. Yhdistysten Kotona ja Kaukana -vastaavat osallistuivat 4. -  6. 5. 2001 Niinisalossa ja Merikarvialla järjestettyyn tukiryhmien vetäjäkoulutukseen, jonka  saldona syntyy nyt Pirkanmaallekin ensimmäinen versio toimintasuunnitelmasta. 

 Kyseessähän on parisen vuotta sitten aloitettu projekti, jonka tavoitteena on yhdessä puolustushallinnon kanssa tukea rauhanturvaajia ja heidän perheitään/omaisiaan/läheisiään ennen palveluksen alkua, sen aikana ja sen jälkeen.  Puolustushallinto keskittyy tässä työssä viranomaistehtäviin, Pirkanmaan Sinibaretit ns. vertaisryhmänä keskittyy ensisijaisesti "kaverillisen" tuen tarjoamiseen.

Pirkanmaalaisia rauhanturvaveteraaneja kootaan parhaillaan Kotona ja Kaukana -pooliin (kiinnostuneet ottakaapa yhteyttä allekirjoittaneeseen).  Tarkoitus on, että alustava tukivalmius olisi saavutettu elokuuhun mennessä, jolloin toiminnasta infotaan  Niinisalon rotaatiokoulutuksessa. YK:n päivänä projektista on isommalti juttua alueellisissa valtalehdissä.

Pirkanmaan Sinibarettien tarjoama tuki  tarkoittaa  alkuvaiheessa käytännössä sitä, että:

1. Meillä Pirkanmaalla olisi valmius olla avuksi, jos rauhanturvaaja tai hänen lähiomaisensa pyytää apua aivan missä tahansa asiassa. Me kuuntelemme ja tarvittaessa opastamme hänet hakemaan  ammattiapua: terveyskeskus, sosiaalitoimi, A-klinikka, mielenterveystoimisto, työvoimatoimisto jne.

2. Saisimme suhteellisen nopean toiminnan talkooporukan liikkeelle, jos missiossa olevan perheessä tarvitaan ihan mitä tahansa käytännön apua, kuten lumen lapiointia katolta,  jäätyneiden putkien sulatusta tai vaikkapa lasten tilapäistä hoitoa.

3. Saattaisimme missiossa olevien perheet pitämään yhteyttä toisiinsa.  
 

Kussakin tilanteessa käyttäisimme ensisijaisesti hyväksi omaa kokemustamme rauhanturvaajana. Eteen voi tulla esimerkiksi huolestuneen omaisen rauhoitteleminen, jos hän kuulee tiedotusvälineistä kähinöistä - ei välttämättä lähelläkään suomalaisten toimialuetta. 
Edelleen voisimme muistuttaa, että rauhanturvaamistehtävään usein liittyvät erossa olemisen ja järkytyksen aiheuttamat tunnereaktiot ovat normaaleja ihmisen psyykkeeseen kuuluvia ilmiöitä.

Tukeminen lähtee siis pienistä käytännönläheisistä asioista. Tarkoituksena ei ole olla kallonkutistaja tai kädestäpitäjä, vaan oma itsensä,  käivärä, joka mahdollisesti itsekin on ollut vastaavassa tilanteessa. Jokainen Kotona ja Kaukana -tukiryhmäläinen saa  opastuksen tehtäväänsä. Jatkossa on tarkoitus järjestää erilaisia, tarpeen mukaan räätälöityjä koulutussessioita.

Olet tervetullut mukaan!

Kari Vilkko, 
Kotona ja Kaukana -vastaava
Pirkanmaan Sinibaretit r.y
040 760 2620
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

In the service of peace