skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Kolumnista kuhinaa

Eilisestä lähtien on RT-maailmassa kuhissut, ja aiheena on Hölkkärin päätoimittajanakin toimivan Pekka Söderlundin kolumni Satakunnan Kansassa (28.1.). Kolumnissaan Söderlund kritisoi vahvaan sävyyn koko Afganistanin operaatiota ja nimittää suomalaisia jääkäreitä lapsisotilaiksi.

Tässä vaiheessa on hyvä vetää henkeä ja muistuttaa mikä kolumni on: ”Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta.”

Joku teräväsilmäinen on myös varmasti huomannut että Pekka Söderlund kirjoittaa myös Hölkkärin sivuilla pääkirjoituksia. Ennen kuin eroilmoitukset alkavat sinkoilemaan tai Hölkkärin kiroaminen paikallisessa kuppilassa yltyy, on hyvä vielä käydä pääkirjoituksen määritelmä läpi: ”Pääkirjoitus on sanoma- ja aikakauslehden aloitussivulla sijaitseva, päätoimittajan hyväksymä mielipidekirjoitus, joka kertoo lehden kannan ajankohtaiseen aiheeseen.”

Vaikka Pekka Söderlund kirjoittaa myös Hölkkäriin pääkirjoituksia, ei se merkitse sitä, että Hölkkäri yhdistyksenä olisi samaa mieltä kuin Söderlund.

Yhdistyksenä Hölkkäri tiedottaa asioistaan tiedottajansa välityksellä ja yhdistyksen pääasiallisina kasvoina julkisuuteen esiinnyn minä, yhdistyksen jäsenten valitseman puheenjohtajan roolissa.

Terveisin,
Yrjö Ristkari
Puheenjohtaja
Hölkkäri On Web ry

(kursivoidut lainaukset: Wikipedia, Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja)

Tilaus: Positiivisia uutisia valtamediaan

Oletteko koskaan koittaneet googlettaa sanaa rauhanturvaaja. Pääkirjoitusaihetta miettiessäni tein sen ja totesin, että jopas nyt jotakin. Sanalle löytyy 72 900 osumaa. Melkoinen määrä tietoa. Tarkastelin hieman tarkemmin hakusanan 20 ensimmäistä osumaa. Ensimmäiset olivat aivan perushuttua, eli linkki Rauhanturvaajaliiton ja sen lehden sivuille sekä tietenkin puolustusvoimien sivuille. Pian alkoi kuitenkin tulla näkyviin vähemmän positiivista uutista, eli miten vahingossa aseensa laukaissut rauhanturvaaja ei saa syytettä, tai miten Sudanin Darfurissa rauhanturvaaja tappoi useita rauhanturvaajatovereitaan.
20 ensimmäisestä hakuosumasta 14 oli lähinnä yleispätevää tietoiskua rauhanturvaamisesta. Sitten olikin 6 vähemmän mairittelevaa uutisaihetta.

Mieleeni tulikin, minkä takia medioissa on varsin vähän mitään positiivista rauhanturvaamisesta? Aina kun jotain negatiivista sattuu ja tapahtuu, valtamediat uutisoivat siitä heti. Entä miten on käynyt, kun jossain operaatiossa on onnistuttu? Eipä siitä pahemmin ole kirjoitettu valtamedioissa. Missähän lienee vika? Onko puolustusvoimien tiedottaminen onnahtavaa, vai eikö positiiviset uutiset alhaalta kiinnosta isompia medioita. Veikkaan itse jälkimmäistä. Onnistunut Cimic-toiminta ei myy iltapäivälehtiä, mutta kanssarauhanturvaajia ampuva henkilö myy kuin häkä. Varsinkin jos siitä revitään vielä kovat otsikot.
Media elää hädällä ja kuolemilla ja sillä alalla työskentelevät kovettavat itsensä koko homman ulkopuolelle.
Itse työskentelen toimittajana ja kerran eräs faitteri tuli kanssani juttelemaan. Tai paremminkin ripittämään minua. Aiheena oli: mitä järkeä on uutisoida perhesurmia? Ja kaiken hyvän lisäksi vielä tunkea uhrien pihoihin kuvaamaan. Fasse ampui kovilla ja myönnän että osui myös. Eihän siinä mitään järkeä olekaan. Se on kuitenkin työtäni. Onneksi ainakin vielä kyseiset episodit ovat harvinaisia. Mutta kuinka pitkään?

Joulu, joka jäi mieleen

Montako viettämäänne joulua muistatte tarkasti? Toki edellinen joulu on varmasti vielä mielessä, mutta sen pidemmälle on vaikea muistaa. Joulut kun tuppaavat menevän samalla kaavalla. Itselleni on jäänyt elävästi mieleen kaksi joulua. Eli vuoden 2001 ja 2003 joulut. Vuonna 2001 olin armeijassa, ja tietenkin kiinniolovuoro sattui juuri omalle komppanialleni. Silloin homma kismitti, mutta jälkeenpäin sitä joulua on ollut mukava muistella.

Vuonna 2003 olin Kosovossa. Jouluaatonaattona olin lomalennon matkalaukun purku- ja lastausosastossa. No, kuinkas kävikään. Vuosikymmenen komein lumimyrsky. Finnairin kone ei päässyt laskeutumaan Pristinan kentälle, vaan joutui Bulgarian Sofian lentokentän kautta kieppaamaan lopulta Makedoniaan ja Skopjeen. Me lastausosaston miehet odottelimme ensin Pristinan kentällä. Siitä pikkubussilla matkaten lähdimme kohti Make-maata. Lisää odottelua lumimyräkän ruuhkauttamilla vuoristoteillä. Odottelua rajanylityspaikalla. Kun pääsimme lopulta Skopjen lentokentälle, odotimme jälleen. Lopputuomio tuli, kone pääsi tulemaan, mutta lähtee vasta aamulla. Ja ei muuta kuin NSE:elle syömään ja  nukkumaan reilusti puolenyön jälkeen.

Aamulla pääsimme viimein lastaamaan lomille lähtijöiden tavarat koneeseen. Kone lähti Suomeen ja me kohti Lipljania. Kaikenlaisia supailuhommia oli aattoaamuksi suunniteltu, tippukiviluolassa käyntiä ynnä muuta, mutta ne hommat jäivät meiltä väliin, sillä saavuimme Camp Summaan vasta iltapäivällä. Nopeasti joulusaunaan ja siitä jouluruokailuun. Loppuilta menikin sitten riehakkaan jouluisasti. Oman joukkueeni kohdalta hiutaleet hoitivat joulun ajan partioinnit ja pykälät. Itse pääsin, tai jouduin, vasta tapaninpäivänä ajoneuvopartioon.

Hölkkäri On Web kiittää jäseniään ja lukijoitaan kuluneesta vuodesta.
Ensi vuonna odottavat taas uudet haasteet!

Sinivihreät tunnelmat

Kulunut vuosi on omalta osaltani ollut ikimuistoinen. Yhdeksän kuukautta siitä tuli vietettyä Afganistanissa ja nyt olen parin kuukauden ajan totuttanut itseäni kotimaan kamaraan.

Tuo sama kotimaa täyttää tänään 95 vuotta. Näin Itsenäisyyspäivänä onkin hyvä katsoa hiukan taaksepäin ja samalla pohtia uusia tuulia. Olen ollut Hölkkärin toiminnassa mukana kesäkuusta 2010 lähtien, joten aivan järjettömän pitkää muisteloa minun ja Hölkkärin yhteistaipaleesta ei vielä saa.

Ennen jäseneksi liittymistäni muistan imuroineeni fasse-tietoutta foorumilta, jossa tuntui olevan monen alan erikoisosaajaa ja tietoa löytyi lähestulkoon joka asiaan. Osin näiden kirjoitusten innoittamana uskaltauduin itsekin hakeutumaan kriisinhallintatehtäviin. Foorumilla vieraili myös mielellään koska keskustelu oli avointa ja rehtiä. Tuota hakeutumistani en ole katunut, enkä myöskään sitä että liityin Hölkkärin jäseneksi. Tuolloin Hölkkäri antoi itsestään avoimen ja iloisen yhdistyksen kuvan, eikä ketään katsottu kieroon.

Nyt olen huolestuneena seurannut keskustelua, ja välillä jopa riitelyä, jota on käyty ns. ISAF-sukupolven ja vanhojen sinibarettien välillä. Olen samaa mieltä Pekka Söderlundin kanssa (Hölkkärin pääkirjoitus 16.11.2012), kun hän mainitsi kuilusta sukupolvien välissä. Tuntuu että tyhjästä on kasvanut valtava rotko tämän mahtavan veljes- ja sisarparven väliin. Vastakkaisia laitoja reunustavat toisaalla siniset ja toisaalla vihreät baretit. Riitely tai vastakkainasettelu ei tee hyvää kenellekään, vaan aiheuttaa inhottavia säröjä yhteishenkeen. Kritiikki ja palaute ovat tietysti aina hyvästä, kun ne annetaan rakentavasti ja kiihkoilematta. Aina ei näin ikävä kyllä ole.

Oma tuntumani on että tällä hetkellä vain harvat SKVJ-koulutuksen saaneista nuorista, ISAF-sukupolvesta, kokevat Rauhanturvaajaliiton tai sen jäsenyhdistykset omakseen. Syitä tähän on monia, ja Hölkkärin onkin syytä pohtia että mitä voimme tehdä, jotta nämäkin rauhanturvaajat tuntisivat yhdistyksemme omakseen.

Muistutan vielä, että sinibaretit ovat aikanaan perustaneet Rauhanturvaajaliiton ja valtaosan jäsenyhdistyksistä. Tästä heille kunnia suotakoon. Nyt on aika katsoa eteenpäin, eikä tarrautua menneisiin missioihin. Jos reissuun juuri lähteviä tai sieltä palaavia nuoria ei saada rekrytoitua toimintaan mukaan, tulee koko touhu ajan myötä kuolemaan sukupuuttoon. Ei liene turhaa muistuttaa että yhdistys on olemassa jäseniään varten.

Herätkää nuoret! Toivon teiltä aktiivista palautteen antoa, toiveita, ehdotuksia ja näkemyksiä siitä millainen Hölkkäri olisi kaikkien yhdistys. Maustamillanne eväillä pystymme hallituksessa aloittamaan yhdistyksen kehittämisen jäsenistön haluamaan suuntaan.

Erittäin hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille veljille ja siskoille baretin väriin katsomatta!

Nuoret vastuuseen - ennen pitkää

Varmasti jokaisessa yhdistyksessä ongelmana on jäsenistön vanheneminen. Yhdistystoiminta ei kiinnosta nuoria, vaikka jatkuvasti meillä on satoja nuoria miehiä ja naisia alhaalla suorittamassa erilaisia rauhanturvaamistehtäviä. Kuilu vanhojen sinibarettien ja nykyisten kriisinhallintamiesten ja –naisten välillä kasvaa vuosi vuodelta yhä suuremmaksi.

Vallasta luopumisen vaikeus on kenties yksi kuilun kasvattaja. Vanhat yhdistysjyrät haluavat pysyä yhdistysten vallan kahvassa. Oman lisämausteensa tähän tuo luonnollisesti se, että yhdistystoiminta ei välttämättä ole nuoremman polven rauhanturvaajille henki ja elämä, vaan sitä ennen priorisoidaan paljon muutakin, kuten perhe ja työ. Yhdistystoiminta tulee vasta monen muun asian jälkeen ja se on monelle, jopa vuosikymmeniä yhdistysten johtotehtävissä toimineille vaikeasti käsitettävä asia.

Monesti yhdistystoiminta keskittyy liiaksi sen johtohenkilöihin. Jos johtoporras on vielä sulkia omaan hattuunsa keräävää mallia, tavallinen jäsenistö helposti unohtuu.

Jos yhdistyksessä ainoat näkyvät toiminnat ovat kerran- pari vuodessa ”tumma puku-kunniamerkit” – tilaisuuksia, missä everstitason henkilöt taputtelevat yhdistyksen johtoa selkään ja kysyvät: minkämoinen kunniamerkki sinulta vielä puuttuukaan, ollaan pahasti hakoteillä. Tavallista vartiojääkärinä tai ryhmänjohtajana palvellutta nuorta faitteria ei tämmöiset kinkerit kiinnosta. He haluavat toimintaa, missä ei tarvitse pokkuroida kovat kaulassa. Tällaisesta toiminnasta hyvänä esimerkkinä toimi viime keväänä ensimmäistä kertaa järjestetty Rauhanturvaajien Taitopartiokilpailu, mikä tosin kiinnosti kaikenikäisiä rauhanturvaajia reiluista parikymppisistä aina yli kuusikymppisiin.

Hölkkäri lienee raikas tuulahdus synkässä yhdistyskentässä. Meillä jäsenistö on pääosin nuorta ja tämä heijastuu myös johtoportaaseen. Jäsenistön ikärakenne näkyy toiminnassa, mikä on rennon letkeää. Ei turhaa jännäämistä, vaan yhdessä tekemistä. Oman haasteensa Hölkkärille luo sen toimintakenttä, eli koko Suomi. Se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että jokaisen jäsenen on vaikea osallistua jokaiseen toimintaan ja tempaukseen. Internetissä olemme kuitenkin yhtä ja samaa Hölkkäri-perhettä ja siellä toimintamme onkin aktiivista. Aivan kuten yhdistyksen perusidea onkin, toimia internetissä.