Pääkirjoitukset

Puolueettomuus on vain muisto menneestä ajasta

Tietoja

Julkaistu: 04.03.2016

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Viimeisen parin vuoden ajalta Suomen "mielenkiintoisin" kriisinhallintaan liittyvä uutinen on osallistuminen Irakin OIR-operaatioon. Operaatioon liittyen Suomi lähetti 50 sotilasta Irakiin kouluttamaan joukkoja taistelemaan ISIS:tä vastaan. Käytännössä kyse on siis Yhdysvaltain johtaman koalition tukemista. Toki operaatiolla on YK:n tuki, kuten Suomen laki vaatii. Ilman YK:n tukea maailmalle olisi huomattavasti vaikeampaa lähteä.

Alunperin Suomi päätti lähettää enintään 50 sotilasta koulutustehtäviin ja homman piti kestää enintään 12 kuukautta. Nyt on tehty päätös jatkaa operaatiota ainakin vuodella ja tuplata suomalaisten sotilaiden määrä. Kyseessä on Suomen vastaus Ranskan Pariisin terrori-iskujen jälkeen esittämään avunpyyntöön. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoi jo viime marraskuussa, että Ranskalle annettava tuki voi olla myös sotilaallista tukea. Suomalaisten antama koulutus on ennen kaikkea jalkaväkikoulutusta peshmerga-joukoille Kurdistanissa.

Tehtävä OIR-operaatiossa on varmasti haastava, mutta samalla myös mielenkiintoisin mitä Suomella on rauhanturvaajille tarjota. Vastaavanlaisessa operaatiossa ei ole suomalaisia ennen ollut ja koko homma on viimeisen päälle "hys hys". Salailulla pyritään turvaamaan paitsi rauhanturvaajien, myös heidän perheidensä elämä täällä rauhallisessa Suomessa. Mediaihmisenä salailu ottaa päähän, mutta entisenä rauhanturvaajana toki ymmärrän asian arkaluontoisuuden.

Tässä operaatiossa Suomi asettuu selkeästi toisen osapuolen puolelle. Henkilökohtaisesti mietin, että ISIS:tä pitääkin kurittaa, ja kunnolla. Mutta onko tässä ylitetty nyt jonkinlainen moraalinen raja? Suomi ei ole enää puolueeton, vaan kouluttaa joukkoja taisteluun. Toisaalta, milloin viimeksi Suomi on ollut vanhan liiton rauhanturvaamisen hengessä puolueettomasti eri osapuolten välissä? Se aika on jo taakse jäänyttä elämää.

Aselepo Syyriassa - toiveajattelua?

Tietoja

Julkaistu: 23.02.2016

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Yhdysvallat ja Venäjä sopivat tulitauosta Syyrian sisällissodassa. Suurvaltojen yhteisen hankkeen - aselevon saaminen Syyriaan - on kuitenin hataralla pohjalla. Jokainen vähänkin uutisia seurannut tietää miten tuossa yrityksessä tulee käymään. Huonosti. Pisteet toki isoveljien asemassa, eri puolilla rintamaa toimivien suurvaltojen yritykselle saada aikaiseksi edes pieni toivonpilkahdus rauhasta.

Sisällissodan osapuolilla on perjantaihin (26.2.) asti aikaa ilmoittaa, hyväksyvätkö he sopimuksen. Hyväksymällä sopimuksen saa takeet siitä, että Yhdysvallat tai Venäjä ei suorita ilmaiskuja kyseistä osapuolta vastaan.

Mahdoton yhtälö kaatuu jo siihen, että tulitauko koskee vain sisällissodan osapuolia. Terroristijärjestöt, Isis ja al-Qaidaan sidoksissa oleva al-Nusran, ovat sopimuksen ulkopuolella. Hatara tulitauko voi kestää hetken, mutta pian taas luoti lentää entiseen malliin.

Syyrian tilanne on tällä hetkellä erittäin haasteellinen. Pitkään jatkunut sisällissota hallituksen joukkojen ja kapinallisten välillä sekä kaikkien yhteiset tohinat terroristijärjestöjä vastaan saavat aikaan sen, että tilanne pysyy vaikeana vielä pitkään.

Rauhaan on vielä pitkä tie kuljettavana.

Miksi rauhanturvaaminen ei enää kiinnosta?

Tietoja

Julkaistu: 01.02.2016

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Taannoin muun muassa Yle uutisoi, että rauhanturvaajaksi ei enää haluta takavuosien malliin. Vielä kymmenen vuotta sitten hakijoita oli noin 4 000. Viime vuonna palvelukseen haki reilut 1 500 henkilöä.

Asiasta uutisoitiin myös Hölkkärissä ja sosiaalisessa mediassa kommentoitiinkin, että miksi asiaa ei markkinoida kunnolla. Nyt rauhanturvaaja-mainoksia näkee pääosin liiton omassa lehdessä ja puolustusvoimien julkaisuissa. Saisiko kenties näyttävä TV-kampanja hakijat liikkeelle? Tällä hetkellä Suomella on toimialueilla noin 500 rauhanturvaajaa, eli hakuseulan läpäisee keskimäärin joka kolmas hakija. Tämä ei vielä riitä saamaan riittävää määrää eri alojen ammattilaisia lähtemään joukkoihin. Esimerkiksi lääkäreistä ja kylmäkoneasentajista on aina huutava pula.

Kun oikein tarkkaan mietitään, voiko kiinnostuksen lopahtaminen johtua jostain muusta kuin kehnosta kampanjoinnista? Ensimmäisenä tulee mieleen palkkaus. Jos jonkin alan ammattilainen tienaa Suomessa turvallisessa työympäristössä saman verran mitä alhaalta saa päivärahoineen käteen, niin se ei välttämättä houkuta lähtemään kuukausiksi vaaralliseen työympäristöön. Toki, rauhanturvatehtävissä toimimisessa on usein kyse muustakin kuin rahasta. Mainostetaanhan rauhanturvaamista kokemuksena, mitä ei rahalla saa.

Toinen seikka, mikä varmasti vaikuttaa hakijoiden määrään ovat käynnissä olevat operaatiot. Moni suomalainen rauhanturvaaja on jo vuosikymmenien aikana palvellut Libanonissa, mikä on edelleen Suomen suurin käynnissä oleva operaatio. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomi ei ollut samalla volyymilla Libanonissa, mutta esimerkiksi Kosovon ja Afganistanin operaatiot olivat käynnissä. Lisäksi operaatioiden luonne on muuttunut sotilaallisempaan suuntaan. Vanhoja ammattimiehiä ei enää houkuta lähteä alas, koska entistä sinibarettihenkeä ei enää ole.

60 vuoden odotus päättyi

Tietoja

Julkaistu: 18.01.2016

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Rauhanturvaajille myönnettävä veteraani-status on iso askel oikeaan suuntaan. Itse status ei alkuvaiheessa tuo vielä mitään muuta kuin hyvän mielen entisille ja nykyisille rauhanturvaajille, mutta sen aikaansaamat toimenpiteet valtiovallan taholla onkin sitten jo isompi juttu.

Tärkein asia on tapaturmalakiin tuleva oma erillinen kriisinhallinta-kohta, mikä tuo todellista turvaa kaikille alhaalle lähtijöille. Tulevaisuudessa toimialueella palveleva tietää, että mikäli käy huonosti, hän saa tukea myös valtiolta. Tätä ennen vammautumistapaukset ovat johtaneet pitkiin korvaustaisteluihin. Valtio on tietyllä tapaa jättänyt reserviläisenä palvelleet rauhanturvaajat oman onnensa nojaan sen jälkeen kun he ovat kotiutuneet. Nyt valtio tunnustaa ja antaa tukensa myös rauhanturvaajille. Myös henkisten vammojen jälkihoito tulee paranemaan merkittävästi.

Veteraani-sanaa käytettäessä monen karvat nousevat pystyyn, koska luullaan kriisinhallintaveteraanien kärkkyvän maamme kunniakansalaisten, sotaveteraanien etuja. Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen painottaa lausunnoissaan, että siitä ei missään nimessä ole kysymys. Tämä on aivan oma juttunsa.

Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat joutuivat odottamaan veteraani-statusta 60 vuotta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Reilussa puolessa vuosisadassa on sattunut ja tapahtunut paljon. Virallisissa tilastoissa näkyvät vain ne asiat, mitkä tapahtuivat toimialueella palveluksen aikana. Kuinka monta palveluksen jälkeistä tragediaa olisikaan voitu välttää, jos tämä asia olisi ollut kunnossa jo vuosikymmeniä sitten?