Jokainen varmasti seuraa tällä hetkellä silmä tarkkana Libyan tilannetta. Ensimmäisenä aatoksena jokaisella faitterilla varmasti on, että tuossa kehittyy nyt uusi rauhanturvamissio, johon suomalaisetkin voisivat osallistua. Riippuen hieman sisällissodan lopputilanteesta ja voittajasta, rauhanturvaajia alueella varmasti tullaan tarvitsemaan. Jos ei muuten, niin estämään voittajaosapuolen terroriteot hävinneitä kohtaan.
Aika on otollinen uudelle missiolle. Tällä hetkellä Afganistanin ISAF-operaatiossa palvelee vajaat parisataa rauhanturvaajaa ja Somalian rannikolla merirosvojahdissa vielä toinen mokoma. Merirosvojahti päättyy Suomen osalta kuitenkin loppukeväästä, joten uudelle missiolle olisi taas tilaa. Varsinkin, kun jo parin vuoden ajan meillä on ollut alhaalla todella vähän joukkoja.
Länsinaapurimme Ruotsi päätti osallistua Libyan lentokieltoa valvovaan operaatioon useammalla koneella. Suomi sanoi heti alusta lähtien, että täältä ei lähetetä miehiä, eikä koneita Pohjois-Afrikkaan, ja hyvä niin. Vaikka uskonkin, että lähtövalmiita ja ennenkaikkea halukkaita taistelulentäjiä meiltäkin löytyvän. Tappioriski on liian suuri. Suomi on oikealla tiellä. Antaa länsinaapurin huseerata nyt, mennään hoitamaan homma kotiin sitten taistelujen päätyttyä.
Kaiken lisäksi meillä olisi joukot jo valmiiksi varustettuna. Täydessä valmiudessa olevat EUBG-joukot odottavat tällä hetkellä toimettomina Utissa ja Uudenmaan Prikaatissa. Siellä on valmiiksi koulutettuja sotilaita, joilla on varmasti kovat lähtöhalut tositoimiin. Kaiken lisäksi, EUBG:hen sitoutuneet sotilaat eivät tarvitse kotoa lähtölupaa, se on saatu jo aiemmin.
Satakunnan Kansan pääkirjoitus otti keskiviikkona 30. maaliskuuta kantaa Libyan tilanteeseen: ”Annetaan Naton hoitaa Bosnian sodan tapaan likainen työ. Meille sopii hyvin Martti Ahtisaaren lähettäminen sitten aikanaan kertomaan rauhanehdot.”
