Tärkeää on toki pukeutuminenkin, eikä se taida meikäläisiltä, niin palveluksessa kuin reservissäkään, oikein koskaan täysin moitteettomasti onnistua, mutta olennaisinta kaiketi on, mitä tuodaan esille ja kenelle, ja missä roolissa.
Edelleenkin kaikenmaailman messuilla heiluu portin kupeessa valkoinen UN-koppi ikuisuuspykälämiehineen:
toimialueilla näitä ei enää ole suomalaisten miehittäminä. Samaisissa yhteyksissä, viimeksi rauhanturvaajapäivillä Porissa, voi törmätä vähemmän ajanmukaiseen infoon rauhanturvatoiminnasta: kuvamateriaalia Ziouanin läyhyparkista ja elävämpää kuvaa operaatioista Golanilla ja Namibiasta, loppukaneettinaan Niinisalon yhteystiedot kahdeksankymmentäluvulta.
Toisaalta toiminta saattaa olla hyvinkin ajassa (ja realiteeteissakin) sukkuloivaa: kymmeniä vuosia sitten rauhaa turvanneet veteraanit valottavat peruskouluikäisille hakumenettelyä rauhanturvaajaksi.
Homma on tietenkin vapaaehtoistoimin toteutuvaa, mutta pitää edelleenkin muistaa julkisen esiintymisen koskettavan muutakin kuin liittoa; jäsenistö on vain pieni osa koko rauhanturvareservistä. Vaikka tämä PR-toiminta tarjoaakin mukavan tilaisuuden esittää omaa habitustaan sotavermeissä, on siinä myös vastuunsa.
