skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Kommentti

Rauhanturvaajan kannattaa turvata selustansa

Rauhanturvaajaksi lähtevän sotilaan, niin reserviläisen kuin aktiivipalveluksessa olevan, mielessä ei käy ensimmäisenä ammattiliiton jäsenyyden vaikutukset kriisinhallintapalveluksen aikana. Kriisinhallintapalvelus tapahtuu kuitenkin hyvin poikkeuksellisessa palvelussuhteessa, joka ei ole tavallinen työsuhde.

Ammattisotilaat ovat reserviläisiin nähden paremmassa asemassa, sillä lähes poikkeuksetta he kuuluvat johonkin kolmesta sotilaita edustavasta ammattiliitosta – Aliupseeriliittoon, Päällystöliittoon tai Upseeriliittoon. Nämä kolme liittoa ovat huomioineet omassa edunvalvonnassaan sotilaallisen kriisinhallinnan ongelmat. Kaikki kolme ammattiliittoa ovat edustettuna kriisinhallintahenkilöstön yhteistoimintamenettelyssä, sopien mm. palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista. Upseereja edustavien liittojen kiinnostus kohdistuu vain ylimpien vaativuusluokkien palkkaukseen, toisin kuin Aliupseeriliitto ajaa kaikkia vaativuusluokkia tasa-arvoisempaa palkkapolitiikkaa.

Aliupseeriliitto on huomioinut ainoana liittona omassa jäsenvakuutuksessaan sotilaallisen kriisinhallinnan erityispiirteet. Vapaa-ajan tapaturma-, matka- ja matkustajavakuutuksemme on voimassa myös sotatoimialueilla. Valtion vakuutusturva ei kata palvelusvapaamatkoja, jos ne suuntautuvat muualle kuin Suomeen.

Reserviläisten osalta tilanne on haasteellinen. Osa kuuluu ammattiliittoon siviilityönsä tai -koulutuksen perusteella, osa ei kuulu mihinkään ammattiliittoon. Liittoon kuuluvilla kriisinhallintapalvelus kerryttää ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa. Heidänkään osalta oma (siviili-)ammattiliitto ei kuitenkaan voi auttaa kriisinhallintapalvelukseen liittyvissä epäselvissä tilanteissa. Sitä vastoin sotilasliittojen pääluottamusmiehet ovat erikoistuneet näiden asioiden hoitamiseen.

Aliupseeriliitto mahdollistaa reserviläisille jäsenyyden kriisinhallintapalveluksen aikana. Perusjäsenemme palvelevat samoissa tehtävissä reserviläisten kanssa ja näin edunvalvonnan mielenkiinto on yhteinen. Jäsenmaksun vastineeksi me annamme palvelussuhteen ehtoihin liittyvät edunvalvontapalvelut, valtion vakuutuksia laajemman vakuutusturvan sekä työttömyyskassan jäsenyyden.

Jostain merkillisestä syystä puolustusvoimien esittelymateriaalissa markkinoidaan Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn jäsenyyttä. Tosiasiassa Jyty ei kykene tarjoamaan rauhanturvaajille muiden siviiliammattiliittojen tapaan kuin työttömyysturvan. Mikäli rauhanturvaaja haluaa varmistaa selustansa, niin sen voi tehdä sotilaita edustavien liittojen kautta. Upseeriliiton jäsenyys edellyttää tosiasiassa aktiiviupseerin koulutusta, Päällystöliitto valmistelee fuusiota Upseeriliiton kanssa ja he eivät ole kiinnostuneita jäsenpohjansa laajentamisesta. Näin reserviläisten todelliseksi vaihtoehdoksi jää Aliupseeriliitto ja jäsenyyden saa halvemmalla kuin Jytystä!

Aliupseeriliiton jäsenyyden kautta rauhanturvaaja voi turvata oman selustansa. Olemme rakentaneet kriisinhallinnan edunvalvonnan perusjäsentemme lähtökohdista ja tarjoamme sen saman palvelun reserviläisille. Liiton vaihtaminen kriisinhallintapalveluksen ajaksi edellisestä liitosta ja sen jälkeen takaisin omaan siviililiittoon käy sujuvasti verkkosivujen kautta.

 

Kirjoittaja on Aliupseeriliiton puheenjohtaja

Feministi varoittaa: Älä lähde A-maahan, naisfaitteri

Tunnettu mielipidevaikuttaja, televisio- ja radioesiintyjä, feministisen Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen varoittaa suomalaisia naissotilaita lähtemästä Afganistaniin. Ainakaan ei pidä kuvitella, että A-maassa taisteluihin osallistuva länsinainen saisi esimerkillään jotenkin parannettua paikallisten naisten asemaa.

- Kysyisin sinne lähtevältä suomalaiselta, miksi hän haluaa mennä osallistumaan toisen maan barbaariseen sisällissotaan, tappamaan paikallisia naisia ja lapsia ja kenties tapattamaan myös itsensä, Moilanen sanoo.

Nimittäin Afgoissa paska osuu ISAF-joukkojen tuulettimeen ikävän usein. Saksalaiset ovat vahingossa tilanneet ilmaiskuja siviilien niskaan, pohjoismaisten sotilaiden harhaluodit ovat vammauttaneet kollegoita ja sivullisia. Samanlaiset isotkin tyräykset olisivat mahdollisia suomalaisillekin, hyvistä aikeistamme ja varovaisuudesta huolimatta.
Useimmat ISAF:iin osallistuneet länsimaat ovat jo hiljaisesti myöntäneet operaation kääntyneen isoksi epäonnistumiseksi, ja pyrkivät nyt mahdollisimman siististi häipymään koko maasta.

Moilasen mielestä kaikkien Afganistan-keikkaa pohtivien naisten ja miesten on syytä miettiä todellisia motiivejaan.

- Toivon, että syy lähteä ei olisi raha. Jos syy on seikkailunhalu, se kauhistuttaa minua, en sitä ymmärrä. Jos syy on ideologinen, että henkilö haluaa omalla panoksellaan vaikuttaa demokratiakehitykseen Afganistanissa, olisin hyvin skeptinen. ISAF-operaatio on ollut ulkopoliittisesti tärkeä Natolle ja Yhdysvalloille, Afganistanille ei niinkään.

- Sanoisin, että älä lähde, kuuluu Moilasen neuvo suomalaisfaitterinaiselle.

Suomella on esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna huomattavasti vähemmän naisia operaatioissaan. Puolustusvoimien johdon mukaan naissotilaita pitäisi saada enemmän etenkin Afganistaniin, koska he pystyvät miehiä paremmin saamaan kontakteja eristettyinä eläviin paikallisiin naisiin.

Kentällä todellisuus on silti toista kuin juhlapuheissa. Suomalaiset naisrauhanturvaajat ovat Moilasen mukaan kertoneet, että asenteet heitä kohtaan ovat pysyneet etenkin kovissa operaatioissa tylyinä. Naiset on koettu turhaksi painolastiksi kovanaamamiesten joukkoon.

- Olen pasifisti. Toivon silti, että jos nainen sotimaan menee, hänen annetaan sotia tasavertaisena miehen rinnalla. Uskon, että Afganistan-operaation taustalla on ollut myös jaloja tarkoitusperiä, ainakin alussa, mutta tilanne on muuttunut. Siellä on nyt sota.

Moilasta ärsyttää, että suomalaispäättäjät yrittävät puhua ISAF-operaatiosta naisiin vetoavasti, tyyliin ”Suomi on Afganistanissa, jotta tytötkin pääsisivät siellä kouluihin”. Oikeasti Afganistanin nykyhallinto ja paikallispäälliköt eivät piittaa tippaakaan naisten oikeuksien ja olojen kohentamisesta.

Lisää ajatuksia suomalaisesta rauhanturvaamisesta

Ilmari Käihkö

Kuvailin tämän tekstin ensimmäisessä osassa (Rauhanturvaaja-lehti 2/2011) kylmän sodan jälkeistä kehitystä maailmanpolitiikassa ja sitä, kuinka se on vaikuttanut Suomen harjoittamaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Esitin myös argumentin, jonka mukaan suomalaisen kriisinhallintapolitiikan takana on yksinkertaisesti poliittisten hyötyjen tavoitteleminen, idealistista ripausta unohtamatta. Tämä idealismi on ollut tärkeä osa yhteispohjoismaisessa projektissa: pientä valtiota anarkistisessa maailmassa helpottaa, jos suurempiakin valtioita sitovat edes jonkinlaiset pelisäännöt. Samalla kriisinhallinta on epäilemättä vähentänyt konflikteista johtuvaa inhimillistä kärsimystä.
Ongelmallista on, että suomalaisessa poliittisessa retoriikassa keskitytään kriisinhallintaoperaatioista keskusteltaessa lähes pelkästään idealismiin. Afganistanin ISAF-operaatio on toistaiseksi paras esimerkki siitä, miten todellisuus paikan päällä ei vastaa retoriikkaa. ISAFia kuvataan edelleen rauhanturvaoperaatioksi, jonka tarkoituksena on auttaa afgaaneja. Ei siis ihme, että Suomen osallistumista operaatioon perustellaan toistuvasti talouskasvulla, lasten koulunkäynnillä sekä huumeidenvastaisuudella. Jossakin näiden jälkeen tulee terrorismi ja maan laajempi strateginen merkitys, jos lainkaan.

Kuten lehden tekstissä kirjoitan, ei tyttökoulujen rakentaminen ole ainoa – tai päällimmäinen – syy osallistua sotilaallisiin operaatioihin ulkomailla. Ruotsalaisen kenraalimajuri Mooren mukaan onkin hyvin ongelmallista, että operaatioilla joiden tarkoituksena on auttaa muita, ei ole mitään tekemistä meidän turvallisuutemme kanssa. Juuri tämä realistisempi – joidenkin mukaan raadollisempi – puoli unohtuu virallisesta keskustelusta. Esimerkkinä tästä on puolustusministeri Häkämiehen perustelu Suomen haluttomuudelle osallistua Libyan lentokieltoalueen valvontaan: ilmavoimat ja Hornetit on varattu Suomen puolustamiseen. Libyan operaatiolla ja Suomen turvallisuudella ei siis tunnu olevan Häkämiehen mukaan mitään yhteistä. Vastaavanlaisen tulkinnan voi vetää myös presidentti Halosen ja Ahtisaaren kannanotoista.

Vaikka Ruotsin turvallisuuspoliittinen tilanne onkin erilainen kuin Suomen, on maiden tilanteessa myös yhtäläisyyksiä. Näistä tässä yhteydessä olennaisin on se, ettei kumpikaan maa pysty yksin puolustamaan omaa aluettaan suurempaa hyökkääjää vastaan. Ruotsissa puolustusvoimista on selvemmin kuin Suomessa tullut yksi turvallisuuspoliittinen instrumentti muiden joukossa. Näin siitä huolimatta, että myös meidän turvallisuus- ja puolustuspolitiikan selonteossa sanotaan, että Puolustusvoimien ”kansainvälinen toiminta vahvistaa kansallista puolustusta”.

Kysymys onkin, miten tyttökoulut sitten vahvistavat Suomen kansallista puolustusta? Pidemmällä aikatähtäimellä Afganistanin tilanne vaikuttaa tietysti globaalissa maailmassa myös Suomeen. Lyhyen aikatähtäimen vastaus sen sijaan on todennäköisemmin ”ei mitenkään”. Sen sijaan osallistumisellamme ISAFiin näytämme olevamme luotettava yhteistyökumppani sekä voimme viime kädessä ansaita pisteitä muilta ISAF-mailta, etenkin Yhdysvalloilta. Jakamalla vastuuta voimme hädän hetkellä helpommin saada apua muilta. Tekemällä hyvää työtä Afganistanissa turvaamme täten myös omia rajojamme.

Afgaanien turvallisuudella on siis suora yhteys myös Suomen turvallisuuteen. Tämä yhteys on kuitenkin jäänyt idealistisempien, joskin vähäisempien, syiden varjoon. Retoriikka tulee ongelmalliseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun kohtaamme hankaluuksia. Oman maan edestä uhrauksetkin ovat sallittuja. Mutta kuinka monta suomalaista saa kuolla jonkin toisen maan talouskasvun puolesta?

Kirjoittaja on tutkimusassistentti Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa

Suomi ja Nato

Tulevaisuuden kannalta yksi tärkeä tekijä on Suomen ratkaisut NATO kysymyksessä!

Vuoden 2009 Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa käsiteltiin entistä väljemmin Suomen suhtautumista NATOon ja sen kanssa jatkuvasti laajenevaan yhteistyöhön.

Selonteossa todetaan, että “on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä. Laaja poliittinen yhteisymmärrys on välttämätöntä ja kansalaismielipiteen huomioon ottaminen tärkeää mahdollisesta jäsenyydestä päätettäessä”.

Valtioneuvosto on kuitenkin todennut selkeästi, että kuluvalla hallituskaudella Natoon liittymistä ei käsitellä. Miten käy tulevan eduskunnan aikana? Jatkuuko sama linja? Ainakin keskustelua olisi lisättävä turhien epäluulojen poistamiseksi. Minua on häirinnyt NATOn ja hyvien naapurisuhteiden kytkeminen yhteen. Mielestäni ne eivät ole toisiaan poissulkevia, sillä liittoudummepa tai emme, meillä on aina oltava hyvät suhteet Venäjään. Jatkossakin on varmasti tarkoin seurattava, miten NATO organisaationa kehittyy ja mitä todellista hyötyä sillä on tarjottavana meille suomalaisille mahdollisessa liittymistilanteessa. Suomalaisten kannalta tärkeät asiat eivät välttämättä näytä samalta, kun asioita katsotaan Brysselin suunnasta muiden eurooppalaisten silmin. Tulee aina muistaa, että meitä suomalaisia on vain 5 miljoonaa, mikä tarkoittaa noin yhden prosentin osuutta Euroopan Unionin 500 miljoonaisesta väestöstä!
 
NATO yhteensopivuus on meille monella tavalla kuitenkin tuttua ja sen komentokieli käytössä niin kansainvälisissä harjoituksissa kuin kriisinhallintaoperaatioissakin!
       
Kansainvälinen kriisinhallinta

Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on tärkeä osa puolustusvoimien nykyisiä ja tulevia tehtäviä. Samalla näkyminen maailmalla kertoo suomalaisesta teollisuuden ja koulutuksen osaamisesta. Kansainvälisyys on myös suuri mahdollisuus. Oleellista toiminnan kehittämisessä on se, että sotilaalliseen kriisinhallintaan käytetään samoja joukkoja ja materiaalia kuin Suomen puolustamiseen. Näin toimien kaikki investoinnit tukevat ensisijaisesti kotimaan puolustusta.

Maavoimilla on pitkäaikainen kokemus kriisinhallintatehtävissä jo vuosikymmenien aikana. Vuoden 2004 Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko edellytti, että myös Suomen ilmavoimille luodaan valmius osallistua erillisellä päätöksellä kansainvälisiin operaatioihin osana monikansallista lento-osastoa.

Näin on tehty ja ilmavoimien kuuden Hornetin ympärille kantahenkilökunnasta ja resrviläisistä rakennettu yli kaksisataa sotilasta käsittävä kansainvälinen yksikkö läpäisi tiukan NATO:n arviointijärjestelmään liittyvän tarkastuksen Saksan Trollenhagenissa vuoden 2009 lokakuussa ensimmäisenä kumppanuusohjelmaan liittyvänä Partnership for Peace maana.  Suoritus on merkittävä todistus suomalaisesta ammattitaidosta ja erinomainen näyttö myös puolustuskykymme uskottavuudesta, sillä pidetäänhän taktisen evaluoinnin läpäisemistä NATO maiden keskuudessa sotavalmiustarkastuksena, minkä läpäiseminen mahdollistaa joukon osallistumisen kaikkiin näköpiirissä oleviin operaatioihin. Nähtäväksi jää, lähetetäänkö tätä joukkoa koskaan kansainväliseen kriisinhallintaoperaatioon vai ei. Joka tapauksessa se vaatisi eduskunnan erillisen päätöksen.

Kirjoittaja on Ilmavoimien edellinen komentaja ja reservin kenraaliluutnantti

Nimet marmoritaulussa

Evankelisluterilaisena olen tehnyt harvemmin pyhiinvaellusmatkoja edes sanan symbolisessa merkityksessä – ehkä vierailu John Lennonin kotitalolla Liverpoolissa oli sellainen samoin kuin käynti paikassa, missä Äiti Teresa kohtasi kutsumuksensa, Kosovon Letnizassa – mutta kuluvan viikon maanantaina matkasin vasiten Khiamiin Libanoniin laskeakseni muutaman muun entisen rauhanturvaajan kera seppeleen vuonna 2006 palveluksessa kuolleen kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen muistomerkille.

Sotilastarkkailija Jarno Mäkisen tappoi israelilainen pommi Libanonin viimeisimmän kriisin aikana. Samassa paikassa Khiamin pahamaineisen vankilan kupeessa menehtyi myös kolme muuta aseetonta sotilastarkkailijaa. Israelilaiset kertoivat heti kohtalokkaan pommituksen jälkeen, että heidän käytössään oli liian vanhoja karttoja. Khiamin tarkkailuasema pystytettiin vuonna 1974 eli se siitä selityksestä.

Khiamin tragedian syy ei ole vieläkään selvinnyt, tuskin koskaan selviääkään, mutta teorioita on useampia. Yksi väittää, että Israelin kanssa tuolloin taistelleet Hizbollahin terroristit olisivat tehneet leirinsä turvallisena pitämänsä YK-aseman viereen. Toinen väite kuuluu, että yksi neljästä kuolleesta tarkkailijasta, kiinalainen majuri, olisi välittänyt tietoa israelilaisten liikkeistä Hizbollahille.

Kiinalaisteoriaa tukee fakta Kosovon sodan ajalta. Jenkit täsmäpommittivat tuolloin Kiinan Belgradin suurlähetystön muka vahingossa maan tasalle. Vasta myöhemmin selvisi, että samassa rakennuksessa toimi sattumoisin myös serbiarmeijan viestiliikennekeskus.

Jarno Mäkisen muistomerkki Khiamissa on kaikessa karuudessaan vaikuttava paikka, mutta se ei vedä vertoja historialliseen Tyren (ent. Thyros) kaupunkiin aivan meren rannalle pystytettyyn marmoriseen muistomerkkiin, johon on kirjattu kaikkien Libanonin UNIFIL-operaatiossa vuosien 1978-96 menehtyneiden sotilaiden nimet. Suomalaisia tuossa listassa on yhdeksän: 7.1.1983 Manninen, 16.7.1984 Rimpioja, 14.7.1985 Kjällman, 13.9.1985 Korhonen, 139.1985 Vento, 18.9.1985 Pöyhönen, 9.11.1985 Mitronen, 7.6.1986 Korpa (p.o. Kopra), 22.7.1986 Yli-Tainio.

Kaikkiaan yhdeksän suomalaista sankarivainajaa kolmen ja puolen vuoden aikana siis. Olisi luullut, että kotimaassa sekä media että poliitikot olisivat pillastuneet, mutta näin ei tosiaankaan tapahtunut. Yksi syy saattoi olla se, että kaikki kuolemat olivat periaatteessa onnettomuuksia – esimerkiksi herrat Korhonen, Vento ja Pöyhönen kuolivat, kun ylinopeutta ajanut Pasi syöksyi rotkoon.

Libanonissa suomalaiset eivät olleet maalitauluja, kuten me olemme tänään Afganistanissa.

Suomalaisia rauhanturvaajia on kuollut palvelusaikanaan sitten vuoden vuoden 1956 kaikkiaan 48 . Yksikin uhri on liikaa, mutta me olemme silti päässeet vähällä. Pelkästään Afganistan on jo koitunut neljänkymmenen tanskalaisen ja kahdeksan virolaisen sotilaan kohtaloksi.

Henkilökohtaisesti olen suuresti kunnioittamani kenraali Gustav Hägglundin kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisten olisi syytä vetäytyä Afganistanista välittömästi.