Ranska liittolaisineen vetäytyy Malista
- Tietoja
- Julkaistu: 17.02.2022
- Kirjoittanut MTV/IS/HOW
- Kategoria: Uutiset
Ranska liittolaisineen on ilmoittanut aloittavansa joukkojensa vetämisen Länsi-Afrikan Malista miltei kymmenen vuoden jälkeen. Ranskan ja sen liittolaisten lausunnossa vetäytymispäätöstä perustellaan Malissa valtaa pitävän sotilasjuntan vastustuksella.
Vetäytymispäätös koskee sekä Ranskan Barkhane-operaatiota Sahelissa että eurooppalaista Takuba-operaatiota.
Operaatioissa on taisteltu jihadisteja vastaan huonolla menestyksellä. Liittolaiset vakuuttavat jatkavansa terrorismin vastaista taistelua Sahelin muissa maissa, kuten Nigerissä.
Suomi on mukana EU:n sotilaallisen kriisinhallinan koulutusoperaatiossa Malissa. Viime syksynä tasavallan presidentin sekä ulko. ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa päätettiin lisätä suomalaisten sotilaiden osuutta merkittävästi. Viime syksynä operaatiossa palveliu 12 suomalaista ja määrää on tarkoitus kasvattaa tämän vuoden aikana 55:n sotilaaseen.
Asiasta uutisoivat muun muassa MTV ja Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.
Suomen Kuvalehti: Euroopan valtiot lähettämässä sotalaivoja Länsi-Afrikan laivareittien suojaksi - Suomi ei ole mukana
- Tietoja
- Julkaistu: 27.01.2022
- Kirjoittanut SK, HOW
- Kategoria: Uutiset
Moni Euroopan valtio on aikeissa lähettää sotalaivoja Länsi-Afrikan rannikolle suojaamaan laivareittejä merirosvoilta, uutisoi Suomen Kuvalehti.
Guineanlahdelle sijoittuva operaatio tulee Suomen Kuvalehden tietojen mukaan olemaan monivuotinen ja muun muassa Tanska, Ranska, Italia, Portugali ja Espanja on osallistumassa siihen.
Suomea ei ole pyydetty mukaan operaatioon, koska merivoimilla ei ole siihen soveltuvaa kalustoa. Suomi osallistui vuosikymmen sitten Euroopan Unionin Atalanta-operaatioon miinalaiva Pohjanmaalla. Pohjanmaa kuitenkin poistettiin sotilaskäytöstä 2013.
Lue koko uutinen Suomen Kuvalehden verkkosivuilta.
HS: Ruotsi vetää osan joukoistaan pois Malista
- Tietoja
- Julkaistu: 17.01.2022
- Kirjoittanut HS, HOW
- Kategoria: Uutiset
Ruotsi vetää osan joukoistaan pois Länsi-Afrikassa sijaitsevasta Malista, uutisoi Helsingin Sanomat.
Vetäytymispäätös koskee niin sanottua Takuban erikoisyksikköä, jonka tehtävänä on ollut neuvo ja avustaa Malin omien asevoimien joukkoja. Takubassa on mukana 14 eurooppalaista valtiota.
Ruotsi ei ole vielä tehnyt päätöstä Malissa toimivan Minusma-operaation jatkosta, mihin myös Suomi on osallistunut vuodesta 2013 lähtien.
Ruotsilla on Malissa yhteensä noin 370 sotilasta.
Lue koko juttu Helsingin Sanomien verkkosivuilta.
Suomalaiset joutuivat hyökkäyksen kohteeksi Libanonissa - katso video
- Tietoja
- Julkaistu: 22.12.2021
- Kirjoittanut Pekka Söderlund
- Kategoria: Uutiset
Keskiviikkona 22. joulukuuta UNIFIL-operaatioon osallistuvat suomalaiset rauhanturvaajat olivat suorittamassa partiointitehtävää toimialueellaan Etelä-Libanonissa, kun paikallinen väkijoukko pysäytti partion etenemisen noin kello 14.10.
Yhdeksän henkilön vahvuinen suomalaispartio oli liikkeellä kolmella panssaroidulla ajoneuvolla, kun partion liike estettiin paikallisen väkijoukon toimesta. Uhkaavasti käyttäytynyt joukko kerääntyi partion ajoneuvojen ympärille ja tilanteessa viiteen suomalaiseen rauhanturvaajaan kohdistettiin lievää väkivaltaa. Myös partion käyttämät ajoneuvot kärsivät vahinkoja.
Tilanne saatiin rauhoitettua yhteistoiminnassa Libanonin asevoimien (Lebanese Armed Forces, LAF) kanssa. Ajoneuvot saatettiin takaisin kotitukikohtaansa, jonne partio saapui noin kello 17.30. Välikohtauksen yhteydessä ei käytetty aseellista voimaa, eikä osallisena ollut rauhanturvaajia muista kansallisuuksista.
Loukkaantuneet rauhanturvaajat tarkastettiin tukikohdassa suomalaisen lääkärin toimesta ja kaikille partiossa mukana olleille tarjottiin keskusteluapua. Tilanteeseen osalliset rauhanturvaajat ovat voineet itse olla yhteydessä läheisiinsä. Välikohtauksen syy ei ole tiedossa.
Asiasta uutisoi puolustusvoimat verkkosivuillaan.
Katso video tilanteesta tästä.
Alaisen huorittelu toi upseerille sakkoja
- Tietoja
- Julkaistu: 14.12.2021
- Kirjoittanut HS, SK, HOW
- Kategoria: Uutiset
Irakissa palvelleiden kriisinhallintajoukkojen henkilöstöpäällikkönä toiminut upseeri tuomittiin 14. joulukuuta 2021 sakkoihin palvelusrikoksesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta.
Mies oli nimitellyt naispuolisia alaisiaan muun muassa "kapakkahuoraksi". Hän oli käyttänyt halventavia ilmaisuja myös eräästä miespuolisesta upseerista sekä vuoropäälliköstä.
Käräjäoikeus langetti 46-vuotiaalle kapteenille 35 päiväsakkoa, mikä tekee yhteensä 1155 euroa.
Virkasalaisuuden rikkomiseen kapteeni syyllistyi käräjäoikeuden mukaan kertomalla nimittelemänsä naisen terveydentilasta kahdelle henkilölle.
Käräjillä oli myös toinen syytetty, sotilaslakimiehenä palvellut mies, joka tuomittiin 15 päiväsakkoon palvelusrikoksesta. Hän oli ottanut aurinkoa alasti alueella, joka oli ollut sekä miesten että naisten käytössä.
Asiasta uutisoivat muun muassa Helsingin Sanomat ja Satakunnan Kansa.
Artikkelit
HOWtiset
- Soikkeli valittiin liiton hallitukseen
- Libanonista ammuttu raketteja Israeliin - suomalaiset jatkavat tehtäviään normaalisti
- Suomalaiset palasivat kotiin MINUSMA-operaatiosta
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen